Shiral palasi unessaan Alenialle. Hän seisoi Alenian kentällä Annan kanssa. Heidän vaatteensa olivat resuiset ja likaiset. Aurinko paistoi kirkkaana pilvettömällä taivaalla. He katsoivat hohtavan valkoista alusta, joka oli laskeutumatta kentälle. Shiral varjosti silmiään nähdäkseen aluksen paremmin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

―Me selvisimme, Anna hymyili.

 

Shiral katsoi Annaa ja hymyili onnellisena. Hän puristi Annan kättä kädessään. Alus laskeutui heidän eteensä. Se jäi leijumaan ilmaan kahden metrin korkeuteen. Aluksen ovi liukui. Shiral näki oviaukossa ihmisiä, joilla oli koreat iltapuvut ja kalliita kimaltavia jalokiviä kauloillaan, ranteillaan ja hiuksissaan. Takaa kuului klassisen kaunista musiikkia. Kaksi pukumiestä ojensi kätensä ja he alkoivat auttamaan Annaa nousemaan koneeseen. Shiral vilkaisi vielä kerran takana varjoihin jäänyttä keskusrakennusta. Kun hän ojensi kätensä noustakseen ylös koneeseen Anna kumartui hänen lähelleen ja tuuppasi tytön kauemmaksi. Shiral kaatui selälleen maahan. Hän tuijotti hämillään Annaa.

 

―Mitä sinä teet? Shiral kysyi.

―Et sinä kuulu meidän joukkoomme, Anna sanoi ja nauroi. Kuin kuorona muut yhtyivät tuohon teennäiseen ja äänekkääseen nauruun.

 

Maa Shiralin alla tärisi. Shiral nousi ylös seisomaan ja yritti juosta aluksen luokse, mutta asfaltti halkeili hänen allaan ja rikkoutuneen maankuoren läpi työntyi esiin musta olento. Peto tarrasi Shiralin jaloista kiinni ja kaatoi hänet maahan. Tytö huusi tuskasta kun kynnet repivät hänen reittään. Hän riistäytyi irti ja syöksyi kohti alusta, joka oli leijunut kauemmaksi.

 

―Älä anna niiden tappaa minua!

 

Anna katsoi Shiralia viileästi hymyillen ja nosti shampanjalasin huulilleen.

 

―Sinä et kuulu meidän joukkoomme. Sinun paikkasi on siellä. Muiden hyödyttömien ja rasittavien orjien luona. Ole nyt kiltti tyttö ja kuole hiljaa, Anna sanoi kylmällä äänellä. – Sinä pitkästytät minua.

―Anna… Shiral kuiskasi epäuskoisena kun alus lähti loittonemaan taivaalle.

 

Taivas oli mennyt pilveen. Shiral kääntyi katsomaan petoa takanaan. Se virnisti hänelle ja juoksi sitten hänen kimppuunsa. Musta tappaja upotti hampaansa hänen vatsaansa ja repi hänen lihaansa ja sisäelimiään irti suurina paloina. Shiralin huuto kaikui pitkin tyhjää pihaa.

 

Sitten  tuli aivan hiljaista. Shiral avasi silmänsä, eikä hän ollut enää Alenialla. Kivikkoinen ja hankalakulkuinen kalliomaisema jatkui silmänkantamattomiin. Kauempana näkyi suuri tummanvihreä ja kulunut alus, joka seisoi kallion juurella tukijaloillaan. Kymmenet caziet vaelsivat alusta kohti heidän koko omaisuutensa pakattuna reppuihin ja laukkuihin.

 

―Älä seiso siinä Shiral. Ala tulla, Shiralin äiti sanoi.

 

Shiral katsoi äitiään, jolla oli myös vaaleanpunainen tukka. Shiral oli viiden vanha. Hän lähti kiipeämään suuren kiven ylitse ja seuraamaan naista. Hänen isänsä kulki hieman kauempana. Isällä oli valtava reppu selässään.

 

Yhtäkkiä he kuulivat lähestyvien moottorien murinaa. Shiral kääntyi katsomaan taakseen. Suuret hiekanväriset kuusirenkaiset maastoautot puikkelehtivat kivien ylitse. Moottorit ulvoen aavikon kuumuudessa ne rymistelivät caziedein suuntaan. Autojen kyydissä oli sotilaita aavikkosotapuvuissaan. He heiluivat autojen ryömiessä eteenpäin ja pitivät tiukasti kiinni auton paksuista turvakaarista. Autojen nokalla oli suuret konekiväärit.

 

―Tule Shiral! äiti hoputti jälleen. – Juokse! Meidän on ehdittävä alukselle. Juokse!

 

He lähtivät juoksemaan kohti suurta alusta. Muut caziet olivat myös alkaneet juosta. Shiral kaatui kasvoilleen kivikkoon. Nainen nosti hänet pian takaisin jaloilleen ja otti tyttöä kädestä kiinni.

 

―Mariel, tule! Meillä ei ole aikaa! Shiralin isä huusi.

 

Marielin ote irtosi Shiralin kädestä. Mariel juoksi nopeammin kuin Shiral, eikä Shiral kyennyt pysymään naisen perässä vaikka hän juoksi niin lujaa kuin pystyi. Shiral kaatui taas. Hän nousi ylös. Hänen polvensa olivat verillä ja kyyneleet kihosivat sinisiin silmiin. Shiral lähti kompuroimaan eteenpäin.

 

-Äiti, odota! Isä…! Shiral huusi itkuisella äänellä. Hän kuuli autojen olevan lähempänä. He avasivat tulen cazieita kohden. Luodit halkoivat kivien pintaa ja viuhuivat ilmassa. Viimeisiksi jääneiden cazieiden ruumiit nytkähtelivät luotisateessa ja kaatuivat sitten kuolleina maahan. Kallio Shiralin edessä oli muuttunut jyrkemmäksi. Hän yritti turhaan löytää jalansijaa kiivetäkseen ylös harjanteelle ja juostakseen vanhempiensa perään.

 

―Äiti! Minä en pääse! Shiral itki. – Odota! Odottakaa minua.

 

Mariel kääntyi katsomaan Shiralia. Tytön lapsenkasvoilla oli kyyneliä. Hän yritti käsillään kiskoa itsensä ylös kiven päälle, joka esti häntä etenemästä. Shiralin vielä päänkokoon suhteettoman isot korvat painuivat alas luotien viuhuessa hänen ohitseen kiviin. Mariel otti askeleen eteenpäin juostakseen auttamaan Shiralia, mutta Zayn tarrasi hänen kädestään kiinni ja kiskoi toiseen suuntaan. Mariel käänsi selkänsä Shiralille ja lähti juoksemaan pois. Shiralin sydän läpätti villisti. Hän pelkäsi kuollakseen. Hänen koko pieni kehonsa vapisi pelosta. Häntä pelotti, eikä hän ymmärtänyt mitä oli tekeillä. Mikseivät isä ja äiti odottaneet häntä?

 

―Äiti! Isä! Shiral huusi epätoivoisena katsoessaan loittonevia selkiä. – Älkää jättäkö!

 

Shiral hyppäsi epätoivoisena lohkaretta vasten. Hän takertui pienillä sormillaan kiveen kiinni, muttei jaksanut kiskoa itseään ylös. Shiral tunsi otteensa alkavan lipeämään ja hän putosi alas. Hän löi päänsä kiveen ja sitten kaikki pimeni.

 

Hän heräsi sängyn vikinään. Joku ähelsi hänen päällään. Shiral avasi silmänsä. Lihava ja kalju mies huohotti kuin höyrykone hänen päällään. Miehen naama punoitti ja hänen kaljunsa kiilsi. Shiral ei välittänyt miehestä. Hän vain odotti että mies olisi valmis ja häipyisi. Mies puuskutti aikansa, laukesi, pukeutui ja lähti.

 

Shiral jäi yksin pieneen huoneeseen, jossa ei ollut juuri muuta kuin sänky. Hän huomasi yöpöydälle lasiin jätetyt ryppyiset setelit. Surkean ja haisevan asunnon seinät oli koristettu kankain. Punaisia, keltaisia ja sinisiä kankaita roikkui pitkin seiniä ja sängynpylväitä. Shiralin vaatteita oli pitkin huonetta. Huoneessa haisi tupakka ja hiki. Viereisistä huoneista kuului voihkintaa, natinaa ja huudahtelua.

 

Tyttö ei välittänyt noista äänistä. Häntä väsytti ja janotti. Hän kiskoi vaatteet ylleen ja sytytti savukkeen. Joku kolkutti oveen.

 

―Sisään! Se on auki, Shiral jupisi. – Halvatun idiootti…

 

Sisään astui pitkä vanha mies, jolla oli siisti hopeanharmaa tukka ja valkoinen puku. Hänellä oli punainen solmio ja jalopuinen kävelykeppi. Mies katsoi halveksuen ympärilleen ja yhtä halveksuvasti hän katsoi vähäpukeista cazieta sängynreunalla.

 

―Pue päällesi. Me menemme tänään ajelulle, mies käski.

―Emme ole nähneet kolmeentoista vuoteen ja nyt sinä tulit tänne hakemaan minut ajelulle? Shiral mutisi. – Kyllä isäntä. Minä olen ihan heti valmis.

 

Shiral runttasi tupakkansa pöydänreunaa vasten ja alkoi repiä vaatteita päälleen. Mies poimi setelit lasista taskuunsa. Shiral vilkaisi itseään peilistä astellessaan miehen luokse. Hänen kasvonsa olivat vanhat ja uurteiset, edes hänen raskas meikkinsä ei kyennyt peittämään sitä. Hänen silmiensä katse oli väsynyt ja hiustensaväri haalistunut. Hän näytti irvokkaan laihalle kuin ainoa luuton kohta hänen kehossaan olisivat olleet suuret silikonirinnat. Hänellä oli resuinen toppi ja pitkähihainen harsopaita, joka peitti neulanjäljet käsivarsissa. Hänen hameensa oli purppuranpunainen. Edestä minihameen mittainen ja takaa pitkä ja rönsyilevä kuin riikinkukon pyrstö. Hänen punaiset korkokenkänsä olivat kuluneet ja väsyneet, aivan kuten hän itsekin.

 

―Onko sinulla enemmän? mies kysyi.

―Pöydänlaatikossa, Shiral sanoi.

 

Mies haki loput rahat yöpöydänlaatikosta ja sitten he lähtivät. Pihalla odotti kyyhkysen valkoinen pitkä luksusauto. Auto leijui ääneti paikallaan. Autonlinjat olivat sulavat ja pyöreät kuten ihmisten 50-luvun autoissa. Keulassa oli molemmin puolin koristeena renkaat. He astuivat autoon ja auto kaarsi pois bordellin pihasta ja valoista.

 

He eivät poistuneet kaupungin huonoilta alueilta, vaan auto lipui eteenpäin rikkoutuneiden katulyhtyjen reunustamalla tiellä kaiken roskan ja saastan ylitse. Pimeässä tuntemattomat silmäparit seurasivat autoa. He eivät puhuneet sanaakaan matkan aikana. Auto pysähtyi vanhan ja lahon puutalon pihaan. Yhdessä mökinikkunoista paloi valo. Rappuset narisivat heidän askeltensa alla heidän saapuessaan ovelle.

 

Mies painoi hansikoidulla sormellaan ovisummeria. Meni hetki ennen kuin spox saapui avaamaan oven. Pallomaisella otuksella oli lentäjänhattu päässään ja hänen vaatteensa olivat liasta ruskeat. Spox taapersi huojuen kuin tuulessa peremmälle pimeässä talossaan. Rojua oli pitkin lattioita ja tuoleja. Koneidenosia, vaatteita, kirjoja, työkaluja, astioita. Kaikkea.

 

Spox vei heidät kirkkaasti valaistuun keittiöön. Pukumies avasi salkkunsa ja laski paperinipun pöydällä jota peitti muovinen kukkaisliina. Spox nousi ylös tuolille ja kaivoi paitansataskusta silmälasit. Hän nosti silmälasit kuonolleen ja tihrusti tekstiä tarkkaan. Sitten hän hyppäsi tuolilta alas ja katosi jonnekin taloon.

 

Shiral vilkaisi pukumieheen, mutta mies seisoi ilmeettömänä aloillaan. Spox palasi takaisin ja asetti pöydälle kaksi 100 yangin arvoista ohutta kultalevyä. Pukumies otti taskustaan kalliin mustekynän ja kirjoitti nimensä paperiin ennen kuin tarjosi kynää spoxille. Otus raapusti nimensä paperille.

 

– Tervehdi uutta omistajaasi Shiral, valkohiuksinen mies sanoi ja veti paperinipusta irti oman versionsa sopimuksesta. Hän tiputti kultalevyt salkkuunsa ja pujotti kynän takaisin taskuunsa. – Hyvää illanjatkoa.

 

Mies kumarsi lyhyesti ja poistui. Spox otti paperit pöydältä ja lähti lyllertämään peremmälle pimeässä mökissä. Hän viittasi Shiralia seuraamaan perässään. Hän vei paperit jonkinlaisen työhuoneen pöydänlaatikkoon ja sitten he menivät kellariin. Lamppu kellariin vievässä portaikossa väpätti. He saapuivat suureen huoneeseen, jossa oli hyllyjä ja kaappeja täynnä purnukoita ja purkkeja. Shiral tuijotti mykistyneenä ympärilleen. Lasipurkeissa oli sikiöitä, silmiä ja sormia. Hyllyillä oli kulhoissa erilaisia hampaita, sarvia ja luita. Kaapissa roikkui vaatteita, jotka oli tehty eri olentojen nahasta. Shiral tuijotti huonovointisena lattialla olevia bootseja jotka oli tehty naraon turkista ja vyötä jonka takana roikkui cazien häntä.

 

―Mikä paikka tämä oikein on? Shiral ynähti. Häntä etoi.

―Älä niistä välitä. Tule tänne, spox sanoi ja avasi oven toiseen huoneeseen.

 

Huoneen kirkas valaistus sai Shiralin pimeään tottuneet silmät särkemään. Huone oli kuin ruumishuone. Tuolla oli metallinen pöytä, joka oli säädetty matalalle. Pöydässä oli kahleet. Maassa oli syvät urat viemäreihin. Pöydän vieressä oli pöytä, jolle oli laitettu riviin eriläisiä instrumenttejä. Veitsiä, pihtejä ja neuloja. Huoneen yhdellä seinällä oli kaapisto, jonka päällä oli valikoima eri lääkepulloja ja erikokoisia elimensäilytysrasioita.

 

―Mikä paikka tämä oikein on?! Shiral kysyi uudelleen.

 

Spox ei vastannut vaan hän meni pesemään käsiään. Shiral huomasi huoneessa olevan kalliisiin vaatteisiin pukeutuneita olentoja. Heidän kasvonsa olivat kuin ilmeettömät naamiot. Aivan kuten heidän takanaan seisovilla henkivartijoilla. He istuivat rivissä tuoleilla ja tuijottivat Shiralia kuin arvioiden tuon hyödyllisyyttä.

 

―Ota vaatteesi pois, spox sanoi.

―Ei! Shiral tiuskaisi ja syöksyi ovea kohti.

 

Kaksi isoa miestä tarrasi hänestä kiinni. He vetivät rimpuilevan Shiralin pöydän luokse. Shiral yritti lyödä, potkia ja purra vangitsijoitaan, mutta hän ei onnistu pääsemään irti.

 

―Näpit irti minusta! Ettekö te kuule?! Näpit irti minusta! Laskekaa irti senkin idiootit! Irti!! Shiral huusi ja tempoili.

 

Miehet eivät reagoineet hänen sanoihinsa mitenkään vaan he riisuivat hänen vaatteensa ja sitoivat sätkivän cazien kiinni kylmään metallipöytään. Shiral yritti vielä tempoa, mutta raskaat metallikahleet pitivät hänet paikallaan. Hän tuijotti hätääntyneenä spoxia, joka tuli lähemmäksi teurastajan esiliina yllään.

 

―Aloitetaan sitten, spox sanoi.

 

Hän otti terävän skalpellin ja kumartui Shiralin puoleen. Shiral tunsi paniikin kuristavan otteen. Hän ei kyennyt liikkumaan. Pelko sai kylmän hien nousemaan hänen otsalleen.

 

―Ei! Anna minun olla. Mene pois. Päästäkää minut menemään. Laita se veitsi pois, pyydän, Shiral itki murtuneena. – Antakaa minun mennä. En minä kerro kenellekään. Olkaa niin kiltti. Antakaa minun olla…

 

Spox ei kuunnellut häntä vaan hän viilsi syvän viillon cazien korvanjuureen. Shiral huusi pistävästä tuskasta kun spox viilsi hänen toisen korvansa irti. Veri valui pitkin hänen päätään ja hiuksiaan pöydälle. Kukaan huoneissaolijoista ei välittänyt Shiralin kirkumisesta ja huudoista.

 

Veri täytti Shiralin korvakäytävät kun spox irrotti hänen korvansa eikä hän kuullut enää kunnolla kun spox käynnisti rälläkän. Hän näki kun spox kumartui hänen lähelleen tuon pelottavan laitteen kanssa, jonka pyöreä terä pyöri nopeammin kuin silmä saattoi nähdä. Terä oli värjäytynyt punaiseksi toisten verestä. Shiral tunsi kyynelien valuvan pitkin poskiaan ja oman äänensä anelevan armoa. Ei hän halunnut kuolla! Ei näin.

 

Sitten Shiral kuuli tutun äänen, joka kutsui häntä nimeltä. Tyttö säpsähti hereille. Hän katsoi peloissaan ympärilleen Michaelin huoneessa. Yöpöydällä paloi pieni valo. Mies katsoi häntä huolestuneena tytön säpsähtäessä istumaan. Shiral tunsi kyyneleet vieläkin poskellaan. Hän katsoi Michaelin kasvoja ja purskahti itkuun. Hän kietoi kätensä miehen ympärille ja rutisti lujasti.

 

―No… no, Michael sanoi epävarmasti. – Ei mitään hätää. Kaikki on nyt hyvin. Ei mitään hätää Shiral.

 

Michael oli herännyt siihen, että Shiral itki. Hän oli ensin kutsunut tyttöä nimeltä, mutta tuo ei ollut reagoinut. Kun hän oli laittanut valon päälle hän ymmärsi toisen näkevän pahaa unta. Michael ei tiennyt olisiko hänen pitänyt antaa Shiralin nukkua vai herättää, mutta tytön alkaessa liikehtimään levottomasti ja huutamaan Michael oli herättänyt tuon.

 

Cazien vartalo vapisi. Michael tunsi kyynelien valuvan paljaalle rintakehälleen. Hän ei tiennyt mitä tehdä tai miten lohduttaa tyttöä. Hän vain ojensi kätensä silittämään hellästi tytön pehmeää tukkaa.

 

―Ssh. Ei mitään hätää, Michael kuiskasi Shiralin korvaan. – Kaikki on nyt hyvin.

―Eikä ole, Shiral nyyhkäisi.

―Se oli vain pahaa unta. Ei sinulla ole hätää. Olet nyt turvassa.

 

Pieni olento tuntui rauhoittuvan. Tyttö nyyhkytti enää hiljaa. Shiralin ote oli hellittänyt hieman, mutta hän ei silti laskeunut irti miehestä. Michael ojensi kätensä poimimaan paperinenäliinan yöpöydänlaatikosta ja ojensi tuon Shiralille.

 

―Se ei ollut vain unta, Shiral mutisi ottaessaan nenäliinan.

―Miten niin? Michael kysyi ihmeissään.

―Ne… Minulle voi käydä niin oikeasti. Ne tekevät minusta maksullisen naisen, Shiral alkoi taas itkeä. – Ne myyvät minut inhottaville ja puhiseville vanhoille miehille ja kun kukaan ei enää halua minua ne myyvät minut osiksi. Ne repivät minun korvani irti ja myyvät minun elimeni rikkaille. En minä halua sellaista. Ei niin saa tehdä.

―Ei kukaan ole tekemässä sinulle niin, Michael yritti rauhoitella.

―Miksei tekisi? Ei ketään kiinnosta miten minulle käy. Kaikki vain käyttävät minua ja heittävät sitten pois. Minä olen kaikille vain lelu, jonka voi heittää menemään kun kyllästyy.

―Ei tuo ole totta.

―Onpas! Kaikki jättävät minut… Shiral sanoi ja kohotti katseensa Michaeliin.

 

Yölampun kellertävä valo heijastui Shiralin kasvoille ja hiuksille. Hänen silmänsä kimalsivat kyynelistä ja hänen ripsensä olivat märät. Kyyneleet olivat valuneet pitkin hänen poskiaan kapeina noroina. Michael lakkasi silittämästä tytön hiuksia ja Shiral nousi ylös istumaan.

 

―Miksi sinä pelastit minut? Shiral kysyi.

―Miksen? Ei sinun tarvinnut kuolla siellä. En ymmärrä miksi sinä hullu lähdit juoksemaan takaisin, mutta ei se ole tarpeeksi suuri syy antaa sinun kuolla, Michael sanoi.

―Anna antoi sen korun minulle ja minä kadotin sen. Orjalla pitää olla jokin tunniste mukanaan, Shiral sanoi hiljaa. – Miksi sinä pelastit minut? Miksi sinä pelastit minut elämään surussa ja tuskassa? En minä halua että minut myydään miesten leluksi tai joku silpoo ruumiini ja myy osani eniten tarjoaville. En minä halua sellaista elämää Michael. Ehkä oli jo minun aikani. Minun olisi ollut parempi kuolla siellä kuin elää jos tulevaisuudella ei ole muuta tarjottavanaan minulle.

―Shiral, kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan…

―Mutta sinä pelastit minut! Shiral intti. – Minä en usko, että sinä teit sen vain velvollisuudesta. Et sinä vaarantanut henkeäsi vain että minut voitaisiin lähettää pois ja kärsimään. Et sinä pelastanut minua sellaista elämää varten.

 

Shiral käänsi suurten sinisten silmiensä katseen Michaeliin. Mies oli noussut istumaan sängynpäätyä vasten. Michael ei ollut tuolla hetkellä käynyt mielessään mitkään noin monimutkaiset asiat. Shiral oli ollut hänen tehtävänsä. Hänen tehtävänsä oli tuoda Shiral elävänä alukselle ja hänen juostessaan suojaamaan Shiralia oli tehtävän loppuunvieminen ollut ainoa asia hänen mielessään. Ei taistelussa ollut aikaa ajatella.

 

―Michael, ota minut luoksesi, Shiral sanoo sitten yllättäen. – Sinä pelastit minun henkeni ja minä olen sinulle elämäni velkaa. Minä kuulun sinulle. Vain ja ainoastaan sinulle. Aina elämäni viimeiseen päivään asti. Ota minut sinun mukaasi Michael.

 

Mies tuijotti tyttöä sanattomana. Hän ei ymmärtänyt mitä tuo tarkoitti sanoillaan. Shiral oli onnistunut saamaan hänet pahasti pois tolaltaan sanoillaan.

 

―Mitä sinä tarkoitat? Michael kysyi.

―Minä haluan tulla sinun mukaasi. Osta minut omaksi Michael, Shiral selitti hymyillen. – Minä kuulun sinulle ja minä haluan kuulua sinulle.

―En minä tiedä… Michael sanoi epävarmasti.

―Minusta voi olla sinulle hyötyä. Voin pitää sinulle seuraa silloin kun olet yksinäinen ja voin pitää huolen kodistasi ja hoitaa sinun lemmikkejäsi… Shiral selitti. – Minusta on sinulle vielä hyötyä. Usko. Anna minun vain tulla mukaasi.

 

Tyttö kietoi kätensä kevyesti miehen ympärille ja tuli tuon lähelle. Heidän nenänpäänsä koskettivat toisiaan. Michael ei tehnyt käsillään mitään. Hän vain tuijotti Shiralin silmiin.

 

―En minä tiedä. Ei minulla ole ikinä ollut orjaa, enkä minä tiedä mitä minä sellaisella tekisin…

―Ei sinun tarvitse tietää. En minä ole niin ihmeellinen Michael. Ei sinun tarvise huolehtia sellaista asiaa. Ajattele minua vaikka sellaisena kämppäkaverina, joka ei ikinä maksa vuokraansa, Shiral hymyili.

―Mistä sinä tiedät että minä en myy sinua seksileluksi tai leikeltäväksi? Michael kysyi.

―Minä vain tiedän, Shiral sanoi hymyillen salaperäisesti. – Minä tunnen sinut. Sinä pelastit minut jotain varten, enkä minä suostu uskomaan että sinä pelastit minut elämään kärsimyksessä.

―En minä tiedä, Michael mutisi vaivautuneena.

 

Shiral katsoi miestä vielä hetken aikaa hiljaa ja laski sitten irti. Hän käänsi selkänsä miehelle ja istui sängynreunalle. Michael ei tuntunut olevan yhtään samaa mieltä hänen kanssaan. Shiral katsoi surullisena alas käsiinsä. Hänen korvansa taipuivat alas.

 

―Ymmärrän, tyttö kuiskasi surullisena. – Eihän se ole sinun ongelmasi mitä minulle tulee tapahtumaan. Et sinä voi, eikä sinun kuulukaan ottaa kaikkea vastuullesi. Ymmärrän hyvin… Ei sinun tarvitse surra tai pahoittaa mieltäsi minun tulevaisuuteni takia. Kaikki kuitenkin hylkäävät minut lopulta. Anna jätti minut kuolemaan niiden olentojen käsiin. Vaikka minä olin ollut hänelle uskollinen niin monta vuotta ja olisin jäänyt hänen luokseen kohtaamaan kuoleman hänen rinnallaan… Hän vain jätti minut jälkeensä. Jopa minun vanhempani hylkäsivät minut! He vain lähtivät ja jättivät minut jälkeensä… Minä en pystynyt seuraamaan heitä…

 

Shiralin ääni värisi. Michael katsoi surullisen cazien selkää myötätuntoisena. Hän ei tiennyt mitä tulevaisuudella olisi tarjottavanaan Shiralille. Hän tiesi vain ettei hänellä ollut mitään käsitystä siitä miten orjia kuuluisi käsitellä. Sellaisen hankinnasta olisi varmasti iso paperisota. Ei Shiral voinut olla niin kallis etteikö hänellä olisi ollut varaa ostaa ja elättää tyttöä, mutta Michael oli koko orjalaitosta vastaan. Hän ei hyväksynyt sitä, että sotavangit ja rikolliset alistettiin orjiksi. Kukaan ei ansainnut menettää ihmisarvoaan. Mutta oliko se oikein kapinoida järjestelmää vastaan jättämällä Shiral systeemin armoille?

 

―Michael, minua pelottaa, Shiral vinkaisi. – En minä halua kuolla. Ole kiltti… Älä jätä minua.

―En minä jätä sinua, Michael kuiskasi.

 

Hän kietoi takaatapäin kätensä hellästi Shiralin ympärille. Hän ei ollut yhtään varma tästä päätöksestä tai siitä kuinka järkevä se olisi, mutta hän ei halunnut jättää cazieta yhtiöiden ja erilaisten laitosten armoille.

 

―En tiedä mitä minun pitää tehdä, että saan sinut luokseni mutta lupaan ottaa siitä selvää, Michael sanoi vakavalla äänellä. – Ole rauhassa Shiral. Minä en jätä sinua…

―Kiitos, Shiral hymyili ja hyökkäsi Michaelin kimppuun.

 

Michael tuli Shiralin äkkihyökkäyksen yllättämäksi ja kaatui selälleen sänkyyn. Hän kolautta päänsä sängynreunaan, mutta ei jaksanut mainita asiasta vaan kietoi toisen kätensä kevyesti Shiralin ympärille. Shiral käänsi onnellisena hymyilevät kasvonsa miehen puoleen ja painoi kevyen suukon miehen poskelle. Hän rutisti miestä lujasti.

 

―Nyt kun tämä on selvitetty niin käydäänkö nukkumaan? En halua edes ajatella sitä, kuinka kamala paperisota siitä seuraa että ostan sinut, Michael sanoi.

Shiral nyökkäsi. – Hyvää yötä Michael.

―Hyvää yötä, Michael vastasi.

 

Mies sammutti pöytävalon ja huoneeseen laskeutui pimeys. Shiral käpertyi hänen kylkeään vasten. Michael kääri peiton huolellisesti Shiralin ympärille ja jäi silittämään tytön hiuksia pimeässä. Hän toivoi ettei tyttö näkisi enempää painajaisia, ainakaan saman yön aikana. Michael havahtui siihen että hän kuuli viereltään pehmeän, lähes hypnoottisen kehräävän äänen. Hän vilkaisi Shiraliin.

 

―Shiral…?

 

Tyttö ei vastannut, joten mies oletti että tuo nukkui jo. Kummallinen otus. Hän ei tiennyt miten tyttöön olisi kuulunut reagoida tai oliko hän mennyt lupailemaan liikoja siinä pelossa että tyttö alkaisi taas itkemään ellei hän sanoisi jotain. Hän oli sotilas. Hän osasi taistella ja tappaa, mutta kun kyse oli vuorovaikutuksesta erilaisten olentojen kanssa hän ei ollut enää niin varma. Hän ei vieläkään tiennyt miten orjaan kuuluisi suhtautua, mutta hän jättäisi sen asian murehtimisen myöhemmäksi. Michael kuunteli vieressään hiljaa kehräävää cazieta ja nukahti.

 

À

 

Michael otti Shiralin aamulla mukaansa vaikka tyttö vikisikin haluavansa nukkua vielä. Shiral suostui kuitenkin kiltisti tulemaan kun Michael lupasi hänelle aamupalan treenien jälkeen. Kuntoilusalilla oli kirkas valaistus. Suuri Sali oli täynnä erilaisia suuria kuntoilulaitteita. Shiralista nuo laitteet näyttivät metallisille eläimille, jotka olivat taipuneet vääristyneisiin asentoihin.

 

―Me olemme täällä liian aikaisin. Ei täällä ole edes ketään, Shiral marisi. – Mennään takaisin nukkumaan.

―Älä edes yritä. Ei sinun tarvitse tehdä muuta kuin pysyä hereillä, Michael sanoi ja nappasi Shiralia vyöstä kiinni ennen kuin tyttö livistäisi paikalta.

―Miksi sinun pitää tulla tänne näin aikaisin? Sinä olet jo hyvässä kunnossa, Shiral mutisi.

―Tarkoitus on pysyä hyvässä kunnossa. Sotilaan päätehtävä on jaksaa juosta tuntikaupalla monen kymmenen kilon varusteiden kanssa, Michael sanoi. – Minulla täytyy olla kestävyyttä jos aion selvitä hengissä näissä hommissa.

 

Illan juhlat olivat vähentäneet aamuisten salinkäyttäjien määrää. Paikalla oli Sawo, Jalierin ja Lönnerin lisäksi vain muutama.

 

―Huomenta, Michael sanoi ja tiputti laukkunsa maahan.

―Huomenta, muut toivottivat.

 

Shiral jäi katselemaan uima-allasta, joka näkyi salin seinän toisella puolen. Sinisen kloorivedenpinta oli tyyni ja tasainen. Michael venytteli ja katsoi tytön olan ylitse allasta.

 

―Minä voisin viedä sinut uimaan kohta, Jalier sanoi kuin olisi lukenut tytön ajatuksia.

―Hänellä ei ole uimapukua, etkä sinä aivan varmasti vie häntä ilman sitä tuonne, Michael totesi.

―Olen kolme askelta sinua edellä. Arvasin että ottaisit Shiralin mukaan joten kävin hakemassa hänelle uimapuvun, Jalier virnisti.

―Huomenta, Carnwyn mutisi löntystellessään muiden luokse. – Hitto täällä on kirkkaat valot…

―Taisi tulla juhlittua liikaa? Lönner ilkkui.

―Mene siitä leikkimään jumppapallojen kanssa, Carnwyn ärähti.

―Carnwyn lohdutti Shardeniaa, Towersin leskeä. Hän epäitsekkäästi lähti Shardenian mukaan lohduttamaan häntä aamuun asti, Jalier kertoi.

―Tiedoksi vain, minä toimin kuin herrasmies. Minä saatoin hänet hänen huoneeseensa ja jätin nukkumaan. Siinä kaikki, Carnwyn sanoi ylpeänä.

―Toisin sanoen hän sammui ennen kuin ehdit yrittää mitään, Lönner totesi.

―Eikä! Herrasmiehenä minä en yrittänyt mitään. Minä vain katsoin että hänellä on kaikki hyvin ja lähdin, Carnwyn sanoi. – Sitä paitsi ei niin humalassa olevasta naisesta ole niin paljon iloa. Ne alkavat itkemään ja puimaan läpi kaikkia mahdollisia vääryyksiä. Kun ne ovat poranneet meikin pitkin naamaansa ne yleensä seuraavaksi oksentavat siinä vaiheessa. Sitten ne sammuvat.

―Jotenkin minä arvasin että tuolla käytöksellä oli jokin käytönnön syy. Et sinä korkean moraalin takia pitänyt näppejäsi kurissa, Lönner sanoi.

―Ole hiljaa. Tuo on ilmiselvää kateutta. Sinä et ole ikinä päässyt naisenmakuun, etkä edes tiedä mistä puhut. Älä puutu aikuisten miesten asioihin kun et niistä mitään tiedä, Carnwyn sanoi.

―Olenpaas! Sinä et tiedä mistään… Lönner aloitti.

―Pikselinaisia ei lasketa, eikä virtuaalinaisia, eikä koneita. Sen on oltava oikea nainen, Carnwyn keskeytty.

 

Michael oli seurannut hetken aikaa kuinka Shiral yritti tempia Jalierin jättämää rintaprässiä, mutta ei onnistunut edes molemmin käsin saamaan toista vastuksista liikkumaan. Michael astui laitteen luokse ja liu'utti sormeaan ohjauspaneelia pitkin. Laite kolahti vaimeasti muuttaessaan vastuksia.

 

―Kokeile nyt, Michael sanoi. – Voisitteko te aikuiset rajoittaa puheitanne hieman kun täällä on nuorempiakin paikalla?

―Täällä oli niin rauhallista ennen kuin sinä tulit tänne Carnwyn, Sawo totesi.

―Ei kai Shiral nyt niin nuori ole? Carnwyn kysyi. – Tuo on sitä paitsi sinulta todella tekopyhää. Sinä otit hänet tänne vain jotta voisit esitellä lihaksiasi hänelle.

―Aivan. Kai hän nyt on jo nähnyt ne, Michael totesi.

―Mitä? Lönner kysyi ja tuijotti Michaelia ja Shiralia vuoronperään.

―Missä välissä tämä on tapahtunut? Hitto! Sinähän olet paljon ovelampi kuin arvasinkaan! Olen joutunut kuuntelemaan hännisen naisen porua ja sinä olet pitänyt koko yön hauskaa cazien kanssa!

―En minä nyt välttämättä kuvailisi sitä hauskaksi, Shiral totesi.

―Ssh Shiral! Michael sihahti äkkiä.

―Anna hänen puhua! Carnwyn komensi ja tuli lähemmäksi Shiralia. – Oliko Calas todella niin surkea? Älä anna sen masentaa itseäsi. Jos Calas ei osaa käsitellä sinua oikein niin minä osaan. Ja minulla on aikaa sinulle. Minun oveni on aina auki sinulle, tiedäthän sinä sen?

―Sinun ovesi on auki kaikille naisille ja miehillekin jos on tarpeeksi pimeää, Lönner totesi.

―Niinhän sinä toivot!

 

Sawo huokaisi toisten puheille ja jatkoi painojen nostamista. Michael saattoi huokaista helpotuksesta kun Carnwyn keskittyi kinaamaan Lönnerin kanssa Shiralin ahdistelun sijaan. Michael käynnisti juoksumaton. Jalier punnerrussarjan loppuun ja poimi vesipullonsa kaapin päältä.

 

―Saanko ottaa Shiralin mukaan uimaan? Jalier kysyi.

―Kunhan tuot hänet takaisin, Michael sanoi.

 

Shiral hyppäsi alas kuntoilulaitteesta ja lähti Jalierin perään. Jalier otti laukkunsa mukaan ja käveli naisten pukuhuoneiden suuntaan. Carnwyn katseli naisten perään ja istui penkillä ajatuksiinsa unohtuneen näköisenä.

 

―Carnwyn, aiotko sinä oikeasti tehdä jotain vai tulitko sinä vain katsomaan muiden rehkimistä? Michael kysyi.

―Eihän täällä ole enää mitään katsottavaa kun Jalier meni, Carnwyn sanoi. – Kaverit hei… Eikö teitä kiinnosta yhtään mitä noiden ovien takana tapahtuu?

―Ei. Minä olen naimisissa, Sawo totesi mutkattomasti.

―Sinä oletkin aivan epänormaali, Carnwyn sanoi.

―Minä tiedän mitä sinä suunnittelet ja vastaus on ei, ei ja vielä kerran ei, Michael sanoi ja naputteli kellostaan sykemittarin päälle. – Jalier tappaa sinut jos änkeät itsesi tuonne.

―Mikä teitä vaivaa? Ettekö te ymmärrä että tytöt ovat tuolla kaksin? He ovat tuolla alasti kaiken vaahdon keskellä? He hierovat saippuvaa toisiinsa vartaloillaan ja koskettelevat toisiaan hellästi ja arasti, koska se on kiellettyä, Carnwyn selitti unelmoiden.

―Noin he varmasti tekevät sinun unissasi. Anna sen nyt vain olla, Michael sanoi. ―Oletko sinä ollut jokin pornoleffojen käsikirjoittaja? Ei ihme että noilla taidoilla me olemme saaneet sinut riesaksemme, Sawo sanoi. Lönner  näytti unohtuneen kuvittelemaan Carnwynin maalaamaa kuvaa mielessään.

―Tyttöjen suihkussa on varmasti aivan eri meininki kuin meidän, Carnwyn huokaisi.

 

―Kai sinä osaat uida? Jalier huomasi kysyä pukuhuoneessa riisuessaan vaatteitaan.

―Osaan, Shiral sanoi ja viikkasi vaatteensa siististi pukukaappiin.

―Minä kun luulin, että caziet vihaavat vettä… Jalier sanoi.

―En minä ainakaan.

―Nämä ovat sinulle, Jalier sanoi ja ojensi tytölle pyyhkeen ja bikinit.

―Kiitos, tyttö hymyili ja kietoi pyyhkeen ympärilleen ennen kuin lähti Jalierin perässä suihkutiloja kohti.

 

Pesutilat olivat kauttaaltaan valkoista kaakelia. Seinää pitkin kulki sininen koristekaakelirivi. Suihkut ja shampootelineet olivat kromattua terästä. Suuret höyrysaunan erotti tilasta paksu lakattu puuovi. Naisten paljaiden jalkojen askeleet kaikuivat muuten autiossa tilassa. Jalier napsautti suihkun päälle ja astui lämpimän vesisuihkun alle. Hän vilkaisi sivusilmällä kohti Shiralia. Tyttö oli kovin laiha. Shiralin kylki- ja olkaluut näkyivät ihon läpi.

 

―Onko sinun kätesi vielä kipeä? Jalier kysyi katsellessaan valkoista sidettä tytön käsivarrella.

―Ei varsinaisesti. Vain jos siihen koskee… Shiral totesi hymyillen. – Minä en tiennyt että on olemassa naissotilaita… Oletko sinä ollut täällä jo kauan?

―Kuka sinulle on kertonut noin sovinistisiä käsityksiä? Melkein puolet sotilaista on naisia, mutta sinä et taida olla ollut paljon tekemisissä sotilaiden kanssa, Jalier selitti. – Minä olen ollut Hiyasawalla nyt neljä vuotta, mutta sotilas minä olen ollut 15 vuotiaasta asti.

―Niin nuoresta? Shiral sanoi hämmästyneenä. – Miksi sinä aloit sotilaaksi niin nuorena?

―Tämän minä osaan hyvin ja tiesin että tämä olisi minulle ainoa oikea vaihtoehto, Jalier hymyili. – Ainakin minä olen tässä parempi kuin aikaisemmassa amattissani. Mennään.

 

Jalier lähti kulkemaan edeltä. Hän ei tiennyt mitä asioita Shiralilta uskaltaisi kysyä. Monet tavallisetkin aiheet saattoivat olla tytölle arkoja tuon menneisyyden ja aseman takia, vaikka tyttö käyttäöytyikin yllttävän tavanomaisesti. Shiralista tuntui että Jalier yritti vältellä jotain koska nainen lähti niin nopeasti pois suihkusta. Shiral kiristi bikiniensä rusetin ja kiirehti naisen perään.

 

À

 

―Calas, millaista se oli? Carnwyn kysyi.

―Mikä oli? Michael kysyi takaisin. Hän oli jo saanut hien pinaan ja treenasi lihaksiaan hauis-mutkatangolla.

―Cazien kanssa naiminen. Kyllä sinä voit meille kertoa. Emme me kerro sitä eteenpäin.

―Luulin että sinä olet meidän cazie asiantuntijamme, Michael totesi. – En minä ole maannut Shiralin kanssa, eikä minulla ole mitään mielenkiintoa siihen.

―Miksei? Oletko sinä kipeä?

―Carnwyn, jotkut voivat ajatella naisia muussakin mielessä kuin seksileluina, Lönner sanoi.

―Sinulle kaikki naiset ovat vain ystäviä ja tulevat pysymään sellaisina Lönner, Carnwyn sanoi. – Calas minä en ymmärrä sinua. Sinulla olisi täydelliset mahdollisuudet Shiralin kanssa ja sinä et tee mitään. Sinussa on jotain vikaa.

―Minä en vain näe häntä sillatavalalla ja vaikka näkisinkin hän on edelleen cazie ja todennäköisesti alaikäinen... enkä minä luota siihen etteikö hän olisi saanut jonkinlaista tartuntaa.

―Olet ilmiselvästi miettinyt tätä paljon... Carnwyn sanoi hiljaa.

 

Hän tuijotti lasin takana uima-altaan reunalla kävelevää kaksikkoa. Jalier oli sitonut tukkansa palmikolle. Pitkä palmikko keikkui puolelta toiselle naisen kävellessä. Hänellä oli musta uimapuku, joka jätti lähes koko selän paljaaksi. Shiralilla oli jadenvihreät bikinit. Carnwyn nuoli katseellaan naisten muotoja, jotka olivat niin sulokkaasti esillä vähäisten asujen takia.

 

―Shiral on hieman luiseva. Hänen kätensä ovat käytännössä vain luuta ja nahkaa… Ihme, että hänellä on noin hyvät rinnat vaikka hän on noin laiha, Carnwyn totesi.

―Ei hän niin pahalle näytä, Lönner sanoi Carnwynin vierestä.

―Luulen että hän muuttuu tuosta vielä normaalimman näköiseksi. Ainakin sen perusteella kuinka paljon hän on valmis syömään, Michael sanoi.

 

Carnwyn vilkaisi vierelleen ilmestynyttä kaksikkoa. – Mistä te siihen tulitte? Aina puhumassa minusta kuin olisin joku perverssi, mutta minä näytän olevan meistä ainoa joka on rehellinen.

―Minä haluan vain nähdä osaako Shiral uida, Michael sanoi tyynesti.

―Minulla on ensiapukoulutus, joten olen tässä valmis lähtemään auttamaan jos jotain sattuu, Lönner selitti.

―Minä en usko teitä kumpaakaan, Carnwyn totesi.

―Teidän takianne joutuu häpeämään silmät päästään. Yrittäisitte edes näytellä että olette aikuisia, Sawo sanoi ja kolautti painot telineeseensä. – Minä menen suihkuun.

 

Muut vilkaisivat Sawon perään. Carnwyn ja Lönner poistuivat ikkunan luota. Michael katseli vielä hetken aikaa Shiralin perään. Jalier vaikutti seuraavan Shiralia, siltä varalta että tytön voimat ehtyisivät. Jalier käytti puoli tuntia nopeaan matkan uimiseen. Shiral tuntui vain leikkivän. Tyttö ui muutaman altaanmitan Jalierin kanssa, mutta sitten hän luopui yrittämästä pysytellä naisen vauhdissa ja uiskenteli ja sukelteli laiskasti pitkin allasta. Shiral ei ymmärtänyt miksi jotkut caziet eivät pitäneet vedestä. Hän nautti veden suomasta painottomuudentunteesta ja mystisestä hiljaisuudesta, joka vallitsi veden alla.

 

Seuraavaksi Jalier vei Shiralin höyrysaunaan. Shiral nojasi selkänsä seinään hämärässä ja vesihöyryn täyttämässä huoneessa. Hän huokaisi tyytyväisenä. Jalier avasi palmikkoaan pää kallellaan.

 

―Ahh... Siitä on pitkä aika kun olen ollut saunassa, Shiral huokaisi ja sulki silmänsä.

―Todellakin. Tämä on ihana paikka silloin kun tämä ei ole täpöten täynnä, Jalier sanoi ja katsoi tyttöä hetken aikaa hiljaa. – Sinä et ole tainnut elää kovin köyhissä oloissa.

―En kai varsinaisesti, mutta en minä ole luksusoloissakaan kasvanut, Shiral mietti.

―Tarkoitin että olet ilmiselvästi elänyt kaupungissa ja joku on pitänyt sinusta huolta, Jalier selitti. Hän oli huomannut Shiralin puheista ja tuon tietämyksestä ettei tyttö aivan pellolla ollut elänyt. – Oletko sinä viihtynyt täällä?

―Erinyesillä? Liiankin hyvin. Tiedän että en kuulu tänne, mutta silti haluaisin jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Pidän siitä kuinka aitoja ja eläviä kaikki ovat.

―Tuosta aitoudesta voi olla montaa mieltä, mutta olen jokatapauksessa iloinen jos viihdyt täällä, Jalier hymyili. – Shiral, jos sinua alkaa heikottaa niin sano ja menemme suihkuun.

―Miksi kaikki ovat niin huolestuneita minusta? Olette ihan liian varovaisia. Ei minulla ole hätää, Shiral sanoi.

―Olet meidän vieraamme. Olisi aika tökeröä jos emme huomioisi sinua mitenkään tai ottaisi huomioon sitä mitä olet kokenut. Me olemme vain huolissamme sinusta Shiral.

 

Jalier tarkoitti sanoessaan me itseään ja Michaelia. Shiral oli selkeästi Michaelin vieras. Jalier katseli Shiralin haurasta olemusta, joka suli hymyyn.

 

―Kiitos... Shiral kuiskasi hymyillen.

 

Jalier alkoi tavallaan ymmärtää miksi tuo cazie oli herättänyt Michaelin myötätunnon. Shiral oli niin ihastuttavan luonnollinen ja vilpitön Jalier totesi mielessään katsellessaan kuinka Shiral kuivasi pää kallellaan hiuksiaan toinen korva taipuneena suihkun jälkeen. Jalier sammutti suihkun ja kietoi pyyhkeen ympärilleen. Hän erotti viemäriin valuvan veden äänestä toisenkin. Joku käveli suihkutiloissa. Askeleet olivat ilmiselvästi varovaiset ja hiipivät.

 

Jalier veti Shiralin itseään vasten ja kaakelipylvään taakse piiloon. Hän kurkisti varovasti kulman taakse. Carnwyn! Olisihan tuo pitänyt arvata. He olivat tuolla yksin, joten mies ei ollut varmaankaan pystynyt vastustamaan kiusausta. Shiral vilkaisi hämillään ylös Jalieriin. Nainen painoi sormen huuliaan vasten merkiksi vaikenemisesta.

 

Carnwyn vilkuili ympärilleen ja jatkoi höyrysaunan ovelle. Jalier kuulosteli miehen askelia ja kun hän kuuli oven käyvän hän syöksyi esiin. Jalier potkaisi oven kiinni hämmästyneen Carnwynin takana. Ovi tönäisi Carnwynin nurin lattialle. Mies kuuli kolahduksen kun Jalier pönkitti oven kiinni penkilla. Hän ponkaisi äkkiä ylös jaloilleen ja alkoi takoa puuovea.

 

―Jalier! Se olet sinä, minä tiedän! Hyvä vitsi. Sinä voitit, okei? Carnwyn huusi. – Avaa nyt ovi. Sinä olet siellä… Eikö? Jalier!! Älä nyt viitsi! Minähän vain pelleilin! Avaa nyt tämä ovi! Jalier!

 

Nainen katseli ovea hetken aikaa huvittuneena ja lähti sitten kävelemään pukuhuoneeseen. Shiral katsoi ensin ovea ja kiirehti sitten Jalierin perään. Carnwyn jyskytti edelleen ovea, mutta penkki ei liikkunut sijaltaan.

 

―Jalier, eikö hän kuole tuonne jos me jätämme hänet? Shiral kysyi huolestuneena.

―Luuletko? Jalier virnisti ja katsoi huvittuneena Shiralia. – Älä huolehdi. Ei hän sinne kuole. Tänne tulee myöhemmin muita ja he varmasti päästävät tuon tirkistelijän vapaaksi.

 

Carnwyn lakkasi hakkaamasta ovea. Naiset olivat ilmeisesti menneet jo. Kostea ja kuuma ilma sai hien nousemaan pintaan ja vaatteet liimautuivat ihoa vasten. Mies riisui paitansa ja istui alimmalle lauteelle. Hitto! Hän ei ollut edes nähnyt mitään. Hän oli aliarvioinut Jalierin valppauden.

 

Michael oli jäänyt odottamaan kuntosalin ulkopuolelle Shiralia ja Jalieria. Shiral kiirehti Jalierin ohitse Michaelin luokse. Miehen tukka oli vielä kostea ja pörrössä suihkun jäljiltä kuten Jalierilla ja Shiralillakin. Shiral selitti kiihtyneenä Carnwynin kohtalosta.

 

―Sinä olit aivan liian kiltti hänelle Jali, Michael nauroi kuultuaan Shiralin selonteon. – Hän melkein onnistui houkutella Lönnerin mukaansa.

 

Shiral tunsi olevansa ainoa, joka oli huolissaan Carnwynin terveydestä. Hän pujotti kuitenkin kätensä Michaelin käteen heidän lähtiessä kävelemään hisseille. Mies vilkaisi kysyvästi tyttöön, mutta Shiral ei huomannut tehneensä mitään erikoista. Hetken emmittyään Michael puristi vierellään kulkevan cazien kättä.

 

À

 

Shiral sopeutui täydellisesti elämään Erinyesillä. Michael otti tytön aina mukaansa ruokailemaan ja aamu- ja iltatreeneihin. Eniten tyttö tuntui viihtyvän sotilalle varatulla vapaa-ajan salilla. Tyttö viihtyi siellä missä oli paljon ihmisiä ja tuolla oli paljon väkeä, pelejä ja elokuvateatteri. Shiral oli leikkisä luonne. Tyttö ei tuntunut kyllästyvän millään videopelien, pöytätenniksen, biljardin ja muiden seurapelin pelaamiseen. Michaelin helpotukseksi Carnwynilla ja Lönnerillä oli intoa leikkiä tytön kanssa kun hänen ja Jalierin mielenkiinto loppui.

 

Cazie oli alkanut voimistumaan. Vaikkei Shiral ollut ollut Erinyesilla montaa päivää Michael huomasi tytön jaksavan jo enemmän. Tyttö ei väsähtänyt enää niin välittömästi kuin aikaisemmin. Shiral oli jatkuvasti hänen lähettyvillään. Michael alkoi jo tottua vaaleanpunaiseen varjoonsa, mutta hän tiesi että he jäisivät ennen pitkää kiinni siitä että Shiral kulki vapaana.

 

Tyttö näki edelleen painajaisia ja halusi pitää pöytävalon päällä yövalona. Michael ei ollut varma oliko se soveliasta kuinka lähelle Shiral änkesi sängyssä. Toisaalta hänen kapeassa yhdenhengen sängyssään ei ollut ylimääräistä tilaa ja Shiral rauhoittui painajaisistaan herättyään paremmin kun sai olla lähellä. Michael tiesi että Shiralin aika Erinyesilla oli lähestymässä loppuaan ja hän saattoi tuntea lopuntunteen kuin sähköisyyden ilmassa mustien sadepilvien kerääntyessä taivaalle. Silti se onnistui yllättää hänet kun niin lopulta tapahtui.

 

À

 

Huoneenovi liukui auki ja käytävältä kolmen hahmon takaa kiilautui valoa pimeään huoneeseen. Rivers räpsäytti valot päälle Michaelin huoneeseen. Hänen takanaan seisoi kaksi sotilasta aseineen ja käytävllä odotti kaksi sotilasta lisää. Riversin mukana saapuneet sotilaat olivat sotilaspoliiseja. Turvallisuussyistä he eivät olleet muuta kuin työtehtävissä tekemisissä muiden sotilaiden kanssa.

 

Shiral heräsi siihen että valot räpsähtivät päälle. Hän veti peittoa päälleen haluttomana heräämään, kunnes tunsi Michaelin nousevan ylös ja kuuli vieraan äänen. Joku muu kuin Michael oli saapunut huoneeseen ja sytyttänyt valot. Shiral säpsähti äkkiä ylös istumaan ja katsoi pölmähtäneen näköisenä huoneeseen saapuneita.

 

―Calas, te olette rikkoneet suoraan esimieheltänne saatua käskyä. Teidän piti viedä tämä orja 12D osastolle, eikä omaan huoneeseenne, Rivers sanoi tiukka ilme kasvoillaan. Hänen äänestään kuulsi suuri ärtymys. –Onko teillä jokin selitys tähän?

―Minä pyysin, että hän… Shiral aloitti.

―En minä kysynyt sinulta. Viekää hänet D 12. Rivers käski.

 

Sotilaat tarrasivat Shiralia käsivarresta kiinni ennen kuin hän ehti edes kunnolla nousemaan vuoteesta ylös. Shiral yritti nykäistä kättään vapaaksi, mutta sotilaiden ote piti ja muuttui lujemmaksi. Cazie alkoi rimpuilla ja yritti tempoa itsensä vapaaksi.

 

―Näpit irti minusta! Minä en ole menossa yhtään mihinkään! Shiral sähisi. – Ette te voi tehdä näin. Minä en halua sinne!!

―Shiral, Michael sanoi vakaalla äänellä. Shiral kuuli äänessä toruvan sävyn.

 

Michael seisoi selkä suorana ja vilkaisi häntä moittivasti. Michaelin ilme oli välinpitämätön ja kylmä. Shiral katsoi hämillään miestä ja lakkasi riuhtomasta. Michael ei tehnyt mitään estääkseen muita. Tyttö painoi päänsä pettyneenä. Sotilaat puristivat hänen käsivarttaan kivuliaan lujasti.

 

―Minä tulen… Ei teidän tarvitse pitää noin lujasti, Shiral mutisi.

 

Sotilaat hellittivät otteensa ja Shiral lähti huoneesta heidän saattamaan. Hän vilkaisi vielä Michaeliin, mutta mies ei katsonut hänen suuntaansa vaan Riversiä. Rivers puhui kovalla ja ärtyneellä äänellä, mutta Shiral oli jo niin kaukana ettei hän saattanut erottaa sanoja. Hänet vietiin aluksen alimpiin kerroksiin. Shiral kulki sotilaiden välissä pitkin hämärää käytävää ja varoi kompuroimasta johtoihin, joita kulki pitkin lattiaa. Käytävä leveni ja heidän oikealla puolellaan oli rivissä paksuja metalliovia, joissa oli numerolaatat. Shiral näki vain vilaukselta vankisellinsä käytävän heikossa valossa. Tuo oli kolkko ja kylmä huone jossa oli pieni lavuaari, wc-istuin, ruoka-automaatti ja laveri jolla oli patja ja viikattu huopa. Shiral sysättiin sisälle ja ovi painui raskaasti kolahtaen kiinni. Selli oli täydellisen pimeä.

 

Tyttö tunsi olonsa ahdistuneeksi rikkoutumattomassa hiljaisuudessa ja pimeydessä joka huoneessa vallitsi. Hän ei kuullut edes sotilaiden loittonevien askelin ääntä. Shiral hapuili sormillaan ovea ja ovenvierustaa etsien valokatkaisijaa. Mitä kauemmin hän yritti löytää katkaisijan sitä pelokkaammaksi hän tuli. Hän ei löytänyt katkaisijaa. Huoneessa ei ollut sitä. Hän ei halunnut jäädä yksin pimeään! Shiral lyhistyi oven viereen polvilleen. Hän nojasi ovea vasten ja käpertyi pieneksi keräksi lattialle.

 

Shiral tunsi itsensä pohjattoman yksinäiseksi. Hän ei kyennyt näkemään huonetta jossa oli ja tuo inhottava tietämättömyyden tunne muuttui peloksi. Kaikki muistot Alenialta palasivat kipeinä hänen mieleensä. Shiral tunsi kyynelien valuvan poskilleen. Hän ojensi kätensä poimimaan ranneketjuaan lyhyiden shortiensa taskusta, mutta hän ei löytänyt ketjua. Hänen oli täytynyt unohtaa ketju Michaelin huoneeseen. Miksei Michael ollut tehnyt mitään estääkseen sotilaita viemästä häntä? Shiral ymmärsi tavallaan ettei Michael ollut voinut estää heitä vaikka olisi halunnutkin. Michael joutuisi jo nyt varmaan hankaluuksiin hänen takiaan, mutta miksi mies oli ollut niin kylmän ja etäisen tuntuinen kun hän oli lähtenyt?

 

Anna oli hylännyt hänet ongelmien edessä. Jopa hänen omat vanhempansa olivat hylänneet hänet joten miksei Michaelkin hylkäisi häntä? Pelko ja suru tuntuivat tukahduttavan suurena ja kylmänä pallona hänen sisällään. Shiral yritti olla rohkea ja pitää mielenmalttinsa, mutta hän purskahti itkuun. Hänet oli hylätty yksin pimeään ja kylmään. Pelko sai Shiralin pienen kerälle käpertyneen vartalon vapisemaan.

 

Rivers käski Michaelin kokoushuoneeseen, jossa päätettäisiin Michaelin rangaistuksesta rikkeen suhteen. Rivers jätti kaksi sotilaspoliisia vahtimaan Michaelia hänen pukeutuessaan ja saattamaan hänet sitten kokoushuoneeseen. Rivers istui kokoushuoneessa pienten spottivalojen loisteessa pitkässä pöydässä. Hänen oikealla puolellaan istui Harks ja vasemmallaan Nimao. Michael oli näkevinään Harksin kasvoilla pettymyksen, mutta tuo ilme viipyi miehen kasvoilla vain hetken aikaa. Heidän edessään pöydällä oli joitain papereita ja tietokone. Näyttö heijasti vain yhtiön logoa, eikä Michael saattanut nähdä mitä muut näkivät leveältä näytöltä.

 

Sotilaspoliisit jäivät seisomaan oven molemmin puolin kiväärit käsissään. Michael asettui seisomaan pöydän toiselle puolelle ja katsoi suoraan esimiehiinsä, jotka eivät vaivautuneet nousemaan ylös.

 

―Calas, oletteko saanut käskyn, jonka perusteella olette olettaneet voivanne ohittaa antamani käskyn viedä Shiraliksi nimetty orja 12D osastolle? Rivers kysyi.

―En, Michael sanoi värittömällä ja vakaalla äänellä.

―Sellien lukkorekisterien mukaan sinä et vienyt tätä orjaa missään vaiheessa selliin, Nimao sanoi ja kohotti katseensa näytöstä Michaeliin.

―En.

 

Michael saattoi jo aavistaa mitä nuo hakivat takaa. He kyselisivät ensin tosiasiat ja kertoisivat hänelle asiat, jotka hän jo tiesi. Sitten he toteaisivat kaiken perusteella hänet idiootiksi, joka ei osannut noudattaa yksinkertaisia käskyjä ja päättäisivät rangaistuksen. Michael ei pitänyt tästä typerästä kuulusteluleikistä, jolla he yrittivät nöyryyttää häntä. Rivers olisi varmasti keksinyt hänelle jo jonkin rangaistuksen, mutta yhtiöpolitiikka kielsi tuota tekemästä niin suuria päätöksiä yksin kun he eivät olleet sotatilassa. Rivers vaikutti raivostuneelle. Mies pyöritti kynää sormissaan kokoajan hermostuneesti. Jokin oli mennyt pieleen tai oli menossa Michaelin teon takia ja ilmeisesti Rivers pelkäsi päänsä joutuvan pölkylle siitä hyvästä.

 

Harks vaikutti vain poissaolevalle. Harks ja Nimao oli todennäköisesti revitty myös ylös tätä varten. Michael saattoi ymmärtää Harksin pettymyksen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli rikkonut sääntöjä, eikä Harksilla ollut pahaa sanaa sanottavanaan hänen palveluksistaan. Michael ei ollut ollut Nimaon komennuksessa kuin muutaman kerran, eikä hän osannut sanoa mazierista paljon.

 

Mazierit olivat pitkiä ihmismäisiä olentoja, joiden iho oli karkeaa ja lähes nahkamaista. Heidän ihonvärinsä vaihtelivat syvän tummanharmaasta mustaan. Heidän ruumiinsa olivat vahvatekoisia ja lihaksikkaita. Ihmiset usein kutsuivat maziereita liskomiehiksi, koska liskomaisen hännän, kuonon ja sarvien kanssa nuo muistuttivat hieman matelijaa. Maziereilla on yhdet suuret, kaartuvat sarvet ja kasvojen syrjällä luupiikkien muodostama ketju, joka madaltui leukaa kohden. Mazierien tapaan Nimao oli myös erittäin rauhallinen ja harkitseva.

 

―Kuulustelun jälkeen eversti Rivers käski sinua viemään kuulusteltavana olevan orjan säilöön 12D osastolle ja sinä rikoit tätä sääntöä. Sen lisäksi sinä vaaransit aluksen turvallisuuden antamalla hänen kulkea täällä vapaasti. Shiralille ei ole tehty vielä kaikkia kokeita ja hän voi olla biologinen uhka miehille. Päästit hänet myös tiloihin, jotka on kielletty siviileiltä ja annoit hänelle mahdollisuuden päästä käsiksi aseisiin, Harks totesi.

―Kaikkein pahinta on se, että päästitte huippusalaista tietoa omaavan siviilin kulkemaan ympäriinsä. Hän on voinut levittää tietoja tahoille, joiden ei olisi missään nimessä kuulunut tietää niistä, Rivers lisäsi. – Keiden kaikkien kanssa hän on puhunut?

―Vein Shiralin miehistön jäähyväisjuhlaan, enkä pysty antamaan nimiä sillä en tiedä kuinka monen kanssa hän puhui siellä. En pysty myöskään sanomaan keiden kanssa hän on puhunut vapaa-aikaosastolla, mutta en usko hänen kertoneen kenellekään mitään huippusalaista. Hän on ollut kuitenkin kokoajan minun valvonnassani, Michael sanoi.

―Kuinka helvetissä sinä voit olla noin edesvastuuton?! Vai oletko sinä vain typerä? Rivers ärähti.

―En tiedä sir, Michael vastasi ilmeenkään värähtämättä.

―Hän on ollut siis tekemisissä miehistön kanssa. Ymmärrättekö kuinka suuri terveydellinen riski se voi olla? Nimao kysyi äkkiä kuin haluaisi vaientaa Riversin ennen kuin tuo alkaisi huutaa.

―Tohtori Newernia sanoi Shiralin olevan kunnossa ja uskon hänen sanaansa ja ammattitaitoonsa tässä asiassa niin paljon että uskalsin ottaa hänet mukaani, Michael vastasi.

―No, pääasia on että hän on nyt tallessa ja kunnossa, Nimao totesi.

―Te olette rikkonut montaa turvallisuussääntöä. Oletteko te tietoinen rikkeistä, joihin olette syyllistyneet? Harks kysyi.

―Olen herra majuri.

―Hyvä on… Näitä kaikkia rikkeitä on varmasti turha käydä läpi, sillä te tiedätte ne jo. Onko teillä jokin selitys tälle? Nimao kysyi ja katsoi hieman uteliaasti Michaelia.

―Shiral oli jo valmiiksi ahdistunut kuulustelusta ja tapahtumista Alenialla, enkä halunnut sulkea häntä vankiselliin. Hän on edelleen henkisesti heikossa kunnossa, eikä häntä tulisi rangaista sen takia että hän selvisi elossa Alenialta. Olen tietoinen kaikista sääntörikkomuksista jotka tein, mutta halusin auttaa häntä toipumaan traumoistaan antamalla hänen elää normaalisti. Tarkoitukseni ei ollut vaarantaa sillä ketään ja Shiral oli kokoajan valvonnassani, Michael sanoi päättäväisesti. – Ymmärrän mitä olen tehnyt ja olen valmis ottamaan teoistani täyden vastuun.

―Sinä olet sotilas, etkä psykiatri tai kasvatusopettaja! Rivers huusi. – Sinulla ei ole oikeutta tuollaisiin päätöksiin.

―En vieläkään täysin ymmärrä miksi tietoisesti järjestitte itsellenne näin paljon ongelmia, mutta olen tyytyväinen siihen että olette rehellinen ja valmis ottamaan vastuun teoistanne, Nimao sanoi.

―Millaista rangaistusta te ehdotatte sitten? Harks kysyi.

―Ainoa oikea ratkaisu tähän on välitön virasta erottaminen ja erillisen vaitiolosopimuksen kirjoittaminen, Rivers sanoi.

―Minusta tuo on liioiteltua. Calas on toiminut moitteettomasti kentällä ja osoittanut mainiota harkintakykyä hankalissakin tilanteissa. Hän on toiminut taistelutilanteissa moitteettomasti, enkä näe syytä erottaa häntä tämän takia. Kyse on kuitenkin vain vaarattomista sääntörikkomuksista, Harks sanoi.

―Ei ole olemassa vaarattomia sääntörikkomuksia. Ne on tehty meidän kaikkien turvaksi ja jos me annamme anteeksi yhden rikkeen pian niitä kaikkia rikotaan, Rivers selitti kiihtyneenä.

 

Nimao ja Harks vilkaisivat toisiaan. Tuota selitettiin alokkaille, mutta jokainen saattoi tietää että oli olemassa sääntöjä jotka olivat toisia tärkeämpiä.

 

―Ehdotan väliaikaista viranalennusta ja arestia, Harks sanoi. – Hänet alennetaan ja viiden kuukauden koeajan jälkeen voimme harkita tilannetta uudelleen ja mahdollisesti palauttaa hänen asemansa.

―Ette te voi olla tosissanne. Tuo on liian pieni rangaistus näin suurista rikkeistä, Rivers sanoi epäuskoisena.

―Hyvä on, Nimao totesi sovittelevaan sävyyn. – Kolmen kuukauden palkanmenetys, viranalennus ja kymmenen päivän aresti. Ketkä kannattavat?

 

Nimao kohotti kättään ja Harks kohotti myös kätensä. Rivers katsoi erittäin pettyneenä heitä ja lopulta kohotti kätensä. Rivers joutui enää harvoin itse menemään kentälle, mutta Harks ja Nimao menivät usein sotilaiden kanssa taistelutilanteisiin. He arvostivat sen takia taistelukäyttäytymistä ja luotettavuutta taistelussa paljon enemmän kuin Rivers. Nimaolle ja Harksille oli lähes yhdentekevää mitä sotilaat tekivät silloin kun he eivät olleet taistelussa.

 

―Calas, te menetätte kolmen kuukauden palkan, teidät alennetaan viideksi palvelukuukaudeksi vänrikiksi ja te olette sen ajan koeajalla, jonka jälkeen te saatatte saada arvonne takaisin. Te joudutte myös arestiin kymmeneksi päiväksi. Onko teillä jotain kysyttävää? Harks kysyi.

―Ei ole herra majuri, Michael sanoi kuuluvalla äänellä.

―Hyvä, Harks totesi.

―Viekää hänet upseerien asuintilojen hyttiin 132 ja katsokaa ettei hänellä ole mitään ylimääräistä, Nimao sanoi. – Voitte poistua.

 

Calas teki asennon vielä ennen kuin hän lähti sotilaspoliisien mukaan. Hänellä oli ollut onnea sen suhteen, että Rivers ei saanut päättää asioista yksin ja Nimao ja Harks olivat ilmiselvästi kiinnostuneempia palaamisesta nukkumaan kuin hänen kuritustoimenpiteistään.

 

Sotilaspoliisit veivät hänet hyttiin, joka oli kuin hänen oma hyttinsä paitsi että tuolla ei ollut mitään ylimääräistä. Huoneessa oli vain sänky, pöytä ja tuoli eikä muuta. Sotilaat käskivät hänen riisuuntua ja tarkistivat hänen vaatteensa ennen kuin he poistuivat. Michael tiesi ovea kokeilemattakin että ovi oli lukossa, eikä hän saisi sitä auki. Hän istui sängynreunalle ja huokaisi syvään.

 

Hän tunsi itsensä typeräksi. Hän ei vieläkään keksinyt mitään todellista syytä miksi oli järjestänyt itsensä tähän liemeen Shiralin takia. Ehkä hänen luonteensa oli liian heikko sotilaalle kerran hän oli säälinyt tyttöä. Michael tunsi pienen metallisen korun nyrkkinsä sisässä. Hän oli napannut korun pöydältä Riversin rynnätessä huoneeseen sotilaineen. Tuo tunnistuskoru oli ilmeisen tärkeä Shiralille, joten Michael oli ottanut sen. Hän tiesi että tuo olisi muuten hävinnyt jonnekin systeemin syövereihin sen jälkeen kun hänen huoneensa tongittaisiin läpi.

 

Vankiselleistä olisi suljettu jo valot tähän aikaan. Shiral olisi todennäköisesti poissa tolaltaan jouduttuaan pimeään, jota tyttö tuntui pelkäävän. Michael roikotti kultaista ketjua kasvojensa edessä. Ehkä kaikki oli ollut vaivan arvoista. Shiral oli vaikuttanut aidosti iloiselle ja onnelliselle sinä aikana mitä tyttö oli ehtinyt olemaan vapaana Erinyesillä. Miksiköhän hän oli edes ottanut korun? Ei hän kuitenkaan näkisi Shiralia enää niin että voisi palauttaa tuon.

 

À

 

Rivers oli hermostunut. Hän jäi vielä kokoussaliin Nimaon ja Harksin mentyä. Hän tuijotti tietokoneen näyttöä ja naputti kynällä pöydän kiiltävää pintaa. Miten näin saattoi tapahtua? Heidän kuului olla ammattilaisia! Hän oli tarkistanut että kaikki olisi kunnossa huomista yhtiön eliittisotilaiden tapaamista varten. Hiyasawan lähettämä alus saapuisi huomenna hakemaan Shiralin ja Rivers oli kauhukseen huomannut kaikkien vankisellien olevan tyhjiä tarkistaessaan heidän eloonjäänen tilannetta.

 

Tuo kirottu orja oli saattanut puhua ohi suunsa. Sillä ei ollut merkitystä mitä tuo oli sanonut. Eihän Shiral edes tiennyt paljon. Sen takia Harks ja Nimao suhtautuivat tähän niin lepsusti, koska Shiral ei tiennyt mitään oikeasti huippusalaista. Sotilaat, jotka olivat käyneet Alenialla tiesivät lähes yhtä paljon. Mutta jos tieto siitä, että Shiral oli ollut vapaana ja yhteydessä muuhun miehistöön leviäisi Hiyasawan johdon tietoon hän joutuisi tästä kaikesta vastuuseen. Hänen tuleva ylennyksensä prikaatinkenraaliksi olisi silloin vaarassa. Hän oli nähnyt niin paljon vaivaa päästäkseen tähän asemaan, eikä hän aikoisi antaa yhden orjan tuhota kaikkea.

 

Kokoushuoneenovi liukui hiljaa auki ja sotilaspoliisit marssivat huoneeseen. He palasivat takaisin vietyään Calasin huoneeseensa. Rivers vilkaisi heitä ja katsoi sitten tietokonetta. Hän laski kynän pöydälle ja nousi seisomaan. Hänen olisi pidettävä huoli siitä, että Shiral pitäisi suunsa kiinni.

 

―Seuratkaa, hän sanoi sotilaille ja poistui kokoushuoneesta.

 

Rivers harppoi sotilaspoliisit perässään hisseille ja he menivät alas 12D kerrokseen. Shiralin sellinoven turvaluokitus oli muutettu varmuuden vuoksi etteivät Calasin kaltaiset hyväntekijät pääsisi enää vapauttamaan tyttöä.

 

―Anna minulle pamppusi, Rivers käski.

 

Sotilas katsoi Riversiä epäilevästi ja hän empi kaksi sekunnin murto-osaa ennen kuin ojensi kätensä. Hän nyppäsi sähköpampun irti varustevyöstään ja ojensi sen kahva edellä Riversille.

 

―Odottakaa tässä, Rivers komensi.

 

Hän vei kätensä oventunnistimelle. Sähköisestä lukosta kuului heleä ääni sen myöntäessä luvan oven avaamiseen ja sellinovi liukui auki. Rivers sytytti valot selliin oven ulkopuolelta ja astui sisälle. Ovi pysyi auki. Shiral makasi maassa sikiöasentoon käpertyneenä. Oven avautuessa hän ponkaisi äkkiä ylös jaloilleen ja perääntyi ovelta hieman kauemmaksi. Shiral näki heti Riversin ilmeestä ja silmien petomaisesta katseesta että jokin oli pielessä. Hän perääntyi seinää vasten, niin kauas kuin vain pääsi miehestä.

 

―Ymmärrätkö millaisia ongelmia sinä olet aiheuttanut? Rivers kysyi.

―E-en varmaan… Shiral sanoi epävarmasti.

―Et tietenkään. Ei sinulta voikaan odottaa niin paljon että ymmärtäisit tuhoavasi minun urani! mies ärähti ja käynnisti sähköpampun. Pamppu sähisi hiljaa sähkön kulkiessa sen eristämätöntä pintaa pitkin. – Sinun seikkailujesi takia minä saatan menettää kaiken mitä olen saavuttanut!

―Olen pahoillani, Shiral sanoi äkkiä.

 

Rivers astui askeleen lähemmäksi häntä. Shiral perääntyi huoneennurkkaan. Hän tuijotti kyyneleisin silmin ylös mieheen. Shiral tunsi sydämensä hakkaavan nopeammin. Hän ei ymmärtänyt miksi mies oli niin vihainen hänelle. Hän ei käsittänyt miksi kaikki oli yhtäkkiä muuttunut painajaiseksi. Shiral tunsi olevansa kuin nurkkaan ajettu eläin.

 

―Tuo ei auta minua mitenkään! Sinun kuului olla täällä koska sinun piti pitää suuri suusi kiinni Aleniasta. Kaikki tieto siitä paikasta kuuluu Hiyasawalle, Rivers sanoi. – Keille kaikille sinä olet puhunut Aleniasta?

―En kenellekään, Shiral vastasi.

 

Hän ehti tuskin puhumaan loppuun kun Rivers huitaisi häntä pampulla. Shiral ehti kohottamaan kätensä eteensä. Kipu sai tytön parkaisemaan surkeasti. Rivers ei ollut lyönyt lujaa, mutta sähkö levittäytyi koko kädelle ja sai repivän tuskantunteen aikaan. Shiralin toinen käsi tuntui puutuneelle.

 

―En minä ole puhunut kenellekään. Vannon, Shiral yritti selittää ja Rivers löi häntä uudelleen.

 

Shiral yritti syöksyä miehen ohitse avoimelle ovelle, mutta Rivers nappasi häntä pitkästä tukasta kiinni ja kiskoi tytön takaisin seinää vasten. Shiral katsoi miestä pelokkain silmin. Hänen korvansa olivat painuneet luimuun tukkaa vasten.

 

―Minä en ole puhunut kenellekään. Olkaa kiltti, uskokaa minua. Kerroin vain teille, Knoxfordille ja Michaelille. En kenellekään muulle, Shiral sanoi ja alkoi itkeä. – Ole kiltti älä lyö.

―Minulla on koko ilta aikaa, enkä minä lähde täältä ennen kuin saan nimiä, Rivers sanoi matalalla äänellä, joka oli samalla kertaa uhkaus ja lupaus.

―Mutta kun minä en voi antaa teille enempää nimiä. En ole puhunut kenellekään muulle! Shiral parkaisi.

 

Mies iski häntä uudelleen. Kipu säkenöi pitkin Shiralin reittä. Tyttö värisi. Pakokauhu alkoi saamaan otteen hänen mielestään. Hän ei päässyt Riversin ohitse, eikä mies suostunut uskomaan häntä vaikka hän puhui totta. Shiral katsoi nopeasti kulmiensa alta kohden avointa sellinovea.

 

―Apua! Auttakaa joku!! Shiral huusi ja yritti vielä livistää miehen ohitse.

 

Rivers oli häntä nopeampi ja mies otti häntä puseronrinnuksesta kiinni. Mies sysäsi hänet alas lattialle istumaan.

 

―Ole hiljaa! Rivers murisi yhteen purtujen hampaidensa välistä. – Minä en halua kuulla mitään muuta kuin nimiä.

―Ei minulla ole nimiä! En ole puhunut kenellekään muulle kuin heille, joista jo kerroin, Shiral selitti epätoivoisena.

 

Pamppu jysähti uudelleen Shiralin vartaloa vasten ja voimakkaan sähköiskun aiheuttama kipu sai tytön sävähtämään. Jälleen uusi alue hänen kehostaan tuntui puutuneelle ja tuota pisteli kuin joku olisi pistellyt häntä sadoilla pienillä neuloilla. Rivers uskoi Shiralin valehtelevan syystä, jota hän ei ymmärtänyt. Mutta eihän kukaan ymmärtänyt mitä orjien päässä liikkui. Hän löi Shiralia kerta toisensa jälkeen kunnes tyttö makasi lattialla kyljellään. Cazie nyyhkytti hiljaa ja piti kouristuksenomaisesti käsiä suojaamassa päätään. Rivers hengitti nopeasti ja raskaasti. Hän tunsi muutaman hikipisaran kohonneen otsalleen. Hän puristi rystyset valkoisina mustaa pamppua kädessään.

 

―Ehkä sinä puhut totta, Rivers suostui viimein myöntämään.

 

Hän otti Shiralia hiuksista kiinni ja kiskoi tytön ylös istumaan. Mies kumartui Shiralin puoleen ja katsoi tyttöä silmiin. Hänen silmänsä kiilsivät epämiellyttävällä tavalla, joka sai Shiralin haluamaan riistäytyä vapaaksi mutta hän oli liian voimaton ja liian puutunut voidakseen tehdä muuta kuin tuijottaa takaisin.

 

-Sinä olet ollut täällä haastattelusta asti. Sinä olet käynyt vain tapaamassa tohtori Newerniaa ja se on ollut ainoa kerta kun olet poistunut täältä. Minut sinä olet tavannut vain kuulusteluhuoneessa. Tätä ei ole tapahtunut, Rivers selitti matalalla äänellä. – Ymmärrätkö?

―Y-ymmärrän… Shiral sopersi itkuisella äänellä. – Minä olen ollut täällä kokoajan.

―Hyvä tyttö, Riversin kasvoilla kävi susimainen hymy.

 

Hänen sormiensa ote Shiralin tukasta irtosi ja tyttö vajosi takaisin lattialle. Riversin olisi tehnyt mieli potkaista orjaa, mutta siitä olisi saattanut jäädä jälki joten hän tyytyi vain humauttamaan tyttöä vielä kerran pampulla. Tuosta ei jäisi jälkiä, joita olisi epämukava selitellä jälkeenpäin. Hän ei ollut lyönyt tyttöä niin lujaa että tuolle tulisi mustelmia ja ulkopuolella odottavat sotilaspoliisit osaisivat pitää suunsa kiinni.

 

Ovi kolahti Riversin poistuessa ja valot sammuivat sen jälkeen. Shiral oli jälleen yksin pimeässä. Hän kuunteli omaa niiskuttavaa ja epätasaista hengitystään. Hänen kehoaan särki. Shiral kietoi kädet ympärilleen ja painautui kylmää metalliseinää vasten. Miksi he tekivät hänelle näin? Ei hän ollut tehnyt mitään väärää. Raskaat nyyhkäykset ravisuttivat Shiralin kehoa.