Tämä on minun oma henkilökohtainen osuuteni selitellä asioita. Ensimmäiseksi selitetään sen verran että minä en tänne paljon raapusta elämästäni, koska minulla ei ole sellaista. Sen sijaan tämä blogi on Shiral tekstin esiintuomista varten. Lukekaa jos vähänkin löytyy kiinnostusta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Otan mielelläni vastaan palautetta, mutta…

 

Minä EN halua tietää:

• että ensimmäinen kappale on kuin Alienista.
• että tekstissä on kirjoitusvirheitä
• että jokin tekninen laite ei oikeasti toimi noin.

 

Minä tiedän jo että alku on kuin alienkopio, mutta en lähde väkisin sitä muuttamaan koska minusta se on hyvä juuri noin. Tiedän että tekstissä on paljon kirjoitusvirheitä ja tämä on vasta ensimmäinen versio. Aion kyllä korjata virheet. No panic. Eikä minua kiinnosta miten laitteet oikeasti toimii, pääasia että se kuulostaa suurin piirtein uskottavalle.

 

Sen sijaan kuulen mielelläni siitä, mitä mieltä olette hahmoista, ympäristön kuvailusta, tapahtumien kulusta. Rakentavaa palautetta, kiitos J

 

Toivottavasti miellyttää.

Harmaa tihkusade laskeutui Alenia 13 ylle. Karu ja rosoinen maasto jatkui elottomana silmänkantamattomiin. Kumpuilevan ja kallioisen maaston keskellä kohoaa kätten ja koneiden rakentama uudisasukaskeskus. Keskusrakennusta ympäröivät hangaarit, varastorakennukset, karjanjalostamot, kasvihuoneet ja voimalaitos.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kevyesti aseistettu miehistönkuljetusalus kiertelee paikan yllä. Sen valonheittimet pyyhkivät alhaalla olevia rakennuksia ja maata. Yhdessäkään rakennuksessa ei pala valoja. Vain sinertävän väriset merkkivalot vilkkuvat paikoitellen hämyssä. Maansiirtokoneet ovat ulkona sateessa alueilla, joita oli alettu raivaamaan laidunmaaksi eläimille. Valtavankokoinen kasvihuone oli kärsinyt pahoja vaurioita. Joku oli mennyt muovisten seinien läpi ja tuhonnut kaiken sisällä. Kasvihuoneen ovi repsotti auki.

 

Aluksen ohjaamossa oli hämärää useiden näyttöjen ollessa ainoa valonlähde. Lämpöskanneri käy aluetta läpi löytämättä mitään. Kamerat välittävät näytöille kuvaa sieltä minne valonheittimet osoittavat. Tiedot Alenian nykyisestä tilasta päivittyivät kokoajan näytölle loputtomina kirjainjonoina.

 

Ohjaamossa on kolme tuolia. Komentaja Harks istui keskimmäisessä. Hänen kaljuuntuva päälakensa loistaa näyttöjen sinertävässä valossa ja hänen sätkänsä savu kiemurteli ylös kohden kattoa. Hänen edessään oli useita pieniä näyttöjä, jotka näyttivät ruumassa odottavien sotilaiden kypäräkameroiden kuvaa. Hänen oikealla puolellaan tuolillaan keikkuu Lönner, jonka tehtävä on ohjata alusta ja vasemmalla puolellaan Jalier. Jalier oli vastuussa aluksen aseista, mutta kerran tilanne vaikutti vaarattomalle on nainen heittänyt jalkansa ylös kojelaudalle ohjaussauvojen yläpuolelle ja näpertää käsikonsolipeliä kuunnellen vain muiden keskustelua. Yliluutnantti Calas seisoi Harksin vierellä. Hän tuijottaa ohjaamon suuresta ikkunasta alhaalla näkyviä hylätyn näköisiä rakennuksia.

 

– Ei mitään elonmerkkejä, Harks toteaa ja tumppaa tupakan kojelaudanreunaan. – Ne, jotka tänne hyökkäsivät ovat häipyneet aikaa sitten, mutta ollaan varovaisia joka tapauksessa. Lönner, vie meidät alas.

– Jos jotkut olisivat niin typeriä, että hukkaisivatkin resursseja tänne hyökkäämiseen se ei vielä selitä minne kaikki siviilit ovat hävinneet, Calas sanoi.

– Jokin kiertelevä rosvolauma on todennäköisesti poikennut täällä ja huomannut tuoreen uudisasutuskeskuksen olevan helppo kohde. He ovat tappaneet turvamiehet, vieneet kaiken rahan arvoisen ja myyneet siviilit orjiksi, Jalier sanoi pelikoneensa takaa.

– Tuo ei sovi siihen, mitä Hiyasawa on kertonut meille, Harks sanoi.

– Mitä me siis tiedämme tähän mennessä? Calas kysyi.

– Lönner, kerro mitä me tiedämme, Harks käski.

 

Rimpulan sormet kiisivät näppäimillä ja tekstitiedostot avautuivat yhdelle näytöistä hänen edessään. Lönner rykäisi ja nosti pyöreitä silmälaseja paremmin nenälleen.

 

– 18. Aranian kuuta 513 WSJ Hiyasawa sai evakuointipyynnön Alenia 13:sta. Viestissä kerrottiin tunnistamattomien planeetan alkuperäiseläinten hyökänneen aseman kimppuun, eivätkä Alenian omat turvamiehet pystyneet pitämään niitä kurissa. Hiyasawa lähetti kymmenen miehen sotilasryhmän varmistamaan tilanteen. He laskeutuivat Alenialle 25 Araniaa ja sen jälkeen heistä ei kuultu enää. Alus hävisi. 28. Päivä saapui viimeinen viesti Alenialta. Sen jälkeen täältä ei ole kuulunut vastausta…

– Mikä se viimeinen viesti oli? Jalier kysyi.

– Tässä ei sanota… Viesti oli Fergie Palminon orjan lähettämä, eikä sitä pidetty sen takia luotettavana tiedonlähteenä.

– Just.. Jalier tuhahtaa. –Minusta tuntuu, että tämä yhtiö kusettaa meitä taas oikein huolella ja pimittää tietoja. Nyt on jo 5. Päivä Skorusia. Miksi ne on odottanut 17 päivää ennen kuin lähettää meidät tänne? Ja miksi se biovaaratutkija on meidän mukana? Eikö ne ole muka tutkinut tätä planeettaa eläinten ja tautien varalta ennen kuin lähetti tänne väkeä asuttamaan tämän paikan?

– Minusta tuntuu, että Hiyasawa on tutkinut asioita vain niin pitkälle kuin se on ollut heistä kannattavaa. Alenian maaperässä on runsaasti arvokkaita mineraaleja ja täällä oli tarkoitus aloittaa kaivostoiminta heti kun asutuskeskus ja elintoimintolaitokset on saatu toimimaan kunnolla, Lönner sanoi.

– Tässä on jotain hämärää.. Epäileekö ne, että täällä on jokin virus, joka tekee kaikista verenhimoisia murhaajia kerran se tutkija on mukana? Jalier intti.

– Suu kiinni molemmat. Teille ei makseta salaliittoteorioiden kehittämisestä, vaan te teette niin kuin käsketään ja niiden tietojen valossa, jotka te olette saaneet. Ja nyt meille on tärkeintä varmistaa tilanne ja evakuoida siviilit turvaan, Harks tokaisi.

 

– Minusta tuntuu, että Hiyasawa on tutkinut asioita vain niin pitkälle kuin se on ollut heistä kannattavaa. Alenian maaperässä on runsaasti arvokkaita mineraaleja ja täällä oli tarkoitus aloittaa kaivostoiminta heti kun asutuskeskus ja elintoimintolaitokset on saatu toimimaan kunnolla, Lönner sanoi.

– Tässä on jotain hämärää.. Epäileekö ne, että täällä on jokin virus, joka tekee kaikista verenhimoisia murhaajia kerran se tutkija on mukana? Jalier intti.

– Suu kiinni molemmat. Teille ei makseta salaliittoteorioiden kehittämisestä, vaan te teette niin kuin käsketään ja niiden tietojen valossa, jotka te olette saaneet. Ja nyt meille on tärkeintä varmistaa tilanne ja evakuoida siviilit turvaan, Harks tokaisi.

– Kuinka monta siviiliä täällä on? Calas kysyi.

– Hetkinen… 1435 siviiliä, 14 yhtiön turvamiestä ja 268 orjaa. Sekä kymmenen sotilasta jos oletamme, että yhtiön lähettämät sotilaat ovat elossa jossain täällä, Lönner kertoi.

– Se tekee lähes 2000… Tämä alus on suunniteltu korkeintaan 50 miehen kuljettamiseen, ja sekin tarkoittaisi sitä, että kukaan täällä ei mahdu istumaan. Miten sinä luulet saavasi ängettyä tänne niin monta siviiliä? Jalier tivasi.

– Hiljaa Jalier! Se tuskin tulee olemaan meidän ongelmamme, Harks ärähti.

 

Jalier vaikeni. He katsoivat tihkusateista maisemaa. He eivät olleet tähän mennessä nähneet yhtään eloonjäänyttä, eikä lämpöskannerikaan ollut löytänyt ketään. Jäljellä ei välttämättä olisi mitään mitä pelastaa. He olivat saapuneet tänne liian myöhään.

 

Tumma ja kömpelönnäköinen alus laskeutuu yllättävän pehmeästi lentoalustalle. Sen leveät jalat työntyvät esiin pohjasta ja painuvat kovaa maata vasten. Alus huojahtaa hieman ja laskeutuu sitten matalammaksi.

 

– Calas, valmistele miehet. Te lähdette ulos, Harks sanoi ja sytytti uuden savukkeen.

 

Hän nosti kuulokemikrofonit päähänsä. Calas poistui ohjaamosta sulkien oven perässään.

 

À

 

Keltaiset valot välkkyivät korkeassa betonihallissa, jossa oli ainoa ovi Alenian pommisuojaan. Valot läikehtivät olentojen päälle, jotka kulkivat yhtenäisenä laumana luiskaa alas sisälle pommisuojaan. He katosivat Shiralin näkyvistä jonnekin käytävän syvyyteen.

 

Hän katsoi kohden hallin suljettuja ovia ja olentoja, jotka kulkivat hiljaa kuin olisivat menossa salaiseen tapaamiseen. Viimeiset heistä olivat jääneet pommisuojan ohjauspaneelin luokse tarkistamaan suojan asetuksia ennen kuin he sulkisivat oven.

 

– Tämän takiako sinä herätit minut? Me hiivimme tänne salaa muilta ja lukitsemme heidät ulkopuolelle. Ne tappavat heidät! Anna, emme me voi jättää muita ulkopuolelle. Tämä on virhe… Shiral sanoi ja katsoi ylös emäntäänsä.

– Shiral, herätin sinut koska halusin antaa sinulle mahdollisuuden selviytyä. Tämä on suunniteltu jo monta päivää sitten… Suoja ei ole tarpeeksi suuri tai varusteltu meitä kaikkia varten. Meidän on jätettävä osa taakse… He… He ohjelmoivat tämän paikan niin, että ovet sulkeutuivat perässämme ja ovet toisaalla aukeavat. He valaisevat tien niille asuintiloihin, Anna sanoi hiljaa.

– Mitä?! Te pakenette tänne ja jätätte muut ulkopuolelle syötiksi?! Te jätätte heidät niiden petojen teurastettavaksi. Anna, et sinä voi olla mukana tällaisessa. Minä en usko sitä!

 

Shiral hiljeni säpsähtäessään särkyvän lasin ääntä kun paneelin luona puuhastellut mies iski paneelin rikki. Pommisuojan yli metrin paksuinen ovi oli alkanut liukumaan hitaasti kiinni.

 

– Anna mennään, Henrik sanoi.

 

Mies odotti naista oven luona. Aseistettu mies seisoi hänen takanaan oven tuolla puolen. Anna vilkaisi aviomiestään ja sitten Shiralia. Tyttö oli ilmiselvästi hämillään ja peloissaan. Hänen laiha vartensa yllä roikkui likaantunut mekko. Tytön vaalea iho oli tummunut muutaman asteen liasta. Shiral oli cazie. Tuo rotu näytti hyvin paljon ihmismäiselle, mutta caziet olivat lyhyempiä ja heidän hiustenvärinsä oli usein erikoinen. Lisäksi heillä oli kissankorvat ja häntä. Shiralin vaaleanpunainen tukka oli takussa. Mustat korvat olivat hieman luimussa.

 

– Minä en voi ottaa sinua mukaani. He eivät anna minun ottaa sinua mukaani… Ei ole varmaa, kuinka kauan joudumme odottamaan ja riittääkö ruokaa kaikille, Anna sanoi.

– Joten te jätätte orjat ulkopuolelle… Shiral totesi murtuneena.

– Shiral…

– Anna, ole kiltti. Älä mene. Älä jätä minua tänne yksin. Kaikki järjestyy vielä… Minä en vain halua jäädä tänne yksin. Minä haluan sinun mukaasi, Shiral vinkaisi.

 

Hän tuijotti anovasti ylös Annan hienostuneisiin kasvoihin. Anna oli vaivautunut. Ovi oli sulkeutumassa. Hän nielaisi ja asetti kätensä tytön olkapäille.

 

– Kaikki järjestyy vielä. Et sinä jää tänne yksin. He keksivät ennen pitkää kuinka he saavat hallinovet auki ja sitten sinun ei tarvitse olla yksin. He eivät saa suojanovea auki, mutta he varmasti katsovat sinun perääsi… Älä nyt itke Shiral, Anna yritti lohduttaa. – Minä tarvitsen sinua. Sinun on oltava täällä kun meidät tullaan pelastamaan. Sinun on kerrottava heille mitä täällä on tapahtunut ja tuotava heidät hakemaan meidät.

– En minä selviä…

– Shiral, sinun on oltava rohkea. Sinun on kerrottava pelastajille, että me olemme täällä kun he tulevat. Sinun on oltava rohkea minun takiani… Anna sanoi.

 

Anna katsoi Shiralin sinisiä silmiä ja kietoi sitten kätensä tytön ympärille. Hän rutisti lämmintä olentoa itseään vasten lujasti, kunnes Henrik tuli kiskomaan Shiralin irti hänestä. Shiral ei olisi halunnut laskea irti.

 

– Meidän on mentävä, Henrik sanoi ja veti Annan mukanaan oven luokse.

 

Shiral seurasi perässä ja pysähtyi oven tälle puolelle. Väli oven ja seinän välillä pieneni kokoajan. Shiral astui askeleen lähemmäksi, mutta Anna näytti kädellään ettei hän saisi seurata.

 

– Shiral… Anna kuiskasi niin hiljaa, että vain Henrik saattoi kuulla sen.

– Anna, ole kiltti, älä jätä minua… Shiral anoi.

 

Pelko repi hänen sydäntään. Hän katsoi voimattomana kun raskas ovi sulkeutui ja Anna jäi sen toiselle puolen. Hän tuijotti ovea ja tunsi kyynelien valuvan pitkin poskiaan. Keltaiset valot lakkasivat vilkkumasta ja pian kattovalotkin sammuivat hallista. Hän oli jäänyt yksin.

 

– Älä jätä minua, Shiral kuiskasi.

 

Shiral heräsi omaan ääneensä. Hän oli kuiskannut sen ääneen. Hän tunsi muutaman kyyneleen poskellaan. Se oli ollut unta…

 

Valvontahuoneen näytöt välähtelivät tasaisin väliajoin kuvan vaihtuessa kamerasta toiseen. Niiden hehku siivilöityi ilmastointiputken ritilän välitse Shiralin kasvoille. Tyttö oli kietoutunut huopaan. Hän makasi kyljellään ilmastointiputken sisällä tyhjien käärepapereiden, muovipullojen ja säilykepurkkien keskellä. Hänen olisi pian lähdettävä hakemaan ruokaa.

 

Tytön katse kiinnittyi yhteen näytöistä tyhjässä valvontahuoneessa. Ruudussa näkyi jotain epätavallista, kyse ei ollut niistä pedoista jotka asuttivat tätä paikkaa nykyisin vaan ruudussa näkyi sotilaita. He eivät varmasti tienneet mitä täällä oli tekeillä. Shiral kääriytyi pois huovastaan. Hänen oli varoitettava heitä ja käskettävä häipyä täältä ennen kuin olisi liian myöhäistä.

 

Shiral katsoi vielä kerran näyttöjä. Osa sotilaista oli tullut rakennukseen lastaushallinovesta ja osa rakennuksen etupuolelta pääovista. Shiral lähti konttaamaan ilmastointiputkessa niin hiljaa kuin pystyi ja suunnisti kohti pääovia. Hän ei tiennyt minne ryhmä jatkaisi siitä, mutta toivoi saavuttavansa heidät ennen kuin tämän paikan todelliset asukkaat.

 

Samaan aikaan Harks seurasi omilta pikkuruuduiltaan sotilaiden etenemistä. He olivat ensin tarkastaneet pihan pikaisesti ennen kuin olivat edenneet sisälle päärakennukseen. Pihalla oli ollut kuivuneita verijälkiä, joita vesi ei ollut vielä onnistunut pyyhkimään kokonaan pois. Niiden lisäksi jalostamon läheltä oli löytynyt osittain syötyjä eläintenosia, jotka olivat alkaneet jo mätänemään.

 

Calasin johtama ryhmä astui suureen eteiseen. Heidän edessään oli suuri aukea tila, jota täyttivät vain pienet pöytäryhmät. Vastapäätä ovea kauempana nousivat rappuset ylös ja rappusten molemmilla puolin olivat näköalahissit ylempiin kerroksiin. Heidän ympärillään oli kauppoja kuten seuraavassakin kerroksessa, jonka saattoi nähdä kerroksen käytävien kaiteen takaa. Paikka muistutti tuolta kohdin erehdyttävästi ostoskeskusta.

 

Puotien välistä kulki käytäviä syvemmälle rakennuksen uumeniin. He jatkoivat etenemistään. Kiväärien ohuet valokeilat liikkuivat puolipimeän läpi. Vasemmalla puolen näkyi toiset samanlaiset pariovet kuin mistä he olivat tulleet sisälle. Noidenkin ovien eteen on kerätty irtotavaraa; pöytiä, tuoleja, kaappeja.

 

– He ovat yrittäneet estää jonkun pääsemistä tänne, Calas totesi hiljaa.

– Täällä on liian hiljaista. Se joku on päässyt tänne muuta kautta, Calasin lähettyvillä kulkeva Samuels sanoi.

– Mitä…? Calas katsoi alas jalkoihinsa.

 

Miehen kypäränsivussa oleva lamppu valaisee hänen katseensa suuntaa. Lattiassa näkyi muutaman sentin syviä viiltoja. Lattia oli kivilaatoista tehty. Muut kääntyivät katsomaan kyseisiä jälkiä maassa.

 

– Niitä on joka paikassa, Urean totesi. – Onko heillä ollut jokin kone…?

– Tuskin. Näiden on pakko olla jonkin eläimen jälkiä. Jonkin helvetin ison eläimen, Calas sanoi.

 

Hänen vielä puhuessaan lyhyt ja pyöreä ukko valkoisessa suojapuvussaan tallusti jälkien vierelle. Hän laski välinelaukkunsa maahan. Garewo oli Hiyasawan lähettämä tutkija ja rodultaan spox. Puvun alla hänen nihkeä nahkansa oli vihertävänvärinen. Hän oli kalju ja pyöreä, sekä isopäinen kuten hänen rodullaan oli tapana. Suuressa päässä oli pitkänmallinen kuono. Suojapuku päällään Garewo näytti lumiukolle. Hänen ruumiinsa muodosti yhden ison pallon ja kypärä toisen hieman pienemmän pallon. Hän räpsi innoissaan kuvia jäljistä lattialla salamavalon välähdellessä eteissalissa.

 

– Spox, tiedätkö sinä minkä elukan ne ovat? Calas kysyi.

– En… tämä ei vastaa mitään tunnettua lajia. Ja lakkaa kutsumasta minua spoxiksi! En minäkään kutsu sinua ihmiseksi! Radion välittämä jupina kuului kypäräkaiuttimien kautta.

– Sinä olet sattuneista syistä ainoa spox täällä, Calas virnisti.

– Tuo on silkkaa syrjintää! Sinulla ei ole oikeutta kohdella minua erilailla vain sen takia, että minä olen vähemmistörodun edustaja täällä, Garewo jatkoi marmatustaan.

– Et ainakaan kokosi puolesta, Urwan rykäisi.

– Sanoitko sinä jotain? Te olette vain kateellisia minulle! Kaikki! Minä olen paljon korkeammin koulutettu kuin yksikään teistä ja minä saan kolme kertaa enemmän palkkaa kuin te! No niin, joko hymy hyytyy, häh? En minä muuten kestäisi teidän machoilevien idioottien seuraa. Minä kyllä raportoin tästä Hiyasawan pääkonttoriin ja sinun nimesi Calas tulee… Garowa vaikeni Calasin repäistessä kameran hänen kädestään.

 

Mies kohotti etusormeaan vaikenemisen merkiksi. Garewo vaikeni. He katsoivat Calasin kanssa samaan suuntaan. Käytävältä oli kantautunut metallinen rämisevä ääni. Calas laski irti kamerasta ja viittasi muita seuraamaan ennen kuin lähti kulkemaan äänen suuntaan.

 

À

 

Shiral tunsi putken huojahtelevan allaan. Ohut metalli valitti. Hän yritti perääntyä äkkiä taaksepäin. Hän oli kiirehtiessään unohtanut, että tällä välillä ilmastointiputki oli heikompi ja se oli aina huojunut kuin se voisi pudota minä hetkenä hyvänsä. Putki huojuu ja ennen kuin Shiral ehtii pois siitä putken kiinnikkeet hajoavat ja harmaa tunneli jysähtää alas lattialle.

 

Tyttö puri hampaitaan yhteen. Hänen kehoaan särki pudotuksen jäljiltä. Hän kömpi äkkiä pois piilostaan ja suoristautui seisomaan. Käytävällä oli hämärää. Hänen suuntavaistonsa oli mennyt sekaisin. Hän oli kulkenut vain ilmastointikanavia pitkin lähes kaksi viikkoa. Hän ei tiennyt minne päin hänen kuului jatkaa käytävää pitkin.

 

Kulman takaa kuului nirskuntaa. Tuo ääni sai hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn. Se oli lähellä, eikä hänellä ollut paikkaa minne piiloutua. Se asteli verkkaisesti eteenpäin ja Shiral kuuli jokaisen askeleen kynsien viiltäessä lattiaa. Tyttö kääntyi ympäri ja syöksyi juoksuun.

 

Hänen sydämensä takoi lujaa ja nopeasti rintakehää vasten. Hän kuuli raskaat askeleet perästään. Se oli hänen jäljessään. Käytävä haarautui hänen edessään. Toinen haara johti eteissaliin ja toinen ruokailutilaan. Shiral juoksi kohden ruokasalia.

 

Pöydät ja tuolit olivat sikin sokin. Ruoka-automaatti oli isketty rikki ja tyhjennetty aikaa sitten. Tiskin yllä olevat hyllyt, jotka oli täytetty naposteltavilla oli myös ryöstetty.

 

Shiral kuuli pedon matalan sihisevän äänen hetkeä ennen kuin sen koura paiskasi hänet pois jaloiltaan. Shiral lensi kuin räsynukke ja törmäsi pöytäryhmään ja tuoleihin kaataen ne mukanaan lattialle. Hän liukui vähän matkaa lattiaa pitkin ja pysähtyi astianpalautushyllyä vasten. Hylly huojui uhkaavasti ja kaatui sitten pudottaen lautaset, lasit ja aterimet Shiralin päälle.

 

Tyttö ei uskaltanut liikkua. Hän makasi aivan hiljaa kyljellään lasinsirujen keskellä ja yritti olla hengittämättä. Hän hengitti kuitenkin nopeasti lyhyin hengenvedoin. Shiral painoi siniset silmänsä kiinni. Hän ei halunnut kuolla. Ei vielä. Ei tällä tavalla. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Hän ei kyennyt enää toimimaan. Hänestä tuntui, että hän menetti otteen omasta kehostaan. Hän olisi halunnut paeta, mutta hän ei kyennyt enää liikkumaan. Hän makasi maassa kerällä lamaantuneen kauhusta. Calasin ryhmä oli kuullut metelin ruokasalista ja juossut paikalle niin, että he ehtivät juuri näkemään kuinka lähes kolmimetrinen otus heitti tytön edestään.

 

Tuo olento seisoi kahdella jalalla hieman kumarassa ja kumarassa ollessaan sen pituus ylsi helposti yli kahden ja puolen metrin. Sen alaraajat olivat suuret ja vahvat. Jalkaterissä oli edessä neljä kynttä ja takana yksi. Otuksen kuori kiilsi samalla lailla kuin koppakuoriaisen kuori. Se oli kauttaaltaan musta. Eturaajat olivat pienet ja lyhyet. Otuksen pää oli pitkänmallinen. Keskellä sen päätä olivat pienet keltaiset liskonsilmät. Otus heilautti laiskasti valkoisten piikkien koristamaa häntäänsä astuessaan lähemmäksi Shiralia.

 

Se kumartui alemmaksi ja avasi valtavan kitansa äristen. Kita paljasti kolme terävää hammasrivistöä, joiden välistä valui läpinäkyvää kuolaa alas lattialle. Otukselta näytti aukeavan puoli päätä sen äristessä matalalla äänellä.

 

Sotilaat tuijottivat ilmestystä sanattomina. He eivät olleet ikinä aikaisemmin nähneet tuollaista, eikä se tuntunut vielä huomanneen heitä. Calas kohotti kiväärinsä paremmin käsissään.

 

– Ampukaa se! Ja varokaakin ampumasta siviiliä!! Calas huusi ja avasi tulen.

 

Ensimmäinen luoti upposi otuksen kaulaan ja seuraavat sen päähän. Tuo musta saalista nosti päätään ja katsoi kohden sotilasryhmää kuin luodit olisivat vain ärsyttäviä itikoita. Se ärjyi kuuluvalla äänellä ja viskoi päätään puolelta toiselle ennen kuin lähti harppomaan kohden ryhmää, joka seisoi paikallaan.

 

Heti Calasin ammuttua ensimmäisen kerran muut avasivat myös tulen. Salin täyttää kiväärin jyske ja hiljaisempi kilinä hylsyjen putoillessa lattialle. Suuliekkien keltainen valo hohkaa hämärässä. Aseiden ja kypärien valokeilat ovat kohdistuneet lähestyvään petoon.

 

– Se ei kuole! Samuels huusi kaiken metelin ylitse.

 

Aseiden kyljessä oleva sininen numero, joka kertoi ammusten lukumäärän väheni kokoajan, ja peto harppoi kokoajan lähemmäksi. Se oli enää kahden ja puolen metrin päässä kun muut perääntyivät muut alkoivat perääntymään samaa vauhtia kuin olento lähestyi.

 

– Nämä eivät tehoa siihen! Peräännytään!! Calas! Urwan huusi.

 

Calas seisoi järkähtämättömänä paikallaan. Kivääri hänen käsissään löi tyhjää. Hän tiputti lippaan maahan ja iski uuden paikalleen. Otuksen musta kuori oli täynnä luoteja. Pienistä haavoista valui keltaista tahmeaa ainetta. Sen huuto kuului jopa kiväärien paukkeen ylitse.

 

– Calas!! Samuels huusi.

 

Peto syöksyi kohden miestä, joka seisoi muutaman metrin edempänä muuta ryhmää. Sen vahvat jalat olivat haavoilla kuten koko muukin ruumis. Se liikkui jo huojuen, mutta hyökkäsi silti nopeasti.

 

Calas hyppäsi ylös pois pedon kidan edestä. Hän jysäytti raskaan saappaansa otuksen takaraivoon ja syöksi sen tasapainosta kumoon lattialle. Calas astui taaksepäin ja ampui vielä muutaman kerran maassa nytkivää ruumista.

 

– Happoa, Garewo sanoi lumoutuneena astuessaan lähemmäksi vierasta ruumista.

 

Keltainen aine, jota valui ulos mustan kuoren sisältä syövytti lattiaa pedon ympärillä. Garewo avasi laukkunsa ja alkoi kaivaa esille näytteenotto välineitään.

 

– Minä en ole ikinä aikaisemmin nähnyt mitään tällaista. Meidän täytyy ottaa tämä mukaan. Hiyasawa on varmasti kiinnostunut tästä. Vähintään yhtä paljon kuin minä. Huomasitteko kuinka kestävä se on? Garewo selitti hyöriessään otuksen ympärillä.

– Että huomattiinko? Sehän melkein söi Calasin elävältä! Mikä helvetti se oikein on? Samuels ärähti.

– Minua ei kiinnosta mikä se. Minä haluan vain tietää onko niitä enemmän, Nae sanoi samalla kun latasi asettaan.

 

Calas asteli lasinsirujen keskellä makaavan tytön luokse. Hänen edessään oli likaisessa mekossa vaaleanpunatukkainen ja laiha cazie. Hänen vaaleanpunaiset, hiuksia hieman tummemmat, kissankorvansa olivat loivasti luimussa. Kyynelien raidoittamat kasvot kääntyivät katsomaan ylös mieheen. Shiral nyyhkytti hiljaa.

 

– Oletko sinä kunnossa? Ai helvetti… Calas kirosi sitten huomatessaan kuinka otuksesta oli lentänyt happopisaroita tytön ympärille ja nuo roiskeet parhaimmillaan polttivat hänen käsivarttaan. – Lääkintämies!

 

Calas nosti tytön ylös maasta ja katsoi ympärilleen. Hän raivasi äkkiä tiensä tiskin toiselle puolelle ja laski tytön alas työtasolle makaamaan.

 

– Sattuu, Shiral vinkaisi surkeana.

– Tiedän. Koita kestää vielä vähän aikaa…

 

Shiral ei tiennyt mitä tehdä. Happo poltti hänen käsivarttaan, mutta ei hän voinut mennä koskemaan siihen paljain käsinkään. Calas avasi vesihanan ja vei tytön käden juoksevan veden alle.

 

– Mitä sinä oikein luulet tekeväsi? Minä haluan siitä näytteen. Minun … meidän kuuluu tietää miten tuo reagoi lihaan. Tämä on täydellinen esimerkki. Älä nyt huuhtele sitä pois! Garewo selitti ja yritti tunkea väliin vanupuikkoineen.

– Mene nyt muualle siitä! Calas ärähti ja tuuppasi valkoista palloa kauemmaksi.

 

Calas katsoi ettei spox mennyt häiritsemään lääkintämiestään työssään. Faer kiskoi varustevyöstään yksittäispakattuja tarvikkeita. Hän suihkutti ensin pienestä spraypullosta puhdistavaa ja puuduttavaa ainetta haavaan ennen kuin alkoi sitoa tuota.

 

Shiral katseli surkeana kättään, jonka kimpussa mies touhusi. Tuosta jäisi varmasti arpi. Sitten hän katsoi valkoisessa suojapuvussa lyllertävää otusta, joka hääräsi hänen lähellään ja selitti jotain mitä hän ei kuullut kypärän läpi kunnolla. Mustissa puvuissaan ja muovipanssareissaan olevat sotilaat olivat jääneet ihmettelemään ampumaansa olentoa. Shiral ei nähnyt heidän kasvojaan tummennettujen kasvomaskien takaa, mutta jokaisen rinnassa oli tarra jossa oli sukunimi.

 

– Cazie, missä muut eloonjääneet ovat? Calas kysyi ja tuijotti pleksin läpi tyttöä.

– Minä… Shiral puisti päätään. – Ei ole muita. Minä olen ainoa.

– Miten niin ainoa? Ovatko muut lähteneet?

– Ei… He… he ovat kaikki kuolleet. He ovat poissa. Nuo.. ne ovat tappaneet kaikki. Teidän on lähdettävä tai ne tappavat teidätkin, Shiral selitti.

– Ei mitään hätää. Me olemme täällä auttamassa. Me olemme tulleet evakuoimaan eloonjääneet turvaan Hiyasawan toimesta, Calas kertoi.

– Ei täällä ole muita! Ei enää. Te tulitte liian myöhään! Teidän olisi pitänyt tulla viikkoja sitten! Missä te oikein viivyitte?! Shiral sähähti.

Calas sivuutti tyystin tytön kiukunpuuskan. – Kuinka monta noita olentoja on täällä? Mitä sinä tiedät niistä?

– Niitä… Niitä on ainakin yli 20. En tiedä… Ei niitä pysty erottamaan toisistaan… Ne… Meidän on lähdettävä täältä. Ne eivät liiku yksin. Teidän on lähdettävä täältä pois! Shiral sanoi ja laskeutui työtasolta pois.

– Yli kaksikymmentä? Me saimme hädin tuskin yhden tapettua! Ja vaikka kuvittelisimme pystyvämme tappamaan ne ei meillä ole edes tarpeeksi ammuksia mukana! Meidän on palattava alukselle, Urwan sanoi.

– Me emme palaa vielä. Meidän on noudettava tallenteet kaikesta mitä täällä on tapahtunut keskusvalvomosta, Calas totesi. – Ehkä me löydämme vielä lisää eloonjääneitä. Cazie, pystytkö kävelemään?

– Pystyn…Voin näyttää teille missä keskusvalvomo on, mutta… Shiral aloitti.

– Olemmeko me muka lähdössä jo? Entä tämä? Meidän pitää ottaa se mukaan, spox selitti ja viittoi kohden lattialla viruvaa petoa.

– Se jää siihen, Calas sanoi.

 

Siitä suunnasta, josta he olivat tulleet kuului narskahdus. Shiral siirtyi lähemmäksi Calasia ja otti tuota varovasti varustevyönreunasta kiinni. Hän kiskoi miestä seuraamaan itseään. Calas viittasi muita seuraamaan ja ääneti he lähtivät kulkemaan syvemmälle rakennuksen uumenissa sulkien ovet perässään.

 

Samaan aikaan kakkosryhmä oli edennyt peremmälle samassa rakennuksessa. He olivat kulkeneet lastauslaitureiden ja varastotilojen kautta halliin, jossa pommisuojan ovi oli auki. Halli oli muuten pimeä, ainoa valonkajo tuli pommisuojan sisään johtavan käytävän valoista.

 

Tummanharmaita letkuja oli levittäytynyt käytävää pitkin hallinlattialle. Niitä oli sitä tiheämmin mitä lähemmäksi he siirtyivät käytävää. Niiden pinta oli epätasainen ja nystyräinen kuin selkäranka.

 

– Mitä helvetin johtoja nämä oikein ovat? Wennes sanoi.

 

Hän osoitti kiväärinsä valolla maata kohden. Yksi sotilaista kyykistyi alas ja kosketti hansikoidulla kädellään yhtä johdoista. Sen kiiltäväntahmeasta pinnasta tarttui läpikuultavaa lihmaa hänen käsiinsä. Mies nousi seisomaan ja pyyhki käsiään housuihinsa.

 

– En usko, että nämä ovat johtoja luutnantti, mies sanoi.

– Aivan sama mitä ne ovat. Lannie, saatko selville mitä täällä on tapahtunut? Wennes kysyi naiselta joka oli siirtynyt tutkimaan oven ohjauspaneelia.

- Joku on hajottanut tämän… Lannie sanoi.

 

Hän työnsi kypäränmaskin ylös ja laskeutui alas kannettavankoneensa puoleen. Koneenjohdot oli liitetty paneelin sisältä kaivettuihin piireihin. Sinihohtoinen valo heijastui Lannien kasvoille hänen käsiensä kiitäessä kapealla näppäimistöllä.

 

– Tämä on suljettu yli kolme viikkoa sitten. Ovi on aukaistu yhdeksän päivää sitten sisäpuolelta. Enempää en saa tästä irti äkkiä, Lannie totesi.

– Hyvä. Mennään sitten ottamaan selvää mitä täällä on tapahtunut, Wennes sanoi ja lähti kulkemaan eteenpäin.

 

Lannie keräsi tavaransa ja kiirehti muiden mukaan. Ainoa mikä kuului käytävässä heidän lisäkseen oli ilmastointilaitteiden vaimea hurina. Käytävä tuntui jatkuttavan loputtomuuksiin. Se kulki koko ajan loivasti alaspäin ja mitä alemmaksi he siirtyivät sitä enemmän noita erikoisia johtoja oli. Sen sijaan että ne olisivat kasaantuneet päällekkäin polviin asti yltäväksi keoksi ne olivat levittäytyneet seiniä pitkin kattoon asti.

 

Valo väheni mitä lähemmäksi he tulivat suojanpohjaa johtojen peittäessä kylmän seinän lattiasta kattoon. Se jätti myös kattovalot piiloonsa. Tuossa pimeydessä heidän omat valonsa olivat ainoa valonlähde.

 

Pääsali oli kauttaaltaan tummien jatkeiden peitossa. Lattia oli epätasaista kulkea. Seinällä oli suuria koteloita, joiden sisällä olivat Alenian asukkaat. Lähes mustat johdontapaiset olivat kietoutuneet heidän ympärilleen ja puristuneet lujasti uhrinsa ruumiin ympärille. Ruumiita oli lattialla ja seiniä vasten. Ne olivat lähes kokonaan peittyneet kelmeän kalvon ja jatkeiden alle. Vain muutamalta saattoi näkyä käsi, osa jalkaa tai kasvot.

 

Wennes pysähtyi ja muut pysähtyivät perässään. Hän kuljetti ohutta valokeilaa pimeässä pystymättä uskomaan näkemäänsä. He tuijottivat hiljaisuuden vallitessa eteensä.

 

―Me… me löysimme heidät, Wennes kuiskasi radioon. – Näettekö te tämän?

―Heikosti. Yhteys pätkii, Harks vastasi. – Onko siellä yhtään eloonjääneitä?

―Gae, lämpöskanneri, Wennes komensi.

―Kuin jokin olisi tullut heidän sisältään. Katsokaa tätä luutnantti, Lannie sanoi ja viittoi kohden kuollutta miestä, joka oli sidottu seinään. – Hänen vatsansa on revitty auki…

―Todennäköisesti se, joka on ripustanut nämä tänne on repinyt heitä… yksi sotilaista sanoi.

―Mutta katso verenmäärää. Se on jo kuivunut, mutta sitä on niin paljon. Hänen on täytynyt olla elossa kun se on tapahtunut, Lannie jatkoi.

―Luutnantti, meillä on eloonjäänyt! Gae huusi ja ryntäsi lähemmäksi seinää, jonka luota oli skannerilla löytänyt lämpöjäljen. – Auttakaa saamaan hänet pois.

 

Muut juoksivat auttamaan Gaeta kaivamaan seinää vasten jatkein sidotun naisen irrottamisessa. He repivät naisen vapaaksi. Nainen oli huonossa kunnossa ja hädin tuskin tajuissaan. Hän yritti työntää muita kauemmaksi itsestään.

 

―Antakaa minun olla… Minä haluan kuolla, nainen kuiskasi käheällä äänellä.

―Ei ole enää mitään hätää rouva. Me olemme tulleet hakemaan teidät pois täältä, Wennes rauhoitteli.

―Me kuolemme kaikki tänne! Minä olen kärsinyt jo tarpeeksi. Minä haluan vain kuolla nopeasti. Nyt!

―Rouva, te olette shokissa, Wennes jatkoi.

―Ne tappavat meidät kaikki. Vielä tekin toivotte kuolevanne, nainen selitti matalalla äänellä.

―Wennes teidän olisi syytä nähdä tämä, sotilas sanoi ja osoitti taskulampulla erästä osittain seinästä esiin kaivettua ihmistä.

 

Wennes jätti naisen muiden hoiviin ja meni tarkistamaan mistä oli kyse. Mies, jonka he olivat kaivaneet esille oli samanlaisissa tummissa varusteissa kuin he. Hänen rintapielessään oli punamusta logo. Hiyasawan merkki.

 

―Miten…? Wennes aloitti.

 

Hän ei ehtinyt ikinä jatkamaan kysymystään loppuun saakka. Jokin pimeässä liikkui ja syöksyi eloonjääneen ympärille olevien miesten kimppuun. Se tarrasi valtavilla leuoillaan kiinni miehestä. Kahri huusi tuskasta kun hampaat rutisivat läpi hänen panssaristaan ja upposivat lihaan. Otus ravisti päätään ja heitti miehen syvemmälle huoneeseen.

 

―Viekää se nainen pois täältä! Äkkiä! Wennes käski.

 

Maahan kaatuneet nousivat äkkiä ylös jaloilleen ja lähtivät raahaamaan naista mukanaan kohden käytävää, jota he olivat tulleet. Heti kun he olivat saanet siirrettyä naisen pois tulilinjalta alkoivat muut tulittamaan mustaa petoa. Tuo olento ei kuitenkaan pysähtynyt vaan syöksyi eteenpäin. Se hyökkäsi Wennesin vierellä olevien miesten kimppuun.

 

Otus kaatoi yhden sotilaista alas maahan ja repi mieheltä ensin suojat irti, sitten se alkoi repiä lihaa ja luita valtavina paloina vielä tajuissaan olevan miehen ruumiista. Se horjui ja tärisi luotien tikatessa sen mustaa kovakuorista ruhoa. Happopisaroita tippui kuolleen sotilaan päälle. Olento nousi vielä ylös ja astui askeleen eteenpäin ennen kuin se tutisevat jalat pettivät. Se kaatui alas maahan, eikä noussut enää.

 

―Happoa… Wennes sanoi hiljaa katsoessaan lattiaa, joka alkoi syöpyä kuolleen alta.

―Luutnantti… eräs sotilaista sanoi ja osoitti valolla kohti salin kauimmaista seinää. Pimeydessä näkyi niitä lisää.

―Peräännytään, Wennes käski ja lähti kulkemaan taaksepäin pitäen kiväärinsä tähtäyksen kokoajan lähestyvissä matelijoissa.

 

He ehtivät kulkemaan vain vähän matkaa sisälle käytävään kun he kuulivat ammuskelun ääniä. Miehet, jotka oli lähetetty saattamaan nainen ulos rakennuksesta olivat törmänneet noihin olentoihin.

 

―Liikettä! Wennes hoputti ja he lähtivät juoksemaan liuskaa ylös.

 

Aseet vaimenivat ennen kuin he ehtivät miesten luokse. He kuulivat enää vain omat äänensä ja perässä tulevien matelijoiden lattiaa raapivat askeleet. Wennes viittasi miehiä seuraamaan itseään. He eivät voisi palata takaisin alas vaan heidän olisi yritettävä raivata tiensä takaisin maanpinnalle ja kuljetusaluksen luokse.

 

―Ehkä he tappoivat sen, Lannie sanoi toiveikkaana.

―Ne…

―Enpä oikein usko tuohon, Wennes sanoi.

 

He olivat huomaamattaan lakanneet juoksemasta ja kävelivät enää rivakasti ylemmäksi. Kukaan heistä ei ollut halukas näkemään mitä edessä oli, mutta he tiesivät jo mitä takana oli odottamassa eivätkä voineet kääntyä.

 

Alus kierteli ilmassa rakennusta. Sade oli viimein tauonnut ja harmaa usva oli alkanut hälvenemään. Vain Lönner kiinnitti huomion noihin asioihin joutuessaan ohjaamaan alusta. Jalier ja Harks tuijottivat pieniä ruutuja, jotka näyttivät kypäräkameroiden kuvaa.

 

Kaksi kameroista oli poissa pelistä. Ne olivat pommisuojaan kuolleiden sotilaiden kamerat. Toiset kaksi olivat lakanneet toimimasta matelijoiden väijytettyä sotilaat, jotka olivat yrittäneet saada eloonjääneen naisen ulos rakennuksesta. Kolmannen heistä kamera toimi edelleen, vaikka mies makasi kuolleensa maassa. Kyljellään oleva kuva kertoi matelijoiden lähtevän sisälle käytävään.

 

―He ovat loukussa. Ne ovat heidän takana ja edessä… Jalier kuiskasi tuijottaessaan kuvia.

―Wennes, ne tappoivat Towersin, Matthew'n ja Janiksen ja ovat nyt tulossa teitä kohti. Niitä on ainakin kolme, Harks sanoi radioon.

―Ottakaa kranaatit. Räjäytetään käytävä alas, Wennes käski.

―Mutta se voi romahtaa meidän niskaamme… Lannie empi.

―Minä olen valmis ottamaan sen riskin, Wennes sanoi.

 

Kolme kranaattia heitettiin käytävälle. Ne jäivät vierimään hitaasti seiniin törmäillen alemmaksi ennen kuin ne räjähtivät. Räjähdyksen korvia vihlova pamahdus tavoitti heidät. Kauempana osa käytävää sortui alas rymisten. Hiekkapöly tuulahti sotilaiden luokse hieman ääntä jäljessä.

 

―Jatketaan, Wennes komensi.

 

He eivät ehtineet kulkemaan montaa kymmentä metriä kun he kuulivat ensin äänen ja näkivät sitten petojen pitkät varjot lattialla. Wennes pysähtyi ja muut pysähtyivät hänen takanaan. He nostivat aseensa valmiiksi.

 

―Me emme selviä tästä, Lannie sanoi hiljaa.

―Ole hiljaa! Wennes ärähti.

 

Heitä oli enää viisi vastassa noita olentoja. He olivat saapuneet kymmenen miehen ryhmänä tuohon pommisuojaan. He alkoivat ampua heti kun näkivät pedot, mutta he eivät onnistuneet edes hidastamaan niitä. Matelijat syöksyivät heidän kimppuunsa.

 

Räjähdys ei ollut ollut tarpeeksi tehokas. Taakse jääneet otukset onnistuivat raivaamaan tiensä eteenpäin. Ne saapuivat ahdinkoon jääneiden sotilaiden selän taakse. Mustat leuat puristuivat Wennesin torson ympärille ja löivät myyt sotilaat nurin miehen ruumiilla.

 

―Heillä ei ole mitään toivoa. Tuo on teurastusta… Jalier sanoi epäuskoisena katsoessaan kameroiden välittämiä kuvia.

 

Radion nappaamat tuskanhuudot, Lannien itku ja viimeisiä hengenvetojaan vetävän Wennesin korina kuuluivat kaiuttimista ohjaamoon. Sitten tuli täysin hiljaista. Kameroissa näkyi enää mustaa liikettä. Kiväärit eivät enää jyrisseet. Veri valui tummanpunaisena pieninä puroina käytävää pitkin. Harks sammutti yhteyden kakkosryhmän kameroihin. 

 

―Meidän on kutsuttava heidät takaisin, Jalier sanoi ja rikkoi ohjaamoon laskeutuneen hiljaisuuden.

―Ei vielä, Harks totesi. – Meidän on saatava tallenteet valvomosta.

―Mitä? Etkö sinä nähnyt mitä tapahtui? He eivät pärjää näillä aseilla noita otuksia vastaan!

―Suu kiinni Jalier!!

 

Lönner katsoi vaivautuneena kaksikkoa. Jalier oli ilmiselvästi raivon partaalla. Nainen kääntyi kannoillaan ja palasi omalle istuimelleen. Hän mulkoili kulmiensa alta Harksia, sitten hän tarrasi kiinni kojelaudalla olleeseen kuulokemikrofoniin.

 

―Calas, tuo miehesi heti pois sieltä! Ne tuhosivat kakkosryhmän. Teidän on lähdettävä sieltä heti! Jalier huusi mikrofoniin.

―Näpit irti siitä Jalier! Helvetti sinun kanssasi! Älä puutu tähän! Sinä et päästä näistä asioista!! Harks huusi takaisin ja repi mikrofonia naisen käsistä.

 

Calas kuunteli hämillään kinastelua, joka kuului hänen kypäränsä sisästä. Hän pysähtyi odottamaan selkeää käskyä jatkamisen tai perääntymisen suhteen. Harks sai viimein revittyä kuulokkeet Jalierin käsistä. Kuulokkeet olivat kuitenkin katkenneet ja toinen puolikas jäi Jalierille, jonka Harks oli saanut viimein takaisin tuoliinsa istumaan.

 

―Noutakaa tallenteet ja poistukaa sitten paikalta! Siinä kaikki, Harks ähisi mikrofoniin.

―Seelvä… Calas kuittasi.

―Sanoisin, että se on ilmiselvästi jonkinlainen matelija. Se muistuttaa kovin paljon nazerea rotua. Sama musta iho, liskomaiset piirteet, häntä. Voisin jopa epäillä, että nämä ovat jotain sukua kyseiselle rodulle. Onko kukaan yrittänyt kommunikoida näiden kanssa? Garewo selitti äheltäessään puvussaan rappusia ylös joukon häntäpäässä.

―Voit vapaasti mennä keskustelemaan sen kanssa. Keitä kahvit ja mene katsomaan mitä kaikkea sillä on kerrottavanaan, Calas totesi.

―Eihän sillä ole mitään tekemistä nazaraen kanssa. Nazarae ei ensinnäkään ole matelija, Urwan huokaisi.

―Eikö? Mikä se sitten on? Jos nyt haluat jakaa viisauttasi meidän kaikkien kesken, spox ärähti.

―Nazaraehan on ilmiselvästi kuin ihminen. Se on kuin ihminen, jolla on musta iho, sarvia ja häntä, Urwan totesi tyynesti.

―Tuon määritelmän mukaan cazie on ihminen, jolla on häntä ja kissankorvat, Faer sanoi.

―Niinhän se onkin, Urwan jatkoi sitkeästi.

 

He olivat kivunneet kolmanteen kerrokseen. Sotilaat olivat sulkeneet ja lukinneet kaikki mahdolliset ovet perässään. He olivat saapuneet toimistotilojen läpi käytävälle, jonka päässä oli ohut metalliovi. Oven yläpuolella oli laatta, jossa luki; keskusvalvomo.

 

―Tämä… Shiral sanoi ja siirtyi syrjään oven luota.

―Onko sinulla avainta sinne? Calas kysyi.

 

Tyttö puisti päätään. Ovi oli lukossa. Calas oli jo käskemässä yhtä miehistään etsimään paneelin, jonka kautta he voisivat hakkeroida itsensä sisälle huoneeseen kun joku kauempana iskeytyi ryminällä ovesta läpi.

 

―Ne lähestyvät, Samuels sanoi hiljaa.

―Tiedetään. Räjäyttäkää se auki! Calas komensi ja veti Shiralin kauemmaksi oven luota.

 

Lukon kohdalle asennettiin pieni panos muoviräjähdettä ja sytytin. He perääntyivät kauemmaksi ovesta ja eräs sotilaista painoi liipaisinta, joka lähetti virtapiikin sytyttimeen ja räjäytti lukon ja osan ovea rikki. He iskivät oven auki ja rynnivät sisälle huoneeseen. Ovea vastapäinen seinällä oli ikkunoita, joista kajastui valoa huoneeseen. Huone oli täynnä näyttöjä, jotka olivat edelleen päällä sekä valvonta- ja ohjauspöytiä.

 

―Sulkekaa ovi ja raahatkaa kaikki mahdollinen sen eteen. Paeon, etsi ne tallenteet, Calas kiirehti muita.

 

Samuels hitsasi kertakäyttöpullon avulla oven umpeen ja sitten miehet raahasivat tuoleja, arkistokaappeja ja tyhjäksi revittyjä toimistopöytiä oven eteen. Hätäisesti hitsattu ovi ja keko romua sen edessä eivät kuitenkaan pidättelisi petoja kauaa kun ne saapuisivat.

 

―Entä nyt? Me olemme kolmannessa kerroksessa. Ajattelitko, että hyppäämme vain ikkunasta alas ja toivomme parasta? Mikä neronleimaus! Lukitaan itsemme tänne ja odotetaan apua. Kenen ajattelit tulevan, Garewo jupisi seuratessaan muiden huhkimista.

―Tietenkin me voimme hypätä alas ja toivoa parasta, mutta ajattelin että se voisi olla käytännöllisempää köysien kanssa. Samuels, Urwan iskekää ikkunat rikki ja laittakaa köydet valmiiksi. Me poistumme sitä kautta. Mikä on tilanne Paeon? Calas kysyi.

―Minä olen aivan kohta valmis…

 

Samuels iski tuolilla ikkunat rikki ja poisti lasinreunat karmeista aseenperällä. Urwan kiskoi repustaan köyttä ja sitoi nuo lujasti kiinni vesiputkiin, jotka kulkivat katonrajassa. Tilaa oli vain kahdelle köydelle. Paeon oli avannut valvomon tietokoneiden kannet ja irrotti varovasti muistilevyt, joille oli tallentunut kaikki mitä näissä rakennuksissa oli tapahtunut. Hän työnsi levyt edelleen varoen niille varattuihin pieniin laatikoihin ja asetti laatikot reppuunsa.

 

―Ettehän te voi olla tosissanne! Katso nyt minua! Näytänkö minä sille, että kiipeilen taloista alas kuin apina? Miten te luulette minun pääsevän alas? En minä jaksa kiivetä, Garewo valitti kovaan ääneen.

―No, sinä kyllä näytät tavallaan apinalle… Urwan sanoi vilkaisematta hermostuneeseen pukupalloon.

―Älä aloita!

―Sinä pääset alas jonkun reppuselässä, Calas rauhoitteli.

―En varmasti! Minä en alennu roikkumaan jonkun selässä kuin tyttö. Ei nyt millään pahalla neiti, lisäsi vielä tarkoittaen sanansa Shiralille.

 

Heidän vielä kinatessa asiasta kuului tömähdys ovea vasten. Sitten lujempi matelijan yrittäessä murtautua sisälle huoneeseen. Ensimmäiset miehistä hyppäsivät ikkunasta alas ja lähtivät laskeutumaan köyttä pitkin ketterästi.

 

―Tarkemmin ajatellen on parempi elää tyttömäisesti kuin kuolla miehekkäästi, Garewo päätti ja kiirehti ikkunan luokse. – Vie minut alas Faer.

―En minä ole mikään ratsu, Faer tuhahti, mutta laskeutui alemmaksi jotta spox pääsi kiipeämään hänen selkäänsä.

 

Vaivalloisesti Faer laskeutui alas spox selässään. Samuels otti Shiralin selkäänsä ja laskeutui jonkin verran helpommin maan pinnalle. Calas oli jäänyt viimeiseksi. Hän vilkaisi kohden ovea, jota vasten otukset syöksyivät pää edellä. Hitsatut kohdat antoivat periksi ja ovi murtautui irti.

 

―Calas, ala tulla sieltä! Samuels hoputti miestä.

―Menkää! Juoskaa lentoalustalle! Calas huusi ja hyppäsi ikkunasta alas.

 

Hän otti köydestä kiinni ja ponkaisi itsensä jaloillaan irti seinästä. Hän laskeutui kerros kerrallaan ja tömähti notkeasti jaloilleen maahan. Hän näki muiden juoksevan kohden tyhjää lentoalustaa. Jopa spox juoksi niin lujaa kuin lyhyistään jaloistaan pääsi. Shiral liukastui. Samuels ojensi kätensä auttamaan ja kiskoi tytön ylös maasta.

 

―Ala tulla. Meillä ei ole aikaa, hän kiirehti tyttöä.

 

Shiral nyökkäsi ja kiirehti muiden jälkeen. Hän ojensi kätensä koskettamaan kaulaansa. Ele, jota hän ei edes ajatellut tietoisesti ennen kuin huomasi hopeisen kaulaketjunsa olevan poissa. Se oli pudonnut johonkin. Shiral pysähtyi ja kääntyi katsomaan ympärilleen. Hän näki ketjun makaavan massa puolessa välissä matkaa takaisin rakennukselle.

 

Tyttö lähti juoksemaan takaisin. Muut olivat niin keskittyneet lentoalustalle kiirehtimiseen etteivät he huomanneet tytön jäänee jälkeen. Samaan aikaan matelijat murtautuivat sisälle huoneeseen. Ne paiskoivat huonekaluja pois edestään ja ilmestyivät ikkunan luokse. Ne vilkuilivat alas ja sitten yksi niistä hyppäsi alas.

 

Otus rysähti alas maahan. Se oli hetken aikaa hämillään ja puisteli päätään. Sitten se näki Calasin juoksevan Shiralia vastaan kauempana. Muut matelijat kulkivat levottomina ikkunan luona uskaltamatta hypätä vielä.

 

Shiral poimi korun maasta ja nosti katseensa ylös. Hän näki ensin Calasin ja sitten mustan pedon, joka kiri miestä kiinni. Shiral perääntyi muutaman askeleen kauhuissaan.

 

―Juokse!! Calas huusi.

 

Mies vilkaisi taakseen. Hän näki pedon lähestyvän. He eivät pystyisi juoksemaan sitä pakoon, eivätkä muut kyenneet ampumaan sitä kun he olivat suoraan tulilinjalla. Hän näki myös aluksen kiertävän esiin rakennuksen takaa.

 

Shiral ei ehtinyt edes kääntymään lähteäkseen juoksemaan kun Calas tarrasi hänestä kiinni ja hyppäsi alas maahan. Aluksen massiivinen lasertykki latautui ja laukesi. Punahohteinen säde pyyhkäisi alas maahan ja osui petoon juuri ennen kuin se oli syöksymässä kaksikon kimppuun.

 

Aluksen oma voimakas ääni peittää alleen lähes kokonaan laserin sähinän. Punainen laser pureutuu leikiten pedon lävitse. Se repi pedon palasiksi ja upposi vielä maahan leikiten tehden muutaman metriä syvän montun siihen paikkaan, missä matelija oli ollut. Nyt paikalla oli enää happoroiskeita ja mustia irto-osia.

 

Shiral haukkoi henkeään. Ilma oli iskeytynyt pois hänen keuhkoistaan Calasin jysäyttäessä hänet alas maahan. Mies nousi ylös ja ojensi kätensä hänelle auttaakseen. Shiral katsoi ympärilleen pölmähtäneenä. Hänen edessään oli musta käpälä. Tyttö kirkaisi ja ponkaisi äkkiä ylös jaloilleen.

 

Alus laskeutui alas maahan jaloilleen. Ilma koneen ympärillä kieppui voimakkaana sen ollessa kokoajan valmis nousemaan ilmaan kunhan kaikki olisivat kyydissä. Ruumanovi lähti laskeutumaan hitaasti auki.

 

―Mennään, Calas sanoi ja kiskoi Shiralin mukaansa.

 

Kun muut matelijat uskaltautuivat hyppäämään alas ja ryntäämään uhriensa perään oli kone jo valmis. Ovi sulkeutui ja alus nousi ylös ilmaan. Se lähti kohoamaan ylemmäksi, pois ilmakehästä ja kohti emoalusta.

Calas tuijotti aluksen seinää. Ruumassa, jossa sotilaat odottivat matkan ajan, oli hiljaista kahden olennon jatkuvaa kinaamista lukuun ottamatta. Calas yritti ajatella, mutta vierestä kuuluminen inttäminen ja satunnaiset korkeammat äänet estivät häntä. Muut sotilaista pysyivät hiljaa. Vain puolet heistä oli palannut takaisin. Tehtävä ei ollut onnistunut niin kuin oli tarkoitus ja osa heistä oli jäänyt Alenialle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

―Anna nyt se käsi tänne! Garewo komensi Shiralia.

―Enkä anna! Sinulla on omakin, vaikkei sitä juuri jaloista erota… tee omalle kädellesi mitä haluat.

―Calas, komenna sitä! Garewo jatkoi miehelle kun Shiral ei kuunnellut.

 

Calas vilkaisi tyttöön, joka oli kavunnut hänen syliinsä istumaan. Hän oli varmasti käskenyt tuota istumaan omalle paikalleen, mutta jossain vaiheessa tyttö oli huomaamattomasti ilmestynyt tuohon turvaan spoxin ahdistelua. Calas huokaisi syvään.

 

―Ettekö te voisi olla vähän hiljempää? Hän kysyi.

―Minähän olisin aivan hiljaa jos tuo tekisi niin kuin minä sanon, spox jupisi.

―Tuo?! Minä olen elävä ja ajatteleva olento. Hän, eikä tuo. Millä oikeudella sinä luulet voivasi pomottaa minua niin kuin haluat? Shiral tiuskaisi.

―Sinun kuuluisi olla karanteenissa, mutta kun nämä idiootit eivät tajua sitä. Sinulla voi olla vaikka minkälaisia tauteja ja viruksia, jotka sinä tartutat muihin. Minun on otettava sinulta verikoe ja muitakin kokeita. Sinä et voi vaarantaa koko aluksen turvallisuutta itsekkyytesi takia!

―Ei minulla ole mitään tauteja! Enkä minä ole tartuttamassa mitään kehenkään. Sinä olet aivan vainoharhainen ja hullu. Pistä se piikki pois ja jätä minut rauhaan!! Shiral huusi spoxin tullessa lähemmäksi pitkän piikin kanssa.

 

Shiral siirtyi äkkiä kauemmaksi ja kolautti päänsä Calasin kypärää vasten. Spox nappasi hänen kädestään kiinni ja yritti pitää sitä aloillaan jotta saisi pistettyä piikin. Shiral rimpuili ja potkaisi Garewon kauemmaksi itsestään. Garewo kaatui selälleen ja yritti nousta ylös yhtä ketterästi kuin kilvelleen kaatunut kilpikonna.

 

―Noh… Calas sanoi tytön tömähtäessä vasten hänen kypäräänsä. ―Spox, anna nyt hänen olla jo. Hän on kokenut jo aivan tarpeeksi.

―Sinä et tajua Calas. Hänen kuuluisi olla karanteenissa. Teidän kaikkien kuuluisi olla karanteenissa. Tämä on edesvastuutonta sinulta antaa hänen kulkea täällä vapaana. Sillä planeetalla voi olla vaikka mitä tuntemattomia viruksia, ja hän voi kantaa niistä kaikkia mukanaan. Hän aiheuttaa vielä meidän kaikkien kuoleman, Garewo ähisi päästyään viimein takaisin jaloilleen. – Sinä olet vastuussa miehistä.

―Ensinnäkin ei ole tietoa mistään tappajaviruksesta. Sellaista tuskin onkaan. Ne, jotka siellä tappoivat olivat eläimiä. Eikä niitä ole täällä. Toisekseen Harks on vastuussa. On ollut siitä asti kun astuimme tähän koneeseen, joten jos sinulla on jotain valitettavaa mene valittamaan hänelle.

―Sinun puvussasi on reikä, Shiral sanoi.

―Mitä? Missä?! Garewo hätääntyi ja käänteli päätään kypärän sisällä yrittäen nähdä.

―Tuossa noin. Kädessä… Siinä toisessa kädessä, Shiral selitti.

 

Spox katsoi kauhuissaan valkoista pukuaan jossa oli repeämä vasemmalla puolella. Hän näki vaaleansinistä puseroaan repeämästä. Garewo painoi äkkiä kätensä repeämälle.

 

―Milloin se on tullut? Kauan se on ollut tuossa!? Minä en halua mitään tappajavirusta, joka syövyttää sisuskaluni hitaasti pois ja laittaa minut oksentamaan verta viikkoja ennen kuin kuolen! Minä tiesin! Minä tiesin ettei tuota olisi pitänyt ottaa mukaan! Mutta te ette ikinä kuuntele minua! Minä olen liian nuori kuolemaan. En minä halua kuolla kurjasti ja heikkona jonkin taudin riuduttamana, minä haluan kuolla urheasti taistelussa tai arvokkaasti vanhuuteen. Ne ovat ainoat oikeat tavat minua varten! Ei minulle voi käydä näin!! Garewo huusi.

 

Spox juoksi ympyrää ruumassa vauhkoontuneena. Muut katsoivat tuota hiljaa, eivätkä puuttuneet asiaan. He eivät olleet puuttuneet Shiralin kiusaamiseenkaan, koska kun spox oli hätyyttämässä jotain muuta se ei ollut ainakaan heidän riesanaan.

 

Samaan aikaan kuljetusalus lähestyi emoalusta. Valtavankokoinen sota-alus lipui rauhallisesti avaruudessa. Sen mustasta pinnasta työntyi esiin aseita, joiden piiput seurasivat aluksen linjaa. Alus oli pitkänmallinen. Sen etuosa oli kiilamainen, taaksepäin levenevä.

 

Kuljetusalus näytti piskuiselle hiirelle norsun jaloissa kulkiessaan emoaluksen rinnalla. Suuret ovet avautuivat aluksen kyljessä ja kuljetusalus katosi toisen aluksen sisälle. Kuljetusalus saapui halliin, jossa vahvat metalliset kourat ottivat siitä kiinni. Kourat laskivat aluksen sille varatulle paikalle ja jäivät pitämään alusta otteessaan.

 

Alus huojahti voimakkaasti kourien ottaessa kiinni. Aluksessa sisällä olijat huojahtivat myös. Calas kietoi kätensä Shiralin ympärille ettei tyttö tippuisi lattialle. Spoxin riehuminen taukosi siihen, että otus kaatui lattialle lattian liikkuessa. Aluksen ulkopuolelta kuului vaimeaa huminaa ilmantasauksen tuodessa happea halliin, jossa kone oli. Ohjaamonovi kävi Harksin astellessa pois ohjaamosta Lönner ja Jalier perässään.

 

―Garewo mitä helvettiä sinä teet lattialla? Harks kysyi.

―No kun… katsokaa, minun puvussani on reikä. Minä kuolen lihansyöjävirukseen, jonka tuo on tuonut mukanaan, spox selitti ja osoitti syyttävästi Shiralia.

―Älä tee lupausta jota et voi pitää. Mene nyt siitä jonnekin muualle. Minä en jaksa kuunnella sinua, Harks tokaisi. – Calas, vie eloonjäänyt odottamaan kuulustelua. Paon, tule minun mukaani.

 

Harks lähti Paon mukanaan. Calas nousi ylös seisomaan ja vilkaisi tyttöön, joka ei ollut laskenut irti. Shiral oli kietonut kätensä hänen ympärilleen ja roikkui miehen kaulassa. Calas siirsi tyttöä vasemmalle puolelleen ja nosti tuon kädellään paremmin itseään vasten kuin lapsen. Garewo mulkoili närkästyneenä Harksin perään. Sitten hän muisti näytteensä ja otti laukun maasta. Spox kiirehti lyhyillä jaloillaan sisälle emoalukseen ja kohti laboratoriotiloja tutkimaan näytteitään.

 

―Tuo on siis kaikki mitä te saitte tuotua ehjänä takaisin? Jalier kysyi ja katsoi Shiralia, joka nojasi leukaansa miehen olkaa vasten.

―Tämä ja valvomon muistit, Calas totesi.

 

Shiral katseli uteliain silmin Jalieria. Nainen oli pitkä ja jäntevä olento. Hänellä oli lyhyt vaalea tukka, jonka seasta pisti esiin taaksepäin kaartuvat sarvet. Jalierilla oli kauniit kasvot, joiden ilmeessä oli jotain ovelaa. Kuin hän tietäisi hieman enemmän kuin muut.

 

―Mikä sinä olet? Shiral kysyi.

―Mikä minä olen? Oletpas sinä huonotapainen nulikka, Jalier naurahtaa ja napauttaa luunapin Shiralin nenänpäälle.

―Hän on puoliksi lunariel, Calas selitti.

―Mikä on lunariel?

―Se on yötappaja. Rotu Gamfasosista. Lunarielit ovat salamurhaajia ja ammattitappajia suurien yritysten tai rikkaiden yksityisten listoilla. Heidän apunsa ei ole halpaa, eivätkä he juuri viihdy muiden seurassa, joten harva on heidän kanssaan tekemisissä. He ovat synnynnäisiä tappajia, Calas kertoi.

―Saat sen kuulostamaan huonolle asialle... Jalier hymähti. ―Ei meille kenellekään täällä makseta niin hyvää palkkaa, että yksikään oikea lunariel suostuisi tulemaan tänne, joten sinulla ei ole mitään hätää. Ja vaikka tulisikin eivät he ole verenhimoisia ja järjettömiä tappajia. Tuskin he tappavat ilman syytä.

―Ja se syyn hankinta maksaa niin paljon ettei kukaan ole valmis maksamaan sinun tapattamisestasi niin paljon, Calas sanoi.

―Yritätkö sinä sanoa, että minä olen aivan arvoton? Shiral kysyi kitkerällä äänellä.

―En! Älä yritä noita naisten väärinymmärryskikkojasi minuun, Calas tokaisi. – Tarkoitin, että Jalierista ei ole sinulle vaaraa.

―Sinä todellakin olet huono puhumaan, Jalier sanoi virnistäen. – Minusta tuntuu että sinun pitäisi ruokkia tuo maskottieläimeksi. Se näyttää nälkiintyneelle.

 

Calas käänsi katseensa tyttöön, joka tuijotti hänen mustaa kypäräänsä. Shiral tuntui luisevalle, eikä tuo painanut niin paljon kuin tuon kokoisen naisen olisi pitänyt painaa.

 

―Mennään sitten. Minä yritän löytää sinulle jotain syötävää ennen kuin kuulustelu alkaa, Calas sanoi. – Nähdään myöhemmin Jali.

―Hei hei Jali, Shiral toisti ja vilkutti naiselle ennen kuin Calas lähti kantamaan häntä käytävää pitkin syvemmälle taistelualuksen uumeniin. Käytävät jatkuivat tylsänmetallinarmaina. Käytävien päissä oli suuria numerotunnisteita, jotka kertoivat missä kerroksessa ja millä sektorilla he olivat.

―Täällä on aika karun näköistä… Shiral totesi hiljaa.

―Taistelualuksien suunnittelussa asetetaan ensisijalle jotain muuta kuin ulkonäkö, Calas vastasi.

―Asutko sinä täällä?

―En.

 

Shiral katsoi miestä odottaen jatkoselvitystä, mutta sitä ei tullut. He saapuivat käytävälle, jonka varrella olivat kuulusteluhuoneiden ovet. Calas laski tytön alas penkille istumaan.

 

―Onko sinun nälkä? Calas kysyi ennen kuin tyttö ehtisi kysymään jotain.

―On. Ehdimmekö me käymään jossain syömässä? Shiral kysyi silmät kimaltaen.

―Emme. Odota siinä. Minä haen sinulle jotain. Odota siinä, Calas toisti vielä ennen kuin lähti harppomaan pois.

 

Shiral kallisti päätään ja katseli miehen jälkeen. Calas oli vaikuttanut hieman vainoharhaiselle hänen suhteensa. Minne hän täältä muka lähtisi? Tyttö katseli ympärilleen. Tuolla ei näkynyt kuin kuulusteluhuoneiden ovet, palosammutin seinällä ja toinen metallipenkki hieman kauempana. Kukaan ei ollut edes jättänyt hänelle jotain luettavaa.

 

―Ole hyvä, Calas sanoi ja ojensi tytölle maitotetran ja muovirasian, jonka kannessa luki tussilla kirjoitettuna; RIVERSIN! ÄLÄ KOSKE!

―Kiitos, Shiral sanoi ihmeissään. – Maitoa?

―No kun… Sinulla on nuo… jutut ja koska kissatkin… Calas selitteli.

―…pitävät maidosta? Shiral täydensi arvellen miehen epämääräisen viittomisen tarkoittavan hänen erikoisia korviaan.

―Niin ja välipala-automaatti on ruokalassa, enkä minä jaksanut kävellä sinne asti, Calas lisäsi ja istui Shiralin viereen.

―Kiitos. Tämä on hyvä. Oletko sinä aivan varma, että voin syödä tämän? Jos Rivers suuttuu…

―Syö vain. Riversin idea se on ottaa sinut kuulusteltavaksi heti tänne saavuttuasi, joten antaa hänen hieman kärsiä siitä, Calas virnisti.

―Ehkä olet oikeassa. Olisi ollut mukava käydä edes suihkussa ennen tätä. Jos tällä on niin kiire miksi me joudumme odottamaan? Shiral kysyi samalla kun hän kaivoi kertakäyttöhaarukan kääreestään ulos.

―Riversin on oltava ensin yhteydessä johtoportaaseen jatko-ohjeita varten. Siinä voi mennä jonkin aikaa. Heidän on pakko olla uteliaita suhteesi kun he eivät edes laittaneet sinua karanteeniin, Calas totesi miettivästi ja nojasi selkänsä penkinnojaa vasten.

―Kirsikoita, mansikoita ja kakkua! Shiral hihkaisi innostuneena ja upotti haarukkansa suklaiseen kakunpalaan. – Haluatko sinä?

―En. Syö sinä vain kaikki, Calas kehotti.

 

Eikä Shiralia tarvinnut toista kertaa käskeä. Hän oli syönyt viimeksi toissapäivänä aamulla, joten mikä tahansa syötävä olisi nyt kelvannut hänelle. Mutta tämä olisi ollut herkkua vaikka hän olisikin syönyt tänään. Calas seurasi sivusta kuinka tyttö hotki ruokaansa.

 

―Älä kuitenkaan hotki sitä niin, että tukehdut siihen, Calas varoitteli. – Kunhan et tule kipeäksi tuosta. En ole aivan varma oliko tuo aivan järkevin vaihtoehto jos et ole syönyt pitkään aikaan.

―En minä tule kipeäksi. En ole ikinä aikaisemminkaan tullut ja minä syön mitä tahansa mitä minulle annetaan, Shiral vakuutti ja seivästi rasianpohjalle jääneitä kirsikoita haarukallaan.

―Sinulla on uskomaton tuuri. Olet selvinnyt noin pienillä vammoilla elävänä siitä paikasta.

―Niin… Shiral kuiskasi vaisusti ja tuijotti rasianpohjaa.

 

Calas katsoi tyttöä hieman vaivautuneena. Ilmeisesti aihe ei olut niin mieluisa Shiralille. Mies veti kypäränsä pois. Hänen lyhyt ja tummanruskea tukkansa oli pörrössä ja pystyssä. Kasvot ja kaula olivat nihkeän hikiset hänen pidettyä kypärää päässään monta tuntia. Miehellä on vahvat kasvonpiirteet. Leveä ja voimakas leuka, suora nenä ja lähes mustat silmäripset.

 

―Sinä näytät aivan peikolle, Shiral totesi mutkattomasti.

―Mitä? Sinä todellakin olet aivan kuriton. Ja sinulle on kerrottu lapsena erittäin kummallisia tarinoita jos minä olen sinun käsityksesi peikosta, Calas sanoi.

 

Shiral huomasi miehen ilmeestä, että tuo oli ottanut hänen sanansa loukkauksena.

 

―En minä tarkoittanut sitä pahalla. Sinä olet ihan komea, mutta hieman erilailla. Sinä et ole sellainen huolitellun ja nätin kiiltokuvapojan näköinen. Vaan sinä näytät enemmänkin… peikolle. Sellaiselle synkän ja pimeän metsän kiltille erakolle, jolla on kovat kasvot. Niiden takia hän näyttää julmalle ja raa'alle, mutta on silti aivan ystävällinen. Sinä olet sellaisella villillä ja kovalla tavalla komea, Shiral selitti hymyillen.

―Minä en tiedä pitäisikö tuo ottaa loukkauksena vai kohteliaisuutena, Calas mumisi ja haroi pörrössä olevaa tukkaansa jonkinlaiseen järjestykseen.

―Se on kohteliaisuus. Usko nyt. Mikä sinun nimesi on? Nyt kun sinä et ole enää kasvoton kypäräpää voin yhdistää nimen kasvoihin.

―Minä olen Michael Calas.

―Shiral, Shiral sanoi ja ravisti miehen kättä hetken aikaa. – Mukava tutustua.

―Kuin myös.

 

Michael katseli Shiralia aprikoiden. Hän ei ollut ollut aikaisemmin catien kanssa tekemisissä. Hän oli nähnyt noita olentoja lähinnä erilaisissa palveluammateissa; myyjinä, vastaanottovirkailijoina ja toimistohenkilöinä. Vapaat caziet harvoin olivat rikkaita tai elivät hienostoympyröissä. Suurin osa cazieista oli orjina ja Michael arveli, että ne jotka hän oli aikaisemmin nähnyt olivat orjia. Michael vierasti Shiralin erikoista ulkonäköä. Pirteää hiustenväriä ja kissankorvia. Shiral ei tuntunut edes huomaavan hänen tuijotustaan. Tyttö työnsi pillin maitotetran sisään ja nojautui miehen olkaa vasten. Hän nyhjäsi asentoaan paremmaksi ennen kuin alkoi imeä maitoa pillillä.

 

Kaksi hahmoa lähestyi heitä käytävää marssien. Molemmilla oli tummansiniset puvut. Vanhemman miehen puvun rintapielessä oli rivi arvomerkkejä. Hänen taskunsa päällä oli nimilaatta; Rivers. Rivers oli valkohiuksinen ja pitkänhuiskea vanhahko mies, jolla oli yrmy ilme. Knoxford sen sijaan oli harteikas ja vielä pidempi. Miehen käsivarret olivat paksut kuin puunrungot. Shiralista jääkaappipakastimen kokoinen mies näytti vankikarkurille. Hänen kasvonsa olivat kuin kiveen veistetyt. Veistäjällä oli ollut todella suuri taltta, eikä yhtään taitoja. Calas nousi ylös tervehtimään Riversia ja Knoxfordia.

 

―Lepo vain Calas, Rivers sanoi ja vilkaisi Shiraliin.

 

Tyttö nousi myös seisaalleen. Hän katsoi ylös miehiin suurilla sinisillä silmillään ja ryysti maidonloppuja purkinpohjalta. Rivers huomasi tyhjän muovirasian penkillä.

 

―Mistä sinä sait tämän? Rivers kysyi ja heristi rasiaa Shiralin kasvojen edessä.

―Michael antoi sen, Shiral vastasi hymyillen.

―Ajattelin että hän tarvitsisi jotain sokeripitoista. Hän on aika heikossa kunnossa ja te tuskin haluatte että hän pyörtyilee. Kapteeni, Calas selitti tyynesti.

 

Rivers tuijotti edelleen Shiralia murhaavasti. Tällaisilla pitkillä matkoilla tuore ruoka ja varsinkin hedelmät olivat vaikeasti saatavilla. Hän oli tuonut nuo herkut kotoaan ja säästänyt ne lohdutuksekseen sille päivälle kun kaikki menisi pieleen. Olisihan se pitänyt arvata että epäonnistunutta operaatiota tulisi seuraamaan muitakin ongelmia. Rivers näytti maansa myyneelle. Hän tempaisi tetran Shiralin käsistä.

 

―Sinun on turha luulla, että saat tehdä täällä omine lupinesi mitä lystäät. Täällä on säännöt ja sillä hetkellä kun astuit tähän alukseen sitouduit noudattamaan niitä! Rivers tiuskaisi Shiralille.

―Olisit voinut vain pyytää niin olisin antanut sinulle loput, Shiral totesi ja katsoi maitopurkkinsa perään.

―Ja sinä Calas. Ne samat säännöt koskevat sinua!

―Ajattelin että…

―Juuri tämän takia sinulle ei makseta ajattelemisesta. Ajatteleminen aiheuttaa vain kurittomuutta, Rivers jatkoi.

―Käykää peremmälle. Olemme aivan pian valmiit aloittamaan, Knoxford sanoi ja avasi ensimmäisen kuulusteluhuoneen oven.

 

Shiral asteli uteliaana sisälle neliönmuotoiseen huoneeseen. Katonrajassa pienien mustien lasien takana oli kameroita, jotka oli kohdistettu keskelle huonetta. Seinät oli maalattu tummanharmaiksi. Lattialla oli kapeat urat, jotka johtivat metallipöydän alla olevaan viemäriin. Pöydän vieressä oli kaksi tuolia ja pöydän vastakkaisella puolella oli leveä ruostumattomasta teräksestä tehty tuoli suurine kädensijoineen. Tuoli oli kiskoilla, jotka ylsivät lähelle takaseinää.

 

Knoxford painoi pöydän sivussa olevaa laattaa, joka tunnisti hänen sormenjälkensä. Keskeltä pöytää työntyi esiin läpikuultava näyttö. Knoxfordin suuntaan näyttö suolsi erilaisia tiedostokirjastoja. Hänen puoleltaan pöytää kääntyi metallilevyn alta esiin litteä näppäimistö. Metallituolin puolelle näyttö näytti vain yhtiön logoa.

 

―Istu alas. Voimme aloittaa… Knoxford sanoi ja istuutui. Hän tökki paksuilla sormillaan näppäimistöä ja avasi joitain tiedostoja valmiiksi.

―Miksi täällä on näin kummallisen näköistä? Tämä näyttää painajaisunen sairaalahuoneelle, Shiral sanoi ja vilkuili ympärilleen epäröiden.

―Se johtuu vain hygieniasyistä. Ja sotilastilat ovat aina tällaisia pelkistettyjä, Calas kiirehti rauhoittelemaan.

 

Knoxford loi hyväksyvän Calasiin. Oli turha hermostuttaa Shiralia selvittämättä että huone oli suunniteltu kidutusta silmällä pitäen. Rivers murjotti edelleen. Hän viskasi maitotetran roskakoriin ja harppoi sisälle huoneeseen. Ovi liukui kiinni Riversin jäljessä.

 

―Sinä, istu alas, hän sanoi Shiralille. – Calas sinä voit poistua.

―Minä en istu tuohon, Shiral päätti ja takertui kiinni huoneesta pois aikovan miehen vyöhön. ―Minä tulen sinun mukaasi.

―Älä nyt ala hankalaksi. Minä voin odottaa sinua ulkopuolella jos se sinua rauhoittaa, Michael rauhoitteli.

―Istu vain. Shiral, Knoxford tarkisti nimen näytöltä. – Ei sinulle käy kuinkaan. Minä vain kyselen sinulta joitain asioita.

―Enkä!

 

Rivers näytti sille, että hän oli valmis räjähtämään hetkenä minä hyvänsä. Calas tunsi ilmapiirin kiristyneen. Miksi heidän oli pitänyt ottaa Shiral tänne kuulusteltavaksi? Tämä ympäristö olisi saanut kenet tahansa hermostumaan ja Shiralilla oli jo tarpeeksi mielenterveysongelmia Alenialta. Calas siirtyi kuulustelutuoliin istumaan.

 

―Tule tänne Shiral, hän pyysi. ―Kapteeni, luvallanne jään seuraamaan kuulusteluita.

 

Shiral kipusi Michaelin syliin istumaan. Rivers katsoi kulmat kurtussa kaksikkoa. Hän oli ollut vasta viisi minuuttia tekemisissä tuon catien kanssa ja hän vihasi sitä jo. Hän kuitenkin nyökkäsi myöntymisen merkiksi ja istui omalle paikalleen.

 

―No niin… Knoxford aloitti. – Mikä sinun nimesi ja asemasi on?

―Minä olen Shiral 0810ADC1120. Asema…? Tuota… minä olen… olin Annabel Wingshornin orja.

―Sinä saavuit Alenia 13 Annabel Wingshornin mukana? Kahdeksan kuukautta sitten?

―Kyllä, Shiral vastasi epävarmasti.

―Hyvä. Kertoisiko nyt omin sanoin mitä Alenia 13. tapahtui? Aloita siitä kun saavuit Alenialle.

―Me muutimme tänne 4. kolmatta kuuta. Alenialla oli vielä rakennustöitä kesken, mutta asuintilat olivat jo valmiina. Me ehdimme purkamaan tavarat ja asettumaan aloillemme hieman ennen kuin ne olennot ilmestyivät.

―Ketkä me? Knoxford tarkensi.

―Minä, Annabel ja hänen miehensä Henrik, Shiral sanoi. – Kaikki oli aluksi hyvin, mutta… ensimmäiset merkit siitä että jotain on pielessä tulivat kaksi viikkoa sen jälkeen kun tulimme tänne. Joku oli tappanut yöllä karjaa. Sen jälkeen meni muutama päivä ennen kuin muita merkkejä alkoi näkymään… Joku oli rikkonut yhden varastohallin ovista, muonavaraston työntekijä katsoi, joku näki epämääräisen näköisiä hahmoja yöllä keskusrakennuksen pihalla mutta vasta kun se eläin hyökkäsi pihalla leikkineiden lasten kimppuun kaikki havahtuivat. He halusivat tietää mikä se on. Monet vaativat saada nähdä valvontakameroiden tallenteet, mutta yhtiön miehet kieltäytyivät. Lasten kuoleman jälkeen Alenian ilmapiiri oli muuttunut pelokkaaksi ja vainoharhaiseksi. Jotkut halusivat lähteä ja he pyysivät yhtiötä lähettämään aluksen hakemaan halukkaat pois. Se kone ei ikinä saapunut.

 

Shiral muistaa kun hän kuuli ensimmäisistä katoamisista. Tieto kadonneista oli saanut monet levottomiksi ja Shiral oli nähnyt sen kuvastuvan ihmisten kasvoilta. Kun lapset olivat kuolivat tuntemattomasta syystä oli se kuin musta pilvi olisi laskeutunut Alenian ylle. Synkkä musta pilvi. Kukaan ei sanonut sitä suoraan, mutta he pelkäsivät oman henkensä puolesta. Taistelu olemassaolosta oli alkanut.

 

Rivers ja Knoxford kuuntelivat hiljaa Shiralia. Hiyasawan miehet olivat lähettäneet kameroiden tallentamat videot yhtiölle ja tallenteissa nähtyjen olentojen takia alusta ei ikinä lähetetty.

 

―Jo seuraavana aamuna Carls, Hiyasawan turvamies, katosi. Hänet löydettiin illalla pihalta. Hän oli tajuton, mutta joitain raateluhaavoja lukuun ottamatta hän vaikutti olevan kunnossa. Aluksi. Hänet vietiin sairasosastolle ja näytti sille, että hän alkoi toipua. Sitten se otus, sen sikiö murtautui ulos hänestä. Se musta ja niljakas otus kaivautui ulos hänen vatsansa läpi. Ne pedot munivat ihmisten sisään, Shiral kertoi. Hänen äänensä ei ollut enää pirteä ja tasainen.

―Kaikessa rauhassa. Meillä ei ole kiire, Knoxford sanoi syvällä ja matalalla äänellään. Hänen äänensä kuulosti sille kuin se tulisi syvältä maan alta. – Miten te saitte tietää että ne munivat ihmisten sisään?

―Ne tappoivat osan, mutta jotkut ne veivät pois. Jotkut heistä palasivat takaisin tai heidät löydettiin. Lääkärit yrittivät leikata ne otukset pois heistä siinä onnistumatta. He olivat kuin kuoria niiden pentuja varten. Kun se sekasikiö poistettuun he kuolivat.

―Miten nämä olennot pääsivät sisälle rakennukseen? Yritittekö te estää niitä jotenkin? Knoxford kysyi.

―Emme aluksi edes tienneet, että osa niistä oli tullut sisälle. Vasta kun käytäviltä löydettiin Alexton ja Vamiera kuolleina alettiin osastoja sulkemaan etteivät ne pääsisi luoksemme. Yhtiön miehet pyysivät pikaista apua ja evakuointia.

―Aivan. Kolmas *** kuuta Alenialle saapui Hiyasawan nopean toiminnan taisteluyksikkö. Kymmenen chara-luokituksen saanutta sotilas, Knoxford totesi.

―Evakuointia ei tapahtunut. Yhtiön lähettämät miehet yrittivät ensin tappaa ne pedot, jotka olivat päässeet sisälle rakennukseen mutta he eivät mahtaneet niille mitään. He keksivät että ne olennot ovat tulleet syvemmältä Aleniasta ja ne elävät maan alla. Sen takia niitä ei oltu nähty eliöskannauksissa. He saivat myös selville että ne ovat päässeet suljetuille osastoille pääilmastointikanavia pitkin. Me siirryimme niistä kanavista erillään oleville osastoille. Me luulimme, että olisimme vihdoin turvassa ja meidän täytyisi vain odottaa evakuointia.

 

Shiral oli laskenut sormensa Michaelin kädelle. Hän taivutteli miehen sormia hermostuneena. Ikävät muistot palasivat jälleen hänen mieleensä. Varsinkin yö jolloin Anna jätti hänet.

 

―Ne pedot olivat vahvempia kuin oletimme. Ne murtautuivat läpi ja surmasivat kaikki jotka eivät ehtineet pakenemaan viimeisiin koskemattomiin osiin rakennusta. Sinä yönä Hiyasawan lähettämät miehet tai se mitä heistä oli jäljellä päättivät raivata tiensä pommisuojalle ja sulkeutua sinne odottamaan evakuointialusta. Anna herätti minut sinä yönä. He lähtivät kaikessa hiljaisuudessa salaa ja jättivät kaikki orjat jälkeensä. He avasivat ovet, jotka olivat erottaneet ne eläimet meistä ja toivoivat ostavansa itselleen lisää aikaa päästämällä ne orjien kimppuun.

―Kuulostaa järkevälle, Rivers totesi.

―Sinä menit sitten heidän mukanaan pommisuojaan? Knoxford kysyi ja mulkaisi Riversia.

―En. Anna ei saanut lupaa ottaa minua mukaansa sinne. Hän oli tuonut minut väestönsuojahalliin jotta en kuolisi kun pedot pääsevät avoimille osastoille, joille orjat olivat jääneet. Anna käski minua odottamaan ja selviämään, jotta voisin kertoa pelastajille missä he ovat sitten kun pelastajat saapuvat…

―Olet onnistunut hyvin. Olen vain pahoillani, että me tulimme liian myöhään, Knoxford sanoi. – Miksi muut eivät seuranneet heitä pommisuojaan?

―He lähtivät salaa ja sulkivat ovet perässään niin etteivät muut voineet seurata heitä. Simon särki pommisuojan ohjauspaneelin jottei kukaan saisi ovea auki ulkopuolelta.

―Osaatko sanoa kuinka monta teitä oli elossa silloin? Knoxford kysyi.

―Hm… Yhtiön turvallisuusmiehistä oli enää Chalos ja Reinwyn. Niitä uusia sotilaita oli Siwonin lisäksi viisi. Siviilejä, jotka pääsivät pommisuojaan oli… ehkä 30. Minun lisäkseni ulkopuolelle jäi 17 muuta, Shiral mietti.

―Nyt sinä olet kuitenkin ainoa, Knoxford lisäsi.

―Niin… Shiral sanoi hiljaa. – Myöhemmin muut pääsivät väestönsuojahalliin. He eivät saaneet suojan ovea auki ja... meillä ei olut enää paikkaa minne mennä, eikä meillä ollut aseita tai edes tietoa siitä tulisiko joku pelastamaan meidät. Me olimme loukussa petojen kanssa. Kunnes keksimme ilmastointikanavat. Ne olivat käyttäneet samoja kanavia meitä vastaan ja nyt me saatoimme paeta niiltä. Vain pääilmastointikanavat olivat tarpeeksi suuria niille otuksille kulkea. Me aloimme piileksiä ja kulkea sivukanavissa. Osa niitä ei ollut valmiita tai kiinnitetty kunnolla ja jotkut putosivat alas sen takia. Jotkut eivät palanneet ruoanhakureissulta ikinä Isiran hermot pettivät. Hän ei kestänyt jatkuvaa piileskelyä ja pelossa elämistä. Hän lähti tappamaan niitä palokirveen kanssa… Shiral vaikeni.

―Ymmärrän. Se on varmasti ollut todella hermoja koettelevaa, mutta sinä olet nyt turvassa, Knoxford tyynnytteli surullista cazieta. – Miksi pommisuojan ovi oli auki kun saavuimme?

―Minä olin ainoa jäljellä kun se tapahtui. Minun paikkani oli valvontahuoneen lähellä ja näin kameroiden monitorit sieltä… En tiedä enää mikä päivä silloin oli, mutta yhtäkkiä suojan ovi alkoi avautua. Moni juoksi suojasta ylös ja olin jo lähdössä sinne, Annan luokse kun näin minkä takia he juoksivat sieltä pois. Ne mustat pirut olivat päässeet jotenkin sisälle suojaan. Ne juoksivat kiinni kaikki, jotka yrittivät pakoon. Ne repivät heidät takaisin suojaan. Sen jälkeen minä en nähnyt enää ketään… Vain niitä petoja vaelsi tyhjillä käytävillä ja pois ja sisälle suojaan. Ne tekivät pommisuojasta itselleen pesän. Ne palasivat aina sinne ja pikkuhiljaa sieltä alkoi työntyä esiin niitä… lonkeroita, Shiral selitti.

―Miksi sinä olet ainoa eloonjäänyt? Rivers kysyi. – Siellä oli koulutettuja sotilaitakin.

―Minä… minä en tiedä… Ehkä… minä vain olin onnekas, Shiral katsoi hämillään miestä joka katsoi häntä kovin syyttävästi.

―Eikö sinusta ole kummallista että sinä olet ainoa joka selvisi? Varsinkin se, kuinka ne olennot pääsivät pommisuojaan, Rivers jatkoi.

―En minä tiedä kuinka ne pääsivät sinne!

―Omistajasi jätti sinut ulkopuolelle kuolemaan. On ymmärrettävää että halusit kostaa. Sinulla oli ainoastaan aikaa keksiä kuinka päästäisit pedot sisälle. Rivers lisäsi. – Et välittänyt siitä kuolisiko siinä sivullisia jos vain saisit oman kostosi.

―Minä en avannut sitä ovea! Shiral tiuskaisi. – Minä halusin päästä sinne, mutta en olisi avannut sitä vaikka olisin osannutkin. En olisi ikinä tehnyt sitä Annalle. Minä lupasin odottaa pelastajia. Ulkopuolella. Lupasin tehdä niin, vaikka olisin mieluummin mennyt siihen kirottuun suojaan. Minä halusin vain olla Annan lähellä. Olisin jäänyt hänen luokseen vaikka se merkitsisi kuolemaani jos minun olisi annettu jäädä, Shiral sanoi epävakaalla äänellä.

 

Hänen tunteensa olivat ristiriitaiset. Muistot tekivät hänet surulliseksi ja yksinäiseksi samalla kun Riversin törkeät epäilyt saivat hänet raivostumaan. Shiral tunsi kyynelien polttelevan silmiään. Calas puristi hänen käsiään lohduttavasti.

 

―Niin sinä väität, Rivers totesi tyynesti. – Mutta jos tuo olisi totta mikset mennyt omistasi luokse kun siihen tarjoutui mahdollisuus? Olisitte voineet kuolla yhdessä. Mainostamasi uskollisuus ei olekaan niin suurta kuin yrität väittää.

―Ole hiljaa! Shiral huusi ja ponkaisi seisaalleen. – Minä en halunnut nähdä Annaa niiden hallussa! En halunnut nähdä kuinka joku niistä tunkeutuisi vapaaksi hänen ruumistaan. Heti kun näin niiden olentojen tulevan suojan sisältä tiesin, että kaikki jotka olivat olleet siinä suojassa olivat mennyttä.

―Mistä tässä on kyse? Tuo kuulostaa sille kuin yrittäisitte saada hänet näyttämään syylliselle kaikkien kuolemaan. Huomaatteko edes itse kuinka naurettavalle väitteenne kuulostavat? Calas puuttui puheeseen.

―Suu kiinni Calas! Rivers ärähti.

 

Knoxford katsoi henkilöstä toiseen. Calas näytti tekevän parhaansa jottei sanoisi mitään harkitsematonta, vaan pysyisi hiljaa. Shiral tunsi Calasin käsien laskeutuvan vyötäisilleen ja vetävän hänet hellästi takaisin istumaan.

 

―Minulla olisi vielä muutama kysymys, Knoxford sanoi rauhoittelevalla äänellä.

 

Mies kysyi tarkentavia kysymyksiä pedoista jotka olivat tuhonneet aseman. Hän uteli niiden tavoista, ominaisuuksista ja heikkouksista. Hän kysyi myös joistain hämärän peittoon jääneistä tapahtumista sekä Hiyasawan miesten toimintatavoista Alenialla. Eikä Shiral osannut vastata noihin kysymyksiin kattavasti. Hän oli ollut vain sivustakatsoja jolta oli salattu paljon.

 

―Minä minulle nyt tapahtuu? Shiral kysyi.

―Ensimmäiseksi sinä menet lääkärintarkastukseen. Sitten Calas vie sinut 12D kerroksen hyttiin. Me selvittämme omistajasi lähisukulaiset ja lähetämme sinut heidän luokseen, Rivers sanoi.

―Mutta… ei Annalla ole elossa olevia sukulaisia, Shiral sanoi.

―Mikäli kukaan ei tule vaatimaan Hornswingin jäämistöä sinä siirryt Hiyasawalle, Rivers totesi. – Onko sinulla enää enempää kysyttävää? Hyvä. Calas vie hänet sairasosastolle tutkittavaksi. Voitte poistua.

 

Calas nousi ylös, teki asennon ja poistui huoneesta Shiral perässään. Knoxford selasi vielä tiedostoja ja teki niihin pieniä merkintöjä.

 

―Hän ei kertonut meille mitään mikä ei selviäisi tallenteilta, Rivers sanoi.

―Hän ei ole ollut tietoinen kaikesta alhaalla tapahtuneesta. Orjille tuskin kerrotaan edes puolia tilanteen oikeasta laidasta, Knoxford sanoi. – Uskotko todella että hänellä oli osuutta muiden kuolemaan?

―Heitä oli siellä yli sata ja hän on ainoa, joka selvisi. Sellainen ei ole vain sattumaa.

―Hänellä ei ole kuitenkaan koulutusta ohittaa ovien lukitus…

―Kaikki ei ole välttämättä kirjattu sinne. Joka tapauksessa Hiyasawan johto on kiinnostunut hänestä, Rivers sanoi.

 

À

 

Sairasosasto oli kirkkaasti valaistu. Pienen vastaanottotilan jälkeen avautui ovet tutkimus- ja toimenpidehuoneisiin. Toimenpidehuoneen seinissä oli lasi-ikkunat. Lattia oli kelmeän vaaleanvihreä. Seinät hohkasivat valkoisuuttaan. Pinnat olivat muovisen valkoisia ja kylmän metallinsävyjä.

 

Shiral seurasi Calasin perässä odotushuoneeseen. Huoneesta lähti kolmea ovea. Yhden vieressä luki tri s. Newernia. Muut olivat toimenpidehuoneita. Sarah tuli avaamaan oven heille. Hän oli nuorehko nainen, jolla oli vaalea lyhyt tukka. Sarahin olemuksessa ja lempeässä hymyssä oli jotain äidillistä ja huolehtivaa.

 

―Hei Calas ja…? hän tervehti.

―Shiral, tyttö esittäytyi ja kätteli.

―Mukava tutustua! Minä olen Sarah Newernia, lääkäri sanoi. – Käykää peremmälle.

―Hän on eloonjäänyt Alenialta. Olet varmasti jo kuullut operaatiosta siellä. Hiyasawa haluaa, että teet hänelle täyden terveydentarkistuksen, Calas selitti.

―Olen kuullut siitä, Sarah sanoi hiljaa ja keskittyi avaamaan Shiralin tiedot koneelta. Shiralin tapaus oli luokiteltu kiireelliseksi ja erittäin tärkeäksi. Tytölle kehotettiin tekemään heti bioskannaus ja ilmoittamaan Hiyasawan yhteyshenkilölle mahdollisista tartunnoista tai "sikiöistä".

―Calas, jos odottaisit ulkopuolella…

―Tietenkin, Michael sanoi ja nousi ylös. Shiralilla oli oikeus yksityisyyteen. Michael siirtyi odotushuoneeseen.

―Aloitetaan bioskannauksella. Jos otat vaatteesi pois ja käyt tähän makaamaan, Sarah sanoi.

―Kaikkiko?

―Mielellään.

 

Shiral katsoi kulmiensa alta naista epäilevästi. Sarah ei huomioinut tytön tuijotusta vaan alkoi valmistella skanneria. Se näytti modernille sängylle. Runko oli kliinisen valkoinen ja lepotaso muodostui läpinäkyvistä paksuista putkista, jotka olivat tiiviisti yhdessä. Shiral jätti vaatteensa tuolille ja kävi makaamaan skannerille.

 

―Kylmää! Shiral kiljahti. Hänen ihonsa nousi kananlihalle.

―Tiedän että se on hieman kylmä, mutta koita jaksaa, Sarah rauhoitteli ja käynnisti koneen.

 

Koneen päätyyn syttyi himmeästi sinisenä hohkava kehä. Kehä alkoi kieppua ja se jakautui neljäksi samankokoiseksi ringiksi, jotka lähtivät kieppumaan toistensa ja makuutason läpi eteenpäin kohti jalkopäätä.

 

―Tuntuuko tämä jollekin? Shiral kysyi hermostuneena.

―Ei. Ole rauhassa vain, Sarah sanoi.

 

Hän oli huolestunut siitä, että Shiral olisi saanut tartunnan Alenialta. Skanneri piti pientä helisevää ääntä kuin metallinen tuulikello skannatessaan tytön ja piirtäessään tuon kuvaa näytölle. Sarah seurasi skannauksen edistymistä näytöltä. Hän huokaisi helpotuksesta. Shiralilla ei ollut tartuntaa. Olosuhteet huomioon ottaen tyttö oli erittäin terve. Aliravittu, viluissaan ja käsivarren hapon polttama haava näytti olevan täynnä puuduttavaa suihketta.

 

―Sinä olet tuota haavaa lukuun ottamatta suhteellisen hyvässä kunnossa, Sarah sanoi. – Voit pukea nyt päällesi. Katson mitä voin tehdä haavallesi ja sitten otan vielä joitain kokeita.

 

À

 

Calas odotti kärsivällisesti kunnes Sarah saattoi Shiralin takaisin odotushuoneeseen. Shiralin käsivarrella oli uusi puhdas side ja tytön iholla oli puhdas kohta siinä mistä Sarah oli ottanut verikokeen.

 

―Minä ilmoitan sinulle jos kokeissa ilmenee jotain poikkeavaa, Sarah sanoi.

―Kiitos, Shiral hymyili.

―Minun on nyt hoidettava raportit sinusta kuntoon, mutta ehkä me tapaamme vielä, Sarah sanoi ja halasi tyttöä. – Pidä huolta itsestäsi!

 

Shiral rutisti naista takaisin, vaikka hän pelkäsikin tartuttavansa likaa Sarahin pitkään lääkärintakkiin ja vaaleisiin vaatteisiin.

 

―Nähdään Calas, Sarah sanoi.

―Nähdään.

 

Sarah poistui huoneesta ja jätti Shiralin ja Michaelin yksin odotushuoneeseen. Michael katsoi hetken aikaa ovea hiljaa ja lähti sitten kävelemään pois. Shiral kiirehti miehen perään. Mies ei sanonut mitään vaan harppoi eteenpäin määrätietoisesti.

 

―Mihin me olemme menossa? Shiral kysyi.

―Vien sinut hyttiisi.

―Millainen se on? tyttö kysyi uteliaana.

―Käytännöllinen, mies sanoi hetken mietittyään.

 

Michaelin lyhyt vastaus teki Shiralin epäileväiseksi. He menivät hissiin ja lähtivät laskeutumaan kohden aluksen pohjakerroksia. Shiral seurasi tavarahissin numeroiden muuttumista, kunnes hissi pysähtyi ja öljytahrojen peitossa oleviin haalareihin sonnustautunut mies asteli hissiin. Mies oli lyhyt, kalju ja äärimmäisen lihava. Calasin mieleen tuon olemus toi spoxin.

 

―Menossa samaan kerrokseen, mies sanoi huomatessaan 12D kerroksen napin hohkavan oranssina.

―Siellä on pieniä sähköongelmia, mutta ei kauan. Ei huolta. Kukaan ei tavallisesti käy niissä kerroksissa joten viat huomataan vasta kun ne alkavat oikeasti häiritsemään. Eikä niitä tarvitse korjata ennen kuin ne häiritsevät isoja herroja. Hyvä niin. Minä en pohjakerroksissa mielelläni. Siellä on vuotavia putkia, kylmä… ja ihan muutenkin todella epämiellyttävää jos ymmärrät. Miksi te olette menossa sinne?

―Shiralin hytti on 12D osastolla, Calas vastasi katsomatta mieheen.

―Hytti? mies nauroi röhisevällä äänellä. – Vai hytiksi ne nyt kutsuvat vankisellejä? Siellä on neidille oikein mukava kolme kertaa kolme kertaa kolme metriä kokoinen hytti. Ei mikään viiden tähden varustelu, mutta kyllä se sinulle kelpaa. Sinä et taida muutenkaan olla niin kovin tarkka siisteydestä. Ja jos sinulle tulee yksinäinen olo niin ainahan minä voin tulla vierailemaan sinun luonasi ja viihdyttämään neitiä. Mistäs päin neiti on tänne tullut?

―Hän on ainoa eloonjäänyt Alenialta, Calas vastasi ennen kuin tyttö ehti.

―Vai niin. Vai niin. Minä kuulinkin siitä, että te pojat kävitte siellä. Taisi mennä perseelleen koko operaatio. Sellaista ne puhuivat ettei puolet teistä tullut takaisin. Katsohan, olemme jo perillä. Menemmekö? Minä voisin töiden jälkeen tutustuttaa pikkuneidin hyttiinsä.

 

Ukon harvahampainen virne sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Shiralin selkää. Hän ei halunnut kurjaan selliin virumaan. Ukko taapersi hissistä ulos.

 

―No niin nuoret. Menemmekö? ukko kysyi.

 

Shiral ei liikkunut mihinkään kuin ei Calaskaan liikkunut. Hissistä avautui näkymä kapealle käytävälle, jossa seiniä pitkin kulki paksuja putkia ja johtoja. Osa johdoista luikerteli lattialla. Joku putkista vuosi ja tiputteli pisara kerrallaan nestettä lattialle. Käytävän valaistus oli kellertävä ja heikko.

 

Calas painoi 27H painiketta. Hissinovet sulkeutuivat kolahtaen ja mekaanikon kummastunut naama jäi ovien tuolle puolen. Shiral katsoi ylös Michaeliin. Miehen ilme ei kertonut mitään, mutta Shiralilla oli tunne että mies oli tekemässä jotain mitä ei olisi pitänyt tehdä.

 

―Voit olla täällä toistaiseksi, Michael sanoi.

 

Hän veti kätensä huoneensa oven vieressä olevan tunnistimen ohitse. Laite piippasi tunnistaessaan miehen ranteeseen upotetun sirun. Metalliovi liukui auki. Michaelin huone oli yksinkertainen. Sänky, työpöytä, jossa on kiinteä tietokone ja tuoli. Sänkypäätyä vasten oli arkku, jossa suurin osa Michaelin tavaroista oli. Harmaiksi maalatuilla seinille on pultattu kiinni asetelineet, pieni kaappi ja naulakko. Yhdellä seinällä on vain yksi valokuva, jossa oli Calasin joukkoyksikkö. Huoneen perältä avautui ovi pieneen kylpyhuoneeseen.

 

―Minun on mentävä jälkibriiffaukseen. Tulen pian takaisin. Ole ihmisiksi siihen asti, Michael sanoi.

―Odota. Entä jos minä haluan lähteä jonnekin?

―Et voi, Calas totesi.

 

Shiralilla ei ollut tunnistinta, jolla ovi avautuisi. Ovi sulkeutui Michaelin jäljessä ja Shiral jäi yksin. Hän katsoi ympärilleen. Kauankohan hänen täytyisi olla täällä? Shiral ei ollut ehtinyt juuri ajatella tulevaa. Tuskin hän jäisi sota-alukselle, mutta minne hän menisi täältä? Hänen rakkaalla Annallaan ei ollut enempää sukulaisia joiden luokse hänet voitaisiin lähettää.

 

Shiral huokaisi. Hän käänsi suihkun päälle ja sulloi vaatteensa kylpyhuoneen roskakuiluun. Sitten tyttö astui suihkukoppiin. Kuuma vesi tuntui vieraalle hänen ihollaan. Shiral vajosi istumaan lattialle. Hän oli niin kovin väsynyt. Väsyneempi kuin hän oli missään vaiheessa myöntänyt itselleen. Kaikki hänen lähellään olivat kuolleet. Hän oli jäänyt yksin painajaiseen, josta ei voinut herätä. Hänet oli jätetty elämään sitä painajaista yksin.

 

Lämmin vesihöyry täytti suihkukopin. Vesi valui pitkin Shiralin ihoa ja irrotti kuivunutta likaa ja verta. Shiral kömpi ylös seisomaan ja alkoi hieroa shampoota pitkään tukkaansa. Hänestä tuntui ettei hän puhdistunut kokonaan vaikka kuinka paljon hankasi.

 

Tyttö asteli kylpyhuoneesta kuivaten hiuksiaan ja häntäänsä pyyhkeeseen. Hän pysähtyi seinällä olevan valokuvan eteen. Shiral tunnisti Jalierin ja Michaelin kuvasta. He olivat muutaman vuoren nuorempia. Shiral ojensi kätensä koskettamaan Michaelin kasvoja. Hänen sormensa upposi hologrammikuvan läpi ja kosketti seinää. Kauankohan Michaelilla menisi?

 

Hänen olisi etsittävä jotain päälle pantavaa. Shiral työnsi sängynpäädyssä olevan arkun auki. Sisällä oli erittäin siististi viikattuja vaatteita ja lukittu metallilaatikko. Shiral veti ylleen valkoisen kauluspaidan ja kääri liian pitkät hihat ylös. Tuskin Calas pahastuisi vaikka hän lainaisi tuon vaatteita.

 

Shiral jätti pyyhkeensä tuolinnojalle kuivumaan ja käpertyi sänkyyn. Tyttö huokaisi syvään ja venytteli jäseniään. Hän ei ollut nukkunut pitkään aikaan oikeassa sängyssä. Hän lepuuttaisi silmiään. Ihan pienen hetken vain…

 

Kun Calas palasi takaisin Shiral nukkui niin sikeästi että mies joutui tarkistamaan hengittikö tyttö lainkaan. Tyttö näytti aivan erilaiselle. Tuon hiukset olivat puhtaan vaaleanpunaiset, iho pehmeä ja vaalea. Michael näki ensimmäistä kertaa Shiralin kasvot ilman paksua likakerrosta. Shiral oli nuori ja oikeastaan aika suloinen. Michael antoi tytön nukkua ja istui tietokoneen ääreen kirjoittamaan raporttia tapahtumienkulusta Alenialla. Hän laittoi vain pöytävalon palamaan ettei herättäisi tyttöä.

 

Michaelin keskittyminen puisevan raportin kirjoittamiseen herpaantui pian hänen huomatessaan Shiralin liikkuneen unissaan. Peitto oli valunut ylös tytön vyötäisille ja se paljasti tytön pitkät sääret ja houkuttelevan pyöreät pakarat.

 

―Shiral!

 

Shiral säpsähti hereille. Hän räpsytteli ripsiään ja nousi istumaan. Tyttö kietoi oman ruumiinlämpönsä lämmittämää peittoa paremmin ympärilleen. Edelleen unenpöpperöisenä hän katsoi miestä.

 

―Mitä?

―Mitä helvettiä sinä olet tehnyt? Missä sinun vaatteesi ovat? Michael kysyi kiihtyneenä.

―Minä heitin ne menemään, Shiral vastasi viattomasti.

―Mitä?! Miksi sinä menit tekemään niin? En minä tarkoittanut tätä kun otin sinut tänne!

―Tarkoittanut mitä? Ne olivat likaiset ja rikki, joten minä heitin ne menemään, Shiral sanoi hämillään. – Ajattelin että sinä antaisit minulle uudet vaatteet ja voisin pitää siihen asti sinun vaatteitasi…

 

Shiral avasi peittoa ja näytti miehelle että hänellä oli paita päällään. Ei hän ollut sentään kokonaan alasti.

 

―Missä sinun alusvaatteesi ovat?

―Ei minulla ole… Shiral mutisi.

 

Michael käänsi selkänsä tytölle. Pyhä yksinkertaisuus! Eikö tuon tytön päässä liikkunut mitään? Hän joutuisi tämän takia vielä hankaluuksiin.

 

―Oletko sinä vihainen? Shiral kysyi aralla äänellä.

―En… Kai tuossa on jotain logiikkaa. Minun on haettava sinulle vaatteet. Jostain… Michael mutisi ja jätti Shiralin taas lukkojen taakse.

―Mikäköhän ero tällä on vankiselliin jos en kerran saa lähteä silloin kun haluan? Shiral totesi seinille ympärillään ja kaatui takaisin sänkyyn.

 

Michael harppoi vaatevarustamoa kohti kunnes ymmärsi ettei hän tiennyt tytön kokoa ja hän kysymässä naistenvaatteita voisi vaikuttaa epäilyttävälle. Hitto! Hän voisi pyytää Newerniaa järjestämään asian, mutta hänen voisi alkaa kysellä miksi hän hoiti tuollaisia asioita. Joten jäljelle jäi Jalier. Jalierilta kukaan ei edes kysyisi mitään.

 

Calas pysähtyi hissin luona olevalle päätteelle ja avasi paikannusohjelman. Jokaisella Hiyasawan sotilaalla oli siru ranteessaan ja tuon sirun avulla hän pystyisi paikallistamaan Jalierin nopeasti tästä suuresta aluksesta.

 

Jalier oli harjoittelusalilla. Hän tuijotti tyhjää salia edessään ja odotti ohjelman käynnistymistä. Nainen seisoi selkä suorana ja kädet lanteillaan. Hologrammiteksti hänen edessään välkkyi punaisena ja pyysi odottamaan edelleen. Kuvan punaisuus heijastui naisen iholle, valkoiselle topille ja lyhyille mustille shortseille. Teksti vaihtui numeroihin.

 

3… 2…1… Aloita!

 

Jalier veti selkäänsä ristiin asetetut katanat esiin. Hänen eteensä lattialle muodostui valkoisena hohkava salinlattiaa pitkin kiemurteleva polku. Tyhjästä nousi esiin kuusi etäisesti lunarieliä muistuttavaa hahmoa. Niiden yllä oli mustat sotilasvaatteet varustevöineen ja kypärineen. Kypärissä oli aukot, joista sarvet työntyivät esiin.

 

Saliin oli asennettu lukuisia kameroita, pieniä piirtoprojektoreita ja painovoimankeskittäjiä. Tietokone seurasi kameroilla naisen liikkeitä. Salin seiniin piilotetut projektorit loivat aidon näköisiä kuvajaisia. Vaikka huone olisi ollut pimeä kuvajaisten värit olisivat mukautuneet ympäristöön niin etteivät ne loistaneet pimeässä. Ilman painovoimankeskittäjiä kuvat olisivat olleet aineettomia, mutta keskittäjä loi illuusion siitä että kuvajaiset olivat todellisia. Kun sotilasta kosketti keskittäjä muutti painovoimaa pelaajan kättä vasten niin, että hän tunsi yhtä suuren vastuksen kuin jos olisi koskettanut oikeaa elävää olentoa.

 

―Te annatte minulle taas aloituksen? Kuinka huomaavaista, Jalier virnisti.

 

Tietokone teki harjoittelukerroista aina hieman erilaisia. Ohjelman alussa Jalier oli valinnut vastustajilleen aseet. Teräaseet. Hänen olisi nyt vain päästävä valkoisen polun loppuun saamatta yhtään osumaa.

 

Jalier syöksyi liikkeelle. Samalla hetkellä kun hän lähti liikkeelle lähtivät hologrammitkin. Ensimmäinen niistä huitaisi Jalieria pitkävartisella palokirveellä. Nainen syöksyi liikkuvan terän alitse, pyörähti ympäri ja iski katanan sotilaan kurkkuun. Hänen liikkeensä olivat kauniita ja sulavia. Jalier ei pysähtynyt vaan hän oli kokoajan liikkeessä kuin hän olisi käynyt läpi hyvin harjoiteltua tanssia. Sotilas mureni pikseleiksi ja katosi.

 

Nainen kiihdytti vauhtiaan ja ponkaisi ylös ilmaan. Hänen jäntevä vartalonsa kaartui voltille ja nainen laskeutui ketterästi jaloilleen. Hän iski oikean katanansa vastustajansa selkään ja nosti vasemman torjumaan edessä olevan miehen lasermiekan iskut. Jalier torjui miehen iskut leikiten tanssahdellen samalla sivuun hologrammilta, joka yritti puukottaa häntä selkään. Nainen pyyhkäisi miekkamieheltä jalat alta ja lopetti tuon ennen kuin kääntyi kahden seuraavan kimppuun.

 

Heillä oli aseinaan katanat ja keihäs. Jalier hyppelehti polkua eteenpäin takaperin ja ohjasi keihääniskuja syrjään. Sitten hän sysäsi keihään kohti lattiaa ja syöksyi miestä kohti. Hän taklasi hologrammin katania pitelevän miehen syliin. Ennen kuin he ehtivät nousemaan ylös Jalier lävisti heidän suojansa aseillaan ja hologrammit murenivat.

 

―Toivoinkin, että sinä jäisit viimeiseksi, Jalier virnisti ja kääntyi katsomaan viimeistä.

 

Hologrammilla oli nyrkkiraudat. Raudoissa oli yli 30 sentin pituiset puolikuun muotoiset sileät terät. Mies syöksyi kohti Jalieria ja nainen kohotti katanansa valmiiksi. Mies iski nopeasti ja vaihtoi hyökkäystyyliään pienin väliajoin. Jalier myötäili miehen hyökkäystä. Hän sai väistellä ja torjuja iskuja. Jalier eläytyi taisteluun täysin. Aseet olivat hänen käsiensä jatke. Hän eli taistelun kuuman sykkeen mukana. Hän ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin käsillä olevaa tilannetta ja liikkeitä. Hän yritti murtautua miehen suojuksista läpi heti kun mies teki pienen virheen tai antoi Jalierille liikaa aikaa miettiä seuraavaa iskuaan. Taistelu ei tehnyt Jalierista kuitenkaan sokeaa ympäristölleen. Hän näki kun joku astui saliin.

 

―Leikki on nyt loppu, Jalier hymyili ja iski katanansakahvalla rajun iskun miehen kypärään. Kypärä murtui kahtia kuin kananmuna ja paljasti komeat lunarielin kasvot ja lyhyen turkoosin tukan. Jalier potkaisi miehen selälleen lattialle ja astui askeleen eteenpäin. Hän sivalsi miehen kädet ranteista poikki katanoillaan ja painoi jalkansa miehen rintakehää vasten pakottaen tuon pysymään aloillaan. Veri lähti leviämään tummana lammikkona lattialle.

 

―Rakastan tuota uhmakkuutta sinussa. Sinun kuuluisi nyt sätkiä ja huutaa kivusta, eikä katsoa minua kuin haluaisit tappaa minut, Jalier hymyili pirullisesti. – Me näemme taas, kulta.

 

Hän painoi suudelman miehen poskelle ja iski sitten katanansa tuon kaulan sisään. Hahmo suli kirkkaiksi pikseleiksi ja katosi. Veri lattialta katosi myös. Jalier käveli valopolun loppuun ja työnsi katanat koteloihinsa.

 

―Sinä tarvitsisit oikeasti poikaystävän… Calas totesi salinovelta.

―Ole hiljaa. Olet vain kateellinen meidän täydelliselle suhteellemme, joka on täynnä kiihkoa ja elämää. Kun taas sinulla ei ole minkäänlaista suhdetta, Jalier naurahti ja vilkaisi kohti eteensä muodostunutta kuvaa, joka näytti pistetuloksen. Lähes täydellinen. – Sulje ohjelma.

 

Hämärä valaistus muuttui kirkkaaksi ohjelman lähtiessä sulkeutumaan. Jalier poimi vesipullonsa maasta ja puristi vettä suuhunsa.

 

―Voisitko tehdä minulle pienen palveluksen? Michael kysyi.

―Kuinka pienen?

―Minä tarvitsen naisten vaatteita, Michael tarkensi.

Jalier tuijotti miestä ilmeettömänä. – Minusta tuntuu että minun vaatteeni eivät sovi sinulle… enkä usko että hameet imartelisivat sinua.

―En minä niitä itselleni halua! Minä tavallaan otin sen Alenian eloonjääneen huoneeseeni.

―Eikö se ole kielletty avaruusjalkaväen säännöissä? Siviilien vieminen upseerien yksityistiloihin, hyväksikäyttö…

―Lopeta! Minun vain kävi sääliksi häntä. Hän on ainoa, joka selvisi elävänä siitä paikasta ja nyt hänet halutaan sulkea vankiselliin. Kukaan ei kuitenkaan kaipaa häntä ennen kuin he ovat päättäneet mitä hänelle aiotaan tehdä. Selleissä on ratioautomaatit, joten kukaan ei käy tarkistamassa onko hän siellä. Ja jos minä käyn kysymässä naisten vaatteita se herättää epäilyksiä.

―Luuletko että minä kysymässä vaatteita cazielle ei herätä epäilyksiä?

―Kukaan ei kysy sinulta mihin sinä niitä tarvitset Jali.

―Hyvä on, mutta sinä olet minulle yhden kummallisen palveluksen velkaa. Mitä kokoa hän on? Jalier kysyi ja lähti kävelemään salilta asevarastojen suuntaan.

―Hän on suurin piirtein näin pitkä ja painaa korkeintaan 35 kiloa, Michael selitti.

―Olisit vain sanonut ettet sinä tiedä, Jalier virnisti.

―Miksi minä tietäisin minkä kokoisia vaatteita se otus käyttää? Jalier, sinä voisit ottaa hänet luoksesi. Te tulisitte varmasti hyvin toimeen ja Shiralin olisi parempi olla naisten seurassa, Michael ehdotti toiveikkaana.

―Ja sitten minä menettäisin muutaman viikon palkan, koska piilottelen Hiyasawan omaisuutta. Älä unta näe. Kyllä joku ottaa hänet hoitaakseen jos oikeasti haluat päästä hänestä eroon…

―En minä halua antaa häntä kenelle tahansa.

 

Jalier katsoi virnuillen miestä. Hänen silmänsä kimalsivat kujeilevasti.

 

―Mitä sinä ilveilet?

―En mitään. En yhtään mitään, Jalier hymyili ja alkoi hyräillä.

 

Hän heilautti kättään lähitaisteluasevarastonoven tunnistimella. Liiketunnistimilla varustetut loisteputkivalot räpsähtelivät päälle. Huoneessa oli pitkiä rivistöjä asetelineitä ja metallikaappeja. Jalierin aseliivit kulkivat ristiin rintakehän ylitse. Hän irrotti katanat koteloineen liiveistä ja asetti ne telineisiinsä.

 

―Aiotko sinä nimetä sen uudelleen? Jalier kysyi.

―Minkä?

―Uuden lemmikkisi, Jalier virnisti.

―En. Eikä hän ole minun lemmikkini. Minä vain ajattelin että olisi kohtuullista antaa hänen asua kuin ihmiset niin kauan kuin hän on täällä.

―Oletpas sinä kiltillä tuulella…

―Shiral vaikuttaa pöljälle. Minusta on väärin kiusata yksinkertaisia olentoja, Michael totesi.

 

Jalier nauroi. – Hyvä on. Mennään hakemaan sille yksinkertaiselle cazielle yksinkertaisia vaatteita.

Shiral makasi vatsallaan vuoteella. Hän tuijotti sänkyä kohti käännettyä näyttöä, jolla pyöri elokuva. Elokuva oli jo puolessa välissä kun Michael palasi. Hän kantoi mukanaan tummaa kangaskapsäkkiä. Mies vilkaisi kohti näyttöä, jossa neonsinitukkainen nuorukainen uhosi itseään kaksi kertaa isommalle miehelle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

―Mitä sinä oikein katsot? Michael kysyi.

―Lupaus kolmosta.

―Kuulostaapa tasokkaalle, mies totesi ja istui tytön viereen. – Haluatko lyödä vetoa nätin pojan puolesta? 50 yangia vetoa että tuo korsto voittaa.

―Kiinni veti, Shiral hymyili ja ravisti miehen kättä.

 

Iso mies yritti lyödä sinitukkaista, mutta pikku kaveri tattari hänen nyrkistään kiinni ja pysäytti lyönnin ilmaan. Pikkuinen karkasi lähemmäksi miestä ja iski kyynärpäällään miestä leukaan. Michael kohotti kulmiaan katsoessaan kuinka suurikokoinen mies makasi lopulta tajuttomana maassa lyhyen iskujenvaihdon jälkeen.

 

―Sinä olet nähnyt tämän aikaisemminkin. Mikä elokuva tämä oikein on? Michael kysyi.

―Enkä ole. Tämä on draama, Shiral selitti hymyilen hyväntuulisesti.

―Niinpä tietenkin. Eli tämä on joku tylsä romanttinen leffa, Michael totesi ja nousi ylös ottamaan lompakkoaan seinällä roikkuvan takkinsa taskusta.

―Kai sen voi nähdä noinkin. Minä pidän tästä silti, Shiral sanoi ja vilkaisi seteleitä, joita mies tarjosi hänelle. Shiral käänsi katseensa vaivautuneena näyttöön. – En minä voi omistaa rahaa.

 

Orjilla ei ollut tavallisesti omistusoikeutta. Joskus harvoin heidän isäntänsä kuitenkin ostivat sellaisen oikeuden orjalleen. Yleensä käytännönsyistä helpottaakseen orjan työskentelyä.

 

―No… Tehdään niin että ennen kuin sinä lähdet tältä alukselta minä annan sinulle puhelinnumeroni niin että voit kertoa minulle missä uusi kotisi on. Sitten voin lähettää rahat sinulle. Kyllä sinä varmasti keksit niille jotain käyttöä, Michael sanoi ja istui takaisin tytön viereen. – Mistä sinä sait tuon elokuvan? Minulla ei aivan varmasti ollut tällaista ennestään.

―Ei niin. Sinulla on erilaisia romanttisia elokuvia, Shiral totesi. ―Minä latasin tämän Zillasta. Sinun maksutunnuksesi olivat pöydänlaatikossa.

 

Michael tuijotti tyttöä sanattomana. Tuo oli tonkinut hänen huoneensa kauttaaltaan läpi? Cazie oli ärsyttävän omatoiminen. Mies yritti vielä hetken seurata elokuvaa, mutta hän ei löytänyt nätin pojan ja nenä-äänellä puhuvan blondin suhdesotkuista mitään seuraamisen arvoista.

 

―Minä menen suihkuun, Michael sanoi. – Yritä olla aiheuttamatta lisää ongelmia sillä aikaa.

 

Shiral katsoi kummissaan miehen perään. Mitä ongelmia hän oli muka aiheuttanut? Eihän hän ollut edes poistunut huoneesta. Michael lukitsi kylpyhuoneenoven ja riisui vaatteensa ja varusteensa wc:n kannen päälle. Hän ei ollut uskaltanut jättää aseitaan Shiralin kanssa huoneeseen. Michael ei ymmärtänyt cazieta. Tuo käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tyttö oli ollut todistamassa yli sadan olennon kuolemaa ja nyt tuo katsoi tyytyväisenä romanttista leffaa kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Shiral oli ehkä tunteettomin olento, jonka hän oli tavannut. Tyttö käyttäytyi ystävällisesti ja pirteästi, mikä olisi aivan normaalia ja hyvää käytöstä jos Shiral ei olisi juuri tullut Alenialta. Ulospäin tyttö vaikutti terveelle ja sosiaaliselle, mutta tuo ei ilmiselvästi välittänyt ihmisistä ympärillään oikeasti.

 

Michael palasi huoneeseen juuri kun elokuvan lopputekstit alkoivat rullata ruudussa. Tyttö seurasi katseellaan tarkasti miestä tuon saapuessa pyyhe vyötäisillään ja varustepino sylissään. Michaelin vartalo oli hyvin treenattu ja jäntevä. Shiral saattoi erottaa lihakset miehen käsivarsilla ja harteilla. Mies istui vuoteenreunalle. Hän heitti pinon vierelleen ja alkoi purkaa asettaan.

 

―Sinä kutistuit, Shiral sanoi. – Näytät paljon pienemmälle ilman vaatteita. Mitä sinä teet? Voinko minä tehdä jotain?

―Voisit ottaa tuon kapsäkin lattialta ja pukea päällesi. Sitten viemme varusteeni säilöön ja menemme syömään.

―Tarjoatko sinä? Shiral kysyi innostuneella äänellä.

―Sinulla tuskin on millä maksaa. Älä innostu liikaa. Me menemme vain ruokalaan. Ei täällä ole ravintoloita.

 

Shiral repi kapsäkin ylös sängylle ja ravisteli vaatteet pitkin vuodetta. Nuo eivät olleet kovin erityisiä tai naisellisia. Arkisia ja käytännöllisiä sotilasvaatteita. Tyttö alkoi kiskoa paitaansa päänsä yli.

 

―Mitä sinä teet?! Michael kysyi huomatessaan tytön aikeet. Hän tarrasi kiinni Shiralin käsistä ennen kuin tyttö ehti kiskomaan puseron päänsä yli.

―Riisun, Shiral mumisi paidan sisästä.

―Huomaan sen! Eikö sinulla ole mitään tapoja vai etkö huomaa että olen tässä?

―Ei Annaa häirinnyt…

―Anna on nainen! Michael tuiskahti ja kiskoi tytön paidan takaisin alas.

 

Calas heitti nipun vaatteita Shiralin syliin ja tempaisi tytön vaatepinoineen syliinsä. Shiral katsoi silmät suurina miestä uskaltamatta sanoa sanaakaan. Michael kantoi hänet kylpyhuoneeseen ja jätti lattialle seisomaan. Kylpyhuoneenovi kolahti kiinni ja Shiral jäi pukeutumaan yksin.

 

―Minusta sinä ylireagoit… Shiral mutisi palatessaan takaisin. Tytöllä oli yllään pitkät tummanvihreät reisitaskuhousut ja vaaleanvihreä t-paita.

―Ymmärrätkö sinä että minä joudun tästä vielä hankaluuksiin? Jos joku törmää tänne sisään ja me olemme puolipukeissa minä voin menettää paljon enemmän kuin vain muutaman päivän palkan, Michael selitti. Mies oli kumartunut sitomaan maihinnousukenkiensä nauhoja. Hänellä oli yllään oliivinvihreät suorat housut ja avoin paita.

―Mutta ovihan on lukossa…

―Niille, jotka voivat järjestää minulle ongelmia on pääsy kaikkiin huoneisiin tällä aluksella.

―Hyvä on. Minä en tee niin toiste, mutta minusta sinä silti ylireagoit. Minä aioin vain vaihtaa vaatteet ja sinä käyttäydyit kuin mielessäni olisi ollut jotain ihan muuta. Se kertoo kuinka kieroutuneesti itse näet yksinkertaisetkin asiat.

 

Michael suoristautui seisomaan ja katsoi tyttöä murhaavasti. Shiral oli asettunut pöydänreunalle istumaan. Mies napitti paitansa ja avasi pöydänlaatikon. Hän poimi laatikosta liipaisinlukkoja.

 

―Aika paljon sanottu joltain, joka änkeää kokoajan syliin ja heiluu puoli alasti vieraan miehen huoneessa. Sinä et taida paljon välittää maineestasi, Michael totesi ja lukitsi kiväärinsä ja pistoolinsa.

―Maineesta? Sinä olet uskomattoman törkeä! Shiral tiuskaisi ja harppoi ovelle.

 

Tyttö kiskoi kahvaa, mutta ovi ei auennut. Michael vilkaisi Shiraliin, joka murjotti oven luona. Hänen huoleensa oli liian pieni heille kahdelle. Michael asetti aseet pidikkeisiinsä seinällä.

 

―Älä nyt ala riehumaan. Itse annat ristiriitaisia merkkejä. Joku voisi tulkita ne väärin, Michael hymyili ja laski varustepinonsa tytön käsivarsille.

―Mitä sinä aiot kantaa? Shiral kysyi.

―En mitään, Michael totesi ja nosti vielä vahvistetut kenkänsä pinon päälle. – Voit sinäkin olla joskus hyödyksi.

 

Shiral vilkaisi myrtyneenä ylös mieheen. Mies taputti hänen hiuksiaan ja avasi sitten oven käytävälle. Shiral hädin tuskin näki pinon yli eteensä.

 

―Nämä painavat… Shiral marisi.

―Minä tiedän.

―Häiritseekö se sinua?

―Ei oikeastaan… Minä olen jo tottunut siihen että nuo painavat.

―Tarkoitin sitä että olen usein sylissäsi…

 

Michael ei vastannut. Hän pysähtyi käytävänpäähän odottamaan hissiä.

 

―Olen ollut jo viikkoja yksin ilman minkään elävän olennon läheisyyttä. Ainoa seurani ovat olleet ne tappajat, jotka vaanivat Alenian käytävillä. Ja sinä olet elävä, Shiral sanoi. – Minä luotan sinuun. Sinä palasit hakemaan minua kentältä, vaikka se olisi voinut tarkoittaa kuolemaa sinulle.

―Älä turhaan vaivaa päätäsi sillä. Se kuuluu työnkuvaan.

―Mutta sinun ei olisi ollut pakko. Kukaan ei olisi syyttänyt sinua jos et olisi juossut takaisin, Shiral selitti.

―Sinä yrität vain päästä kantamasta noita, Michael naurahti.

―No sitäkin, Shiral myönsi.

 

Calas katsoi alas tyttöön ja otti kengät pinon päältä kannettavakseen ennen kuin astui hissiin. He veivät Michaelin varusteet varustehuoltoon puhdistettavaksi. Sitten he lähtivät ruokalaan. Ruokala oli suuri sali, jossa oli korkea katto. Lattia oli täynnä pitkiä pöytärivistöjä. Yhtä seinää pitkin kulki ruokalinjasto. Huoneen nurkassa oli ruoka-automaatteja. Salin täytti puheensorina ja astioiden kilinä. Sali oli puoliksi täynnä. Muutama utelias silmäpari katsoi tyttöön mutta kukaan ei tullut kuitenkaan puhumaan heille.

 

Shiral seurasi Michaelin perässä ja otti tarjottimen. Michael katsoi kummissaan kuinka tyttö lappasi lämmintä ruokaa lautaselleen, otti kulhollisen salaattia, kaksi jälkiruoka-annosta, neljä mehutetraa ja kolme reilusti voideltua leipäpalaa.

 

―Aiotko sinä todella syödä tuon kaiken? mies kysyi.

 

Shiral nyökkäsi. Michael arveli että ehkä tytön oli parempi saada hieman lihaa luidensa ympärille. Hän johdatti Shiralin pöytään, jossa Jalier, Lönner, Carnwyn ja Sawo olivat jo. Shiral laski tarjottimensa pöydälle ja istui pöytään.

 

―Yritätkö sinä jonkinlaista tarjottimentäyttöennätystä? Jalier kysyi virnistäen.

―Jalier, sinä jo tunnet Shiralin. Shiral tapaa Lönner, Sawo ja Carnwyn, Michael esitteli ja istui pöytään. – Pojat, Shiral Alenialta.

 

Lönner oli pitkä ja laiha mies, jolla oli pyöreät silmälasit nenällään. Lönnerin nörttimäinen olemus ei aivan vastannut Shiralin käsitystä siitä mille sotilaat näyttävät. Sawo sen sijaan näytti paljon enemmän sotilaalle. Sawo oli kalju ja yli kaksi metriä pitkä. Hänen nenänsä näytti sille että se oli murtunut monta kertaa. Miehen huulet olivat paksut ja hänen sormensa näyttivät toivottoman kömpelöille pidellessään muovihaarukkaa, joka lähes katosi miehen käden sisään. Shiralille Sawon lihaksikas ja leveäharteinen olemus toi mieheen vahvan työhärän. Sawon silmät olivat miehen ulkoisesta kuoresta huolimatta lempeät.

 

Carnwynilla oli kettumainen hymy. Hänen vartalonsa oli notkea ja atleettinen. Miehellä oli siististi leikattu lyhyt musta tukka ja komeat kasvot. Hänen vaatteensa olivat moitteettoman siistit ja silitetyt. Myös miehen iho vaikutti hyvin hoidetulle. Shiral katseli miestä uteliaana. Tuo vaikutti liian huolitellulle armeijan leipiin. Carnwynilla oli tummat ja kauniisti kaartuvat ripset ja sirot, pitkäsormiset kädet kuin pianonsoittajalla.

 

―Mukava tutustua Shiral. Jalier kertoi jo että Calas on ottanut sinut jonkinlaiseksi lemmikikseen, Carnwyn sanoi. – Calas on tainnut kuulla puheet siitä, että caziet ovat mahtavia seksiorjia.

―Mitä? Michael sanoi hämillään. Lönner vaikutti vaivautuneelle keskustelun saamasta suunnasta. Jalier ja Sawo mulkaisivat Carnwyniä varoittavasti ja toivoivat että mies ymmärtäisi tukkia suunsa.

―Minä en ole kuullut tuollaista, Shiral sanoi antamatta miehen sanojen häiritä itseään.

―Kaverini vierailee usein bordelleissa ja hän sanoi että niissä työskentelee paljon cazieita. Ne ovat kaiken lisäksi kovin haluttuja työntekijöitä niiden luonteen takia. Caziet ovat kovin hedonistisia ja ne sopeutuvat sellaiseen työhön luonnostaan, Carnwyn selitti.

―Tai sitten se johtuu vain siitä, että suurin osa cazieista on orjuutettu, Sawo sanoi karhumaisen matalalla ja möreällä äänellä.

―Hedonistinen….? Shiral kysyi ihmeissään.

―Ei sinun tarvitse tietää mitä se tarkoittaa, Michael sanoi.

―Miksi sinun täytyy aina raahata keskustelut tällaisiin aiheisiin? Jalier ärähti. – Tuo on ahdistavaa kun sinä olet noin selkeästi puutteessa.

―Minä yritän syödä! Eikä minua kiinnosta ketkä teistä ovat puutteessa, Michael sanoi.

―Kuinka kauan sinä viivyt täällä Shiral? Lönner kysyi ja yritti viedä keskustelua toiseen suuntaan.

―Minä… en oikeastaan tiedä, Shiral sanoi ja seivästi haarukallaan salaattiaan. – Minun omistajani jäi Alenialle, eikä hänellä ole elossa olevia sukulaisia…

―Sitten sinä siirryt Hiyasawan omaisuudeksi, kuten kaikki muukin Alenialla, Sawo totesi.

―Mihin minä sitten joudun? Shiral kysyi ja katsoi vuoron perään jokaista.

―Tuskin sinä tälle alukselle jäät. Sinusta ei ole Hiyasawalle minkäänlaista sotilaallista hyötyä, Michael sanoi.

―Hiyasawa on pääasiassa keskittynyt sotateollisuuteen, kaivostoimintaan, mikro- ja biotekniikan kehittelyyn, Lönner sanoi.

―Eli… minä joudun kaivoksille raatamaan? En minä halua pelottaviin ja synkkiin kaivoksiin. Eivätkö ne ole aika vaarallisia? Shiral kysyi hätääntyneenä.

―No no.. Jalier rauhoitteli. – Ei se ole mitenkään varmaa. Ehkei Hiyasawa edes pidä sinua vaan sinä pääset johonkin uuteen ja mukavaan kotiin.

―Ei hän ole mikään kissanpentu joka annetaan perheestä toiseen, Michael tuhahti.

―Silloin sinä joudut orjainvälitystoimiston käsiin ja he huutokauppaavat sinut. Joku mukava vanha setä ottaa sinut ehkä luokseen ja opettaa sinulle uusia leikkejä ja… Jalier kippasi kahvinsa Carnwynin syliin ja mies parkaisi. Carnwyn hyppäsi ylös seisomaan ja alkoi taputella housujaan. Shiral katsoi silmät suurina Jalieria ja Carnwyniä. Muut eivät jaksaneet edes nostaa katsettaan lautaseltaan.

―Jalier! Hitto! Minä sinä luulet oikein tekeväsi?! Carnwyn sadatteli.

―Käyttäydy ihmisiksi, Jalier komensi ja katsoi harmistuneena tyhjää kuppiaan. – Shiral, hakisitko minulle toisen kupillisen?

 

Shiral vilkaisi kysyvästi Michaeliin. Mies nyökkäsi. – Tietenkin. Haluaako joku muu?

 

Shiral lähti hakemaan kahvia. Michael katsoi tytön jälkeen kuin pelkäisi tuon eksyvän matkalla. Kahvi poltteli edelleen Carwynin ihoa ja hänen olisi mentävä vaihtamaan housunsa.

 

―Jalier, jos sinä et olisi nainen niin minä… Carnwyn puhisi.

―Minä varoitan sinua vain tämän kerran. Anna tuon tytön olla rauhassa. Minä en välitä siitä mitä sinä teet vapaa-ajallasi, mutta me olemme nyt töissä, Jalier sanoi.

―Miksi sinä olet niin tarkka hänen suhteensa? Se on vain orja, Carnwyn tuhahti.

―Hän on elävä ja tunteva olento. Hän on jonkun tytär, perheenjäsen ja ystävä. Kohtele häntä sen mukaan, Sawo sanoi matalalla äänellä. Hänen äänestään kuulsi uhkaus.

―Helvetti. Te olette kaikki liian tarkkoja tuon likan suhteen, mutta jos se on teille niin pyhä niin minä kohtelen häntä sen mukaan, Carnwyn mutisi ja lähti vaihtamaan housujaan.

 

Michael ei puuttunut asiaan. Shiral ei vaikuttanut vaivautuneen Carnwynin puheista. Niin kauan kuin kyse olisi pelkistä puheista hän ei halunnut sekaantua asiaan. Michael katseli kummissaan kun tyttö toi kahvit pöytään. Shiral laski mustan kahvin Jalierin eteen. Itselleen tyttö oli ottanut maitokahvin jonka päällä oli kermaa.

 

―Aiotko sinä juoda tuon? Michael kysyi.

―Kyllä, Shiral sanoi ja hymyili pirteästi. – Haluatko sinä vai?

―En. Kunhan et ahmi liikaa ja tule kipeäksi, Michael sanoi.

 

Shiral oli jo syönyt suurimman osan ruoastaan. Hänellä oli enää jälkiruoka ja puolikas leipä jäljellä.

 

―Anna nyt toisen syödä, Lönner sanoi hyväntahtoisesti.

 

Shiral nuoli kermavaahdon kahvinsa päältä. Hän ei tiennyt minne hänen tiensä jatkuisi sitten kun hän lähtisi tältä alukselta. Hän ei halunnut edes lähteä täältä. Hän halusi jäädä. Hän piti siitä, kuinka erilaisia kaikki olivat ja kuinka eloisia he olivat. Ei häntä häirinnyt Carnwynin puheet. Mies tuskin oli tarkoittanut mitään pahaa, vaan kokeillut kuinka hän reagoisi.

 

Michael ei ollut varoittanut häntä turhaan ahmimisesta. Kun he pääsivät takaisin hyttiin oli Shiralin vatsa kipeä. Tyttö makasi kyljellään sängyllä ja vinkui surkeana. Michael lepäsi selällään tytön vieressä. Hän käänsi katseensa kirjastaan vierellään keräksi käpertyneeseen tyttöön.

 

―Minähän sanoin ettei sinun pidä ahmia, Michael huokaisi. – Oletko aivan varma ettet halua jotain lääkkeitä tuohon vatsakipuun?

―Olen, Shiral mumisi tyynyä vasten.

 

Hän hivuttautui kiinni Michaelin kylkeen ja veti miehen toisen käden suoraksi sivulle. Hän nojasi päänsä miehen käsivartta vasten. Michael katsoi cazieta tovin hiljaa ja kietoi sitten kätensä tuon ympärille.

 

―Michael… Olenko minä sinusta sellainen? Shiral kysyi.

―Millainen?

―Maksullinen nainen. Käyttäydynkö minä niin kuin prostituoitu?

―Et, Michael sanoi ja virnisti sitten. – Ethän sinä ole pyytänyt keneltäkään rahaa seurastasi, joten et sinä ole huora.

―Onko suurin osa cazieista todella huoria? Shiral kysyi häpeillen.

―En tiedä Shiral. Minä en ole ollut juuri lainkaan kaltaistesi kanssa tekemisissä, Michael sanoi. – Älä usko kaikkea minkä kuulet.

―En minä halua että kaikki luulevat minusta sellaista.

―Shiral, e rotu vaikuta siihen mille sinä vaikutat muiden silmissä, Michael lohdutti. – Se on kiinni siitä millaisen kuvan annat teoillasi. Sinut tuomitaan tekojesi, ei taustasi mukaan.

―Aika yleviä aatteita. Luulen etteivät asiat mene aivan noin oikeassa elämässä…

 

Michael taputti kevyesti tytön päätä. Hän ei tiennyt mitään orjien elämästä. Mies kohotti katseensa takaisin kirjaansa. Shiral seurasi miehen lukemista. Puolen tunnin päästä mies oli edelleen samalla sivulla.

 

―Osaatko sinä lukea? Shiral kysyi.

―Ei tähän työhön ole suuret pääsyvaatimukset, mutta kyllä silti on pakko osata lukea. Kuinka niin?

―Olet edelleen samalla sivulla…

―Minulla on paljon asioita mielessäni, Michael sanoi vaimealla äänellä. – Ja ennen kuin alat kyselemään ne asiat eivät kuulu sinulle.

―Selvä, Shiral totesi hiljaa.

 

Shiral ymmärsi että Michael kaipasi taas omaa rauhaa, joten hän ei kysynyt mistä oli kyse. Michael laski kirjan arvonaisena rintansa päälle. Shiral vaikutti uniselle. Tytön silmät painuivat kiinni vähän väliä, mutta Shiral kieltäytyi nukahtamasta.

 

―Nuku vain, Michael kehotti.

―En minä halua. Sinä et kuitenkaan herätä minua juhliin, Shiral kuiskasi unisena.

―Eivät ne ole varsinaisesti juhlat.

 

Jalier oli kertonut illalla järjestettävistä juhlista aluksen baarissa. Juhlat olivat kuolleiden muistoksi ja elävänä palanneiden juhlistamiseksi. Michael ei ollut ikinä pitänyt tuollaisista juhlista. Paikan yllä velloi tietynlainen apeus, vaikka he yrittivät näytellä kuinka pirteää. Illat päättyivät yleensä aina jonkinlaiseen tappeluun, joita ei voinut välttää kun paikalla oli paljon olentoja joilla oli tunteet pinnassa ja viina virtasi.

 

―Minä haluan silti sinne, Shiral sanoi.

―Minä jotenkin arvasin tuon. Voin minä herättää sinut jos sinä todella haluat sinne.

―Se olisi mukavaa, Shiral hymyili.

 

À

 

Baari oli aluksen keulassa. Sali oli U:n muotoinen. Sen ulkoseinät olivat näköalaikkunaa. Saliin oli kahdet ovet U:n kärjistä. Ovien välissä oli baari tiskeineen ja jakkaroineen. Tuolit olivat raskaita ja kromattuja. Istuimet olivat keinonahkaa. Seinää vasten oli isompia pöytäryhmiä, joissa oli kiinteät sohvat. Salissa oli himmeä valaistus. Rytmikäs musiikki täytti suuren salin.

 

Shiral oli harmistunut siitä, että hänellä ei ollut minkäänlaisia juhlavaatteita, mutta kellään muullakaan ei ollut. Heillä oli arkisia sotilaspukuja. Joillain oli sotilasjuhlapuku, johon kuului mustat housut ja valkoinen pusero arvomerkkeineen. Michael oli vaihtanut juhlapuvun ylleen. Hänen rintapielessään oli joitain merkkejä kiinni, mutta Shiral ei tiennyt mitä ne merkitsivät. Michael oli pysähtynyt katsomaan oliko paikalla ketään kenen seuraan heidän kannattaisi mennä.

 

―Antaisitko minulle rahaa? Shiral kysyi.

―Mitä varten? Ei täällä ole kuin henkilökuntaa, joten suurin osa juomista on ilmaisia, Michael sanoi ja lähti kävelemään tiskin suuntaan. Shiral seurasi miehen perässä ja nousi ylös baarijakkaralle keikkumaan. Hän veti drinkkilistan luokseen.

―Yksi Punainen Kuu, Shiral sanoi hymyillen baarimikolle. Hän piti baarimikon veikeästä hymystä.

―Et sinä ota sellaista, Michael sanoi katsoen Shiralin olan ylitse listaa.

―Miksen? Shiral kysyi ja kääntyi katsomaan ihmeissään miestä. – En minä ole alaikäinen.

―Jos neiti on täysi-ikäinen en näe mitään ongelmaa tarjoilla hänelle, baarimikko puuttui puheeseen.

―Neiti on toistaiseksi minun vastuullani ja minä sanon ettei hän juo. Shiral, sinä olet anorektisen näköinen ja aliravittu. Alkoholi ei varmasti nopeuta paranemistasi. Enkä minä halua vahtia kännissä örveltävää cazieta, Michael totesi jyrkästi.

―En minä nyt niin paljon ajatellut juoda, mutta jos se on sinulle niin tärkeää voin minä olla ilmankin, Shiral sanoi. Hän ja baarimikko mulkoilivat Michaelia moittivasti kuin tuo olisi suurikin ilonpilaaja.

―Hyvä tyttö, Michael sanoi ja taputti Shiralin päälakea. – Joel, kaada minulle konjakki ja anna hänelle mehu.

―Mistä lähtien sinä olet säännöstellyt alokkaiden juomista? Joel kysyi.

―Shiral on vierailija, Michael sanoi ja otti lasinsa.

―En tiennytkään että vierailijoilla on pukupakko…

―Tule Shiral, Michael sanoi ja lähti harppomaan pois tiskin luota.

 

Joel seurasi huvittuneena kun Shiral kiirehti Michaelin perään. Hän ei uskonut hetkeäkään cazien olevan sotilas. Cazien läsnäoloon oli koira haudattuna, mutta ei ollut hänen asiansa alkaa urkkia toisten asioista. Michael istui pöytäryhmään ikkunan luona. Ikkunan takana avautui näkymä avaruuteen. Shiral nousi ylös polvilleen istumaan sohvanselkänojaa vasten. Hänen siniset silmänsä ahmivat maisemaa. Hän näki aluksen mustan metallisen pinnan, joka jatkui metrikaupalla eteenpäin. Alus kellui sysimustassa ja loputtomassa avaruudessa. Shiral näki kaukaisuudessa tuikkivia tähtiä ja lähempänä kraateripintaisen meteroidin. Hänestä tuntui että alus lipui rauhallisesti eteenpäin, vaikka se syöksyikin hirvittävää vauhtia eteenpäin. Avaruus näytti niin kauniille ja äärettömälle. Michael hymyili katsoessaan tyttöä joka oli lumoutunut täysin näköalasta.

 

―Sinulla pitäisi aina olla tuollainen cazie mukanasi. Shiral erottuu joukosta kuin majakka yössä, Jalier sanoi hymyillen ja laski lasinsa pöytään.

 

Carnwyn katseli uteliaana Shiralia, joka oli nojautunut eteenpäin katsomaan ulos. Tytön housut olivat lähes hävyttömän matalalla. Shiralin häntä oli alaselällä, joten tytön oli käytettävä matalavyötäröisiä housuja.

 

―Näytät hyvälle Jali, Michael sanoi vilkaistuaan naisen vaatteita.

 

Jalierin vaatteet olivat viralliset. Musta hyvin istuva hame ja valkoinen pusero. Jalier oli nostanut hiuksensa ylös nutturalle. Hänen vartalonsa oli hyvin treenattu ja solakka. Jalierilla oli komeat ja pitkät sääret, joita korkokengät korostivat entisestään. Shiral laskeutui istumaan ja katsomaan naista uteliaana näkemään mikä oli kirvoittanut kohteliaisuuden Michaelilta.

―Kiitos Michael, Jalier virnisti ja istui alas.

―Miksi sinä kiität häntä, mutta et minua vaikka sanoisin aivan saman? Carnwyn kysyi. – Mutta kyllähän sinä tiedät että näytät todella upealle ja seksikkäälle. Näytät varmasti hyvälle ilman noitakin…

―Älä pakota minua kurittamaan sinua, Jalier sanoi vakavalla äänellä. – Calas sanoi kohteliaisuuden ja tarkoitti sitä. Sinä latelet kohteliaisuuksia vain niille, jotka haluat sänkyyn kanssasi.

―Mutta minä haluan sänkyyn vain parhaiden kanssa, Carnwyn virnisti.

―Säästä tuollaiset puheet jollekin jota kiinnostaa. Sinä alat ärsyttää minua Carnwyn. Olet todellakin loman tarpeessa, Jalier huokaisi.

―Oletteko te kaksi yhdessä? Shiral kysyi. – Sinä ja Carnwyn.

―Ei todellakaan. Taidat pitää minua hieman yksinkertaisena, Jalier sanoi kitkeryyttä äänessään.

―En minä sitä, muta kun te tulitte tänne yhdessä, Shiral selitti.

―Minusta tuntuu että se yrittää sanoa että me käyttäydymme kuin aviopari, Carnwyn sanoi tietäväisenä.

―Jos asia todella on niin sinä et ole kovin hyvä ihmistuntija Shiral. Carnwyn väijytti minut matkalla tänne. Voisinpa melkein lyödä vetoa että hän tarkoituksella odotti minua nurkan takana… Carnwyn on luupää. Hänellä menee ilmeisesti elinikä tajuta että meidän välillämme ei tule tapahtumaan mitään, Jalier sanoi.

 

Nainen oli hivuttautunut istumaan Shiralin viereen. Hän kosketti sormillaan kevyesti Shiralin korvia ja siveli untuvaisen pehmeää turkkia, joka peitti korvat. Michael ja Carnwyn tuijottivat mykistyneinä kaksikkoa. Sawo asteli paikalle parahiksi todistamaan tilannetta.

 

―Jalier, mitä sinä teet? Sawo kysyi.

―Halusin vain kokeilla. Minulla ei ole koskaan ollut ketään tuttua, joka olisi cazie. Ne ovat ihanan pehmeät, Jalier sanoi. – Haluatko sinä kokeilla?

―Jatka vain koskettelua Jalier. Sinä saat kokeilla ihan mitä ikinä haluat, Carnwyn yllytti.

―Väistä Carnwyn, Sawo sanoi.

 

Carnwyn väisti ja päästi Sawon istumaan Jalierin viereen. Mies ojensi suuren kätensä koskettamaan Shiralin toista korvaa. Shiral pelkäsi että hän olisi pian yksikorvainen cazie, mutta Sawo silitti korvaa yllättävän hellästi ja taputti sitten tytön päälakea.

 

―Osaatko hän kehrätä? Jalier kysyi.

―Miksi sinä minua katsot? Michael kysyi hämillään. – En minä tiedä. En minä ole ainakaan huomannut.

―Osaan minä. Se ei tosin ole tahdonalainen asia, Shiral selitti.

 

Tyttö katseli ympärilleen. Saliin oli saapunut jo enemmän porukkaa. Shiralista tuntui että musiikin voimakkuutta oli nostettu sillä he joutuivat korottamaan ääntään jotta puheesta olisi saanut selvää. Lönner ei saapunut paikalle lainkaan. Lönner jätti usein tulematta tuollaisiin tilaisuuksiin, kuten teki Michaelkin. Shiral saattoi huomata että alkuillan surumielisyys oli jäänyt viinan tuoman juhlamielen ja hilpeyden alle. Carnwyn oli kadonnut tanssilattialle tanssittamaan Erineyesille saapunutta uutta naissotilasta.

 

―Oliko teitä todella näin paljon Alenialla? Shiral kysyi silmäillessään sotilaita.

―Ei. Tämä ei ole pakollinen tilaisuus, mutta tämä ei ole myöskään kielletty keneltäkään, Michael sanoi. – Me olemme palaamassa takaisinpäin, joten taistelutilannetta ei tule ainakaan seuraavaan viikkoon. Heillä on nyt vain vapaa-aikaa…

―Miksi me palaamme takaisin? Lähtevätkö kaikki kotiin? Shiral kysyi.

―Ei. Erinyes palaa kerran kuukaudessa Shiqualle huoltoa, täydennystä ja miehistönvaihtoa varten. Siihen on vielä kolme viikkoa… Meidän oli tarkoitus mennä seuraavaksi Marausealle tukemaan Hiyasawan joukkoja kapinallisia vastaan, Michael kertoi.

―Minäkin huomasin että olemme muuttaneet kurssia. Tilanne Marausealla on lauennut suuntaan tai toiseen siihen mennessä kun me pääsemme sinne, Jalier totesi mietteliäällä äänellä. – En ymmärrä miksi me palaamme nyt takaisin…

―Uskon että se liittyy jotenkin uuteen vieraaseemme, Sawo sanoi ja katsoi Shiralia. Muut kääntyivät myös katsomaan Shiralia. Tyttö käänsi katseensa vaivautuneena pöytään.

―Anteeksi, pöydän viereen pysähtynyt sotilas sanoi ja katsoi suoraan Shiraliin. – Saisinko luvan?

―Shiral, et sinä… Michael aloitti.

―Tietenkin, Shiral hymyili ja kömpi Michaelin yli pois sohvalta.

―Tulet sitten takaisin heti tanssin jälkeen, Michael komensi.

 

Michael ei ollut alkuunkaan varma että Shiral oli kuunnellut häntä. Tyttö lähti vaaleatukkaisen miehen matkassa tanssilattialle.

 

―Sinä olet oikea kanaemo, Jalier nauroi.

―Minä tiedän että Carnwyn ei ole tämän aluksen ainoa kiimainen perverssi, Michael totesi.

―Hän osaa ainakin tanssia, Sawo sanoi seuratessaan kuinka Shiralin vartalo keinui viehkeästi sotilaan lähellä musiikin mukana.

―Minä menen hakemaan juotavaa, Michael sanoi ja lähti oikomaan kohti tiskiä. Jalier katseli lasinpohjaa. – Olisi pitänyt pyytää häntä tuomaan minullekin, Jalier mutisi.

―Eikö sinusta ole kummallista että Hiyasawa on niin kiinnostunut Shiralista? Hänellä tuskin oli kovin merkittävää asemaa Alenialla, Sawo mietti.

―Hän on ainoa eloonjäänyt. Minä uskon että he haluavat tehdä hänelle joitain kokeita. Ehkä he haluavat hänet pian pois täältä ettei hän puhu ohi suunsa, Jalier arvaili.

―Tuo kuulostaa sille että hän ei tule selviämään hengissä Hiyasawan käsistä, Sawo sanoi. Jalier seurasi katseellaan hiljaisena Shiralia. – On todella sääli jos he vain tappavat hänet…

―Eivät kai he niin tekisi?

 

Jalier ja Sawo vilkaisivat toisinaan. Shiralin elämä ei ollut edes puolen yangin arvoinen Hiyasawan kaltaiselle yhtiölle.

 

―Hitto! Rivers… Jalier sanoi.

 

Hän näki Riversin astuvan saliin. Rivers kävi yleensä aina kerran tarkistamassa tällaiset juhlat. Rivers todennäköisesti kävi tuolla vain pitääkseen väen varuillaan. Jalier oli jo nousemassa ylös mennäkseen varoittamaan Michaelia Riversin läsnäolosta, mutta Michael oli askeleen hänen edellään. Calas juoksi Shiralin luokse ja tarrasi tytöstä kiinni. Shiral säpsähti kun Michael ilmestyi yhtäkkiä hänen taakseen ja tarrasi kiinni. Hän ei ehtinyt edes sanomaan mitään kun mies tempaisi hänet jo mukaansa.

 

―Anteeksi, hän sanoi tyttöä tanssittaneelle miehelle ja kiskoi sitten Shiralin mukaansa.

 

Shiralia tanssittanut Rawless jäi katsomaan typertyneenä kaksikon jälkeen. Michael syöksyi äkkiä pöydän alle piiloon. Pöydässä olijat katsoivat hämillään kaksikkoa, joka oli melkein kaatanut pöydällä olevat juomat nurin. Shiral oli jäänyt sohvan ja Michaelin väliin puristuksiin. Tyttö oli vieläkin pyörällä päästään. Mitä oli juuri tapahtunut?

 

―Calas, mitä sinä oikein touhuat? yksi sotilaista kysyi ja kurkisti pöydän alle.

―Olkaa niin kuin emme olisikaan tässä, Michael komensi. – Everstin käsky.

―Michael, sinä painat, Shiral inahti.

―Ssh, Michael kuiskasi ja painoi tytön pään rintaansa vasten. Hän kirosi sitä ettei hänellä ollut takkiaan millä peittää tytön hiuspehko.

 

Jalier ja Sawo tuijottivat epäuskoisina kohden pöytää, jonka alle Shiral ja Michael olivat menneet. Ihmiset pöydässä lakkasivat vilkuilemasta pöydän alle ja yrittivät olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

 

―Minne Calas ja Shiral menivät? Carnwyn kysyi palatessaan pöytään.

―Piilossa Riversia, Sawo sanoi.

―Miksi he piilottelevat Riversiltä? Carnwyn kysyi ja katsoi salissa kiertelevän Riversin suuntaan.

―Se tuskin kuuluu sinulle, Jalier sanoi.

―Tässä on nyt jotain hämärää, Carnwyn virnisti. – Calas rikkoo jotain sääntöä tuon cazien suhteen. Onko kukaan edes antanut Shiralia Calasin huostaan? Ja missä Shiral asuu täällä?

―Ei kuulu sinulle, Jalier tokaisi. – Kysy Calasilta. Hän kertoo sinulle jos se on hänestä tarpeellista.

―Oletpas sinä huonolla tuulella. Ottaisit lisää juotavaa, Carnwyn kehotti.

―Hyvä ajatus. Hakisitko minulle lasillisen?

―En minä sinun palvelijaksesi ala, Carnwyn tuhahti ja istui pöytään.

 

Jalier seurasi vaivihkaa katseellaan Riversin liikkeitä salissa. Sawo kuunteli pitkästyneenä Carnwynin vuodatusta siitä, kuinka uusi naissotilas oli antanut hänelle rukkaset vaikka hän oli käyttäytynyt kuin herrasmies. Samaan aikaan Michael havahtui huomaamaan sen kuinka lähellä Shiral oli. Hän tunsi Shiralin hengityksen ihollaan. Michael huomasi laskeneensa kätensä tytön alaselälle kohdalle josta paita oli noussut hieman. Hän nykäisi kätensä äkkiä pois.

 

―Carnwyn, oletko nähnyt Calasia? pöydän luokse saapunut nousuhumalassa oleva nainen kysyi.

―En hetkeen, mutta hän palaa varmasti pian, Carnwyn sanoi ja hymyili leveästi. – Minä autan sinua kuitenkin mielelläni jos vain tarvitset apua.

―Ei. Minä halusin puhua kanssaan, sotilas sanoi ja istui. Hän kolautti mukanaan tuomansa pullon ja lasin pöytään.

―Istu vain, Jalier mutisi ja katseli selkeästi humaltunutta tummatukkaista naista.

 

Naisen musta palmikko hapsotti. Hänen poskensa punoittivat. Naisen puseron kaksi ylintä nappia olivat auki. Carnwyn ei saanut katsettaan irti suurista rinnoista, jotka olivat pursuilla paidan sisästä.

 

―Calas oli tänään Alleria 13. eikö? nainen kysyi. Hänen nimikyltissään luki M. Shardenia.

―Alenia 13, Michael korjasi. – Mitä siitä?

 

Hän päästi Shiralin istumaan ennen kuin istui itse. Michael katseli vielä salin suuntaan. Rivers oli poistunut. Todennäköisesti mies ei eksyisi tuonne toista kertaa tänään.

 

―Shawn… Siis Towers, Shardenia korjasi. – Hän oli myös Alenialla, mutta hän ei palannut sieltä.

 

Nainen tuijotteli pöydänpintaa ja muut tunsivat olonsa vaivautuneeksi. Shardenia näytti hetken sille, että hän alkaisi itkeä mutta sitten hän ryhdistäytyi ja alkoi kaataa pullostaan vodkaa muiden laseihin.

 

―Juodaan Towersin kunniaksi! Shardenia julisti.

 

Hän kaatoi pullostaan jokaisen lasin äärimmilleen. Violetti paperivarjo tippui Shiralin lasista pöydälle naisen kaataessa vodkaa hänen puolillaan olevaan mukiinsa. Shardenilla ja Towersilla oli huhuttu olevan jonkinlainen suhde. Carnwyn kohotti lasinsa reippaasi ja kietoi toisen kätensä naisen ympärille.

 

―Towersille! Carnwyn sanoi juhlavasti ja otti reilun kulauksen.

―Towersille, muut sanoivat rauhallisemmin ja siemaisivat lasistaan.

 

Shiral irvisteli viinan vahvalle maulle, joka oli pilannut hänen juomansa. Hän piti enemmän makeista alkoholijuomista. Shardenian silmäkulmiin kihosi kyyneliä hänen juodessa lasinsa kerralla tyhjäksi.

 

―Calas, mitä Shawnille tapahtui? Miten hän kuoli? Shardenia kysyi. – Hän oli sinun komennuksessasi.

―En minä tiedä, Michael sanoi vaivautuneena. – Hän oli 2. ryhmässä ja Wennes komensi sitä.

―Mutta teillähän oli operaatiokamerat käytössä. Eikö niin? Shardenia intti. – Jonkun oli pakko nähdä mitä tapahtui.

―Harks hoiti käskyjenjaon ja valvonnan, Michael sanoi ja yritti vierittää humalaisen naisen esittämään kysymyksiään esimiehelleen.

―Lönner oli ohjaamossa silloin. Hän tietää, Shardenia keksi.

―Shardenia… Jalier aloitti. – Towers meni Wennesin ryhmän mukana pommisuojaan, missä oli niiden otusten pesä. Hänet, Matthew ja Janis lähetettiin viemään elossa löytynyt siviili alukselle. He kuolivat yrittäessään suojella siviiliä ja suorittaa tehtävänsä. Towers kuoli taistellen ja kunniakkaasti.

 

Shardenia nielaisi. Hän oli hetken hiljaa. Shiral katsoi naista myötätuntoisena ja uitti pilliä mehussaan.

 

―Oliko se siviili nainen? Shardenia kysyi.

―Pieni poika, Jalier valehteli.

―En odottanut yhtään vähempää Shawnilta. Tuollainen urhea kuolema ja toisten puolesta uhrautuminen kuulostaa juuri häneltä, Shardenia sanoi ja joi lasinsa taas tyhjäksi. – No niin. Hän haluaisi meidän jatkavan elämäämme. Lähteekö joku tanssimaan kanssani? Calas?

 

Michael puisti päätään. Carnwyn nousi seisomaan. – Minä voin lähteä.

 

Shardenia nyökkäsi ja he lähtivät tanssilattialle. Shardenia enemmän hoippuen.

 

―Tämä työ ei sovi kaikille, Michael totesi katsellessaan kaksikon perään.

―Se vie aikansa oppia selvittämään tällaiset asiat omalla ajallaan ja silti jatkaa eteenpäin, Sawo sanoi.

 

Michael poimi lasin Shiralin sormista ja joi mehuvodkan. Tyttö kohotti sinisen katseensa mieheen ja katsoi tuota kuin kiusaajaa joka oli vienyt lapselta tikkarin. Michael poimi paperisen pikkuvarjon pöydältä ja painoi sen tytön hiuksiin korvan taakse.

 

―Shiral hakisitko minulle konjakin ja itsellesi uuden mehun? Michael kysyi.

―Hyvä on…Shiral sanoi ja kömpi Michaelin yli pois. Hän hyppäsi alas sohvalta ja lähti tiskin suuntaan.

―Senkin ilkiö. Mennä nyt juomaan toisen juomat, Jalier sanoi Shiralin mentyä.

―Minä en halua että hän tulee humalaan. Hän on vielä liian heikko, Michael selitti.

―Sinä olet hellyttävän huolehtivainen, Jalier virnisti. – Ettet sinä vain olisi lankeamassa tuohon tyttöön?

―Minä vain yritän tehdä oikein. Älä ala heti kuvittelemaan liikoja, Michael huokaisi. – Alat kuulostaa Carnwynille.

 

Musiikkilaitteisto vaikeni. Tanssilattian keskelle metrin korkeudelle ilmestyi läpikuultava näyttö, johon muodostui kappale- ja kielivalikko.

 

―Eikä… Jalier huokaisi.

―Taitaa olla nukkumaanmeno aika jos täällä aletaan laulaa karaokea.

 

Yksi miehistä astui lavalle tanssijoiden siirryttyä syrjään. Hän oli narao. Naraot muistuttivat ulkonäöltään paljon ihmismäistä kettua. Heidän ihoaan peitti lyhyt turkki, jonka kuviointi usein vastasi ketun. Turkinväri saattoi vaihdella todella paljon, mutta jokaisella naraolla oli pitkä tuuhea häntä, ketunkorvat ja kuono. Naraot olivat yleensä hyvin muodostuneita ja heidän vartalonsa olivat ihanteellisia.

 

Trietzken turkki oli punertavanruskea. Hänellä oli tavanomaiset sotilasvaatteet, mutta hänen pehmeä ja suuri häntänsä työntyi esiin housuihin tehdystä reiästä. Suurin osa hännällisten rotujen miehistä piti mieluummin housuja joissa oli reikä kuin matalia housuja. Trietzkellä oli lakki kallellaan päässään ja muutama nappi auki. Hän asetti langattoman mikrofonin klipsin korvalleen.

 

―Emme kai me ole näin epätoivoisia? Trietzke kysyi ja sai vastaukseksi epämääräisiä ei-huutoja. – Sitä minäkin ajattelin. Me keksimme varmasti muutakin tekemistä.

―Milloin he ymmärtävät olevansa liian vanhoja tällaisiin leikkeihin? Michael kysyi.

―Älä ole niin kyyninen. Sinä olet ainoa, joka ei osaa suhtautua asiaan huumorilla, Jalier totesi. – Shiral taitaa olla aito laumaeläin.

 

Tyttö erottui vapaaehtoisten joukosta, joita oli tullut lavalle.

 

―Onko lisää vapaaehtoisia? Trietzke kailotti mikkiin.

―Mennään, Shardenia sanoi ja Carnwyn nyökkäsi.

 

Michael huokaisi syvään katsellessaan muiden perään. Trietzken olisi pitänyt olla jossain muussa tehtävässä kuin sotilaansa. Tuolla oli häiritsevän suuri tarve viihdyttää. Ainakin Michaelin mielestä.

 

―Ja sieltä tulee viimeinen pari. Hienoa! Nyt meillä on tarpeeksi, Trietzke selitti. – Sitten kerron teille säännöt. Ne ovat yksinkertaiset. Jokaisella on pari. Toisen silmät sidotaan ja sitten hänen pitää löytää partneristaan kolme tarraa!

―Heille ei pitäisi antaa mitään. Heidän ei tarvitse saada kuin tarroja ja he keksivät siitä tekosyyn lääppiä toisiaan, Michael mutisi.

―Anna lasten leikkiä, Jalier nauroi.

 

Trietzke oli onnistunut koota lavalle kuusi paria. Lavalla olevien miesten silmät sidottiin. Heidän oli tarkoitus poimia tarrat suullaan. Trietzke lätki tarrat naispuolisten sotilaiden ja Shiralin vaatteisiin. Yleisö kannusti innokkaasti osallistujia etsimään tarroja tietyistä kohdista. Carnwyn keskittyi huolellisesti etsimään merkkejä Shardenian rintojen päältä. Rawless kosketti huulillaan Shiralin sormia ja kuljetti huuliaan tytön kättä pitkin ylemmäksi. Hän hiveli huulillaan tytön kasvoja ja poimi tarran Shiralin poskelta.

 

―Rawless on ihailtavan perusteellinen, Jalier sanoi.

 

Michael ei sanonut mitään. Yleisö nauroi ja huuteli ohjeitaan ja mielipiteitään äänekkäästi. Carnwyn ei ollut saanut yhtäkään merkkiä ja Rawless oli juuri löytänyt toisen Shiralin vatsalta kun ensimmäinen pari oli valmis. Miehet saivat poistaa silmäsiteensä. Heille taputettiin kiitokseksi esityksestä.

 

―Oliko tässä jonkinlaiset palkinnot? Michael kysyi.

Jalier kohautti olkiaan. – En kuunnellut.

―Älkää vielä menkö minnekään. Emme me päästä teitä näin helpolla kun kerran erehdyitte tulemaan lavalle, Trietzke sanoi ja virnisti leveästi. – Meillä on Shardenia M ensimmäisenä. Mitä me laitamme hänet tekemään ennen kuin annamme hänen mennä?

 

Trietzken kysymys sai yleisön villiintymään ja heittelemään ehdotuksia, jotka olivat ikivihreän laulamisesta aina orgasmin näyttelemiseen asti. Trietzke oli hyvä ihmistuntija ja hän saattoi nähdä henkilöstä kuinka rohkeita temppuja tuo oli valmis tekemään tuntematta oloaan kiusaantuneeksi. Trietzke oli myös tarpeeksi selvin päin, jotta hän ymmärsi karsia joukosta niitä ehdotuksia jotka olivat jo liikaa.

 

―Emme me nyt sentään laita häntä strippaamaan, Trietzke naurahti. – Sylitanssi? Kyllä, se kuulostaa hyvälle. Onko meillä vapaaehtoisia jotka haluavat sylitanssin?

 

Hänen kysymyksensä nostatti heti monta kättä ilmaan ja salissa kaikuivat minä-huudot. Nuo olivat kuin lauma pingviinejä joille oltiin heittämässä kalaa, jota jokainen pingviini yritti kärkkyä. Jalier ponkaisi ylös ja heilutti innokkaasti kättään.

 

―Calas!! Hän haluaa ehdottomasti sylitanssin! Jalier huusi. –Calas!

―Jalier! Istu alas, Michael komensi liian myöhään sillä Trietzke oli laittanut hänet merkille.

―Ihastuttava idea Jalier. Äläkä yritä lähteä yhtään mihinkään Calas. Istu vain siinä ja nauti esityksestä, Trietzke kuulutti. –Saisimmeko hieman musiikkia?

 

Tiskin takana oleva musiikkilaitteidenhoitaja nyökkäsi ja pian saliin levittäytyi aistikas musiikki. Miehet taputtivat kannustavasti Shardenialle naisen lähtiessä kävelemään Michaelin luokse lanteet keinuen. Michael vilkaisi Jalieria murhaavasti, mutta Jalier hymyili vain herttaisesti ja taputti mukana.

 

Shardenia astui Michaelin eteen ja nosti miehen hatun pöydältä. Hän painoi lakin päähänsä ja nousi seisomaan hajareisin Michaelin eteen. Michael ei ollut varma minne katsoa tuossa tilanteessa, joten hän katsoi hieman sivuun Shardenian kasvoista. Nainen keinui ja keikkui viekoittelevasti Michaelin edessä laskeutuen notkeasti alemmaksi kunnes oli Michaelin sylissä. Michaelin oli vaikea olla katsomatta suuria rintoja, jotka tanssahtelivat naisen muun kehon mukana houkuttelevasti. Shardenia keinutti lantiotaan Michaelin lantiota vasten kiusoittelevasti ja mies alkoi tuntea olonsa todella epämukavaksi.

 

―Kiitos. Olen erittäin otettu tästä, mutta eiköhän tässä ollut nyt tarpeeksi, Michael sanoi ja laski kätensä naisen vyötäisille.

 

Hän nosti naisen pois sylistään ja otti hatun tuon hiuksilta takaisin päähänsä. Michaelin reaktio sai Shardenian nauramaan eloisasti ja sali yhtyi hänen nauruunsa.

 

―Sinähän menit aivan punaiseksi Calas! Trietzke huomioi.

―Se on vain alkoholia… Michael selitteli.

―Niin varmasti, Trietzke nauroi. Hän huomasi kuitenkin Michaelin katseesta että miehen huumorintaju ei riittäisi enää kauas ja vaihtoi kohdetta. –Pikkuneiti, sinä oletkin uusi täällä. Muistaisin varmasti jos olisin nähnyt sinut aikaisemmin. Mikä on neidin nimi?

―Shiral, tyttö vastasi hymyillen ystävällisesti.

―Ihana saada sinut tänne. Tämä porukka kaipaakin hieman väriä. Katsotaan nyt mitä nämä hullut keksivät sinulle ennen kuin päästämme sinut pois lavalta, Trietzke hymyili ja kääntyi yleisönsä puoleen.

 

Myös Shiralin kohdalla ehdotukset luisuivat jatkuvasti suuntaan, joka olisi edellyttänyt vaatteiden vähentämistä. Joukossa oli myös kummallisia ehdotuksia kuten jääpalojen tiputtaminen alusvaatteisiin, vessapaperiin pukeutuminen tai painovoiman selittäminen päällään seisten. Trietzke kiinnitti huomionsa ehdotuksiin juoda tietty määrä drinkkejä minuutissa.

 

―Undeol, tuo kuulostaa hyvälle ajatukselle. Joel, kaadatko meille kymmenen drinkkia? Trietzke huusi.

―Enpä usko että se on mahdollista. Calas, meidän nykyinen alkoholinkäytön valvoja on kieltänyt tarjoilemasta neidille alkoholia, Joel vastasi tiskiltä.

―Ah! Calas, mitä sinä oikein holhoat tulokkaita? Minä taidan olla hieman myöhässä sinun kanssasi Shiral. Näyttää sille, että punasteleva Calas on jo iskenyt silmänsä sinuun! Trietzke sanoi nauraen.

 

Michael huokaisi syvään ja nojasi otsansa kämmentään vasten. Jalier taputti lohduttavasti nolatun miehen selkää ja yritti olla nauramatta.

 

―Mutta jos sinä et saa juoda se ei estä sinua tarjoilemasta juomaa, Trietzke virnisti. –Joel anna meille shampanjaa! Kuinka moni tietää mikä on ainoa oikea tapa juoda shampanjaa?

―Suoraan pullonsuusta!

―Kristallilasista.

―Jäiden kanssa!

―Ainoa oikea tapa nauttia shampanjaa on nuolla se kauniin naisen vatsalta, Carnwyn vastasi vakaalla äänellä.

―Hienoa! Juuri tuota vastausta minä hain, Trietzke huudahti. – Astu eteenpäin Carnwyn.

 

Carnwyn astui Shiralin ja Trietzken luokse valokeilaan. Juontajan asemaan täysin eläytynyt Trietzke haki tiskiltä pienen shampanjapullon ja ojensi pullon Carnwynille.

 

―Ole hyvä ja näytä meille sitten, kuinka tämä tapahtuu oikeaoppisesti, Trietzke kehoitti.

―Ilomielin, Carnwyn vastasi hymyillen viehkeästi. Hän korkkasi pullon ja ampui korkin jonnekin salin perällä. Carnwyn veti näppärästi yhdellä kädellä Shiralin paidanhelman pois housuista. –Sallinette Shiral…

 

Carnwyn taivutti Shiralia taaksepäin vapaan kätensä varaan ja veti hampaillaan tytön paitaa ylemmäksi paljastaen tytön vatsan. Hän kaatoi hieman kullanvärisenä helmeilevää shampanjaa Shiralin iholle. Tyttö värähti viileän nesteen koskettaessa hänen ihoaan. Carnwynin alkaessa nuolemaan pitkin lipaisun Shiral ei kyennyt enää vastustelemaan, vaan hän purskahti nauruun. Miehen kosketus kutitti.

 

―En nyt aivan ymmärrä mitä Shiralin täytyy tehdä tuossa tehtävässä… Michael mutisi.

―Sietää Carnwynia, Jalier totesi yksinkertaisesti.

―No niin Carnwyn, älä edes yritä mennä yhtään alemmaksi, Trietzke keskeytti.

 

Carnwyn veti Shiralin ylös itseään vasten ja laski tytöstä sitten irti hymyillen. Shiral nauroi edelleen. Trietzke pyysi aplodit Carnwynille ja Shiralille ennen kuin päästi heidät pois lavalta. Sitten Trietzke alkoi ideoimaan yleisönsä kanssa kiusaa seuraavalle naiselle.

 

―Älä näytä niin synkälle Calas. Me vain leikimme, Carnwyn sanoi palatessaan pöytään. – Tämä on ilta on kokonaan sinun Shardenia. Älä anna Calasin masentaa itseäsi. Kaverilla ei ole huumorintajua.

―En minä näytä synkälle, Calas tuhahti ja päästi Shiralin ohitseen istumaan. – Ne juomat unohtuivat.

―Anteeksi. Unohdin kokonaan. Minä menen hakemaan, Shiral sanoi ja oli jo nousemassa ylös.

―Ei tarvitse. Minä haen ne. Tarvitseeko joku muu jotain? Michael kysyi.

―Toisitko minulle sitten uuden lasillisen? Jalier kysyi.

―Minulle kalja, Sawo sanoi.

―Uusi pullo viskiä, Shardenia sanoi huomatessaan pullonsa tyhjentyneen.

―Siitä pullosta riittää varmasti meille molemmille, Carnwyn sanoi. – Shardenia, tiedäthän sinä että viski tekee äänestä käheän? Minusta seksikäs hieman käheä ääni voisi sopiakin sinulle…

 

Michael puisteli päätään ja lähti hakemaan juomia. Hän ei kiinnittänyt juurikaan huomiota siihen, mitä lavalla tapahtui. Sawoa lukuun ottamatta kaikki heidän pöydässään osallistuivat innokkaasti keksimään erilaisia tehtäviä osanottajille, jotka olivat vielä lavalla. Ilmapiiri salissa oli vapautunut ja riehakas. Trietzke piti kisailun langat hyvin käsissään, eikä päästänyt hommaa karkaamaan käsistä. Tavallaan Calas oli kiitollinen Trietzkelle. Niin kauan kuin humaltuneilla sotilailla oli tekemistä nuo olivat ihmisiksi.

 

―Kiitos tästä illasta hyvät naiset ja herrat. Olette olleet ihana yleisö! Trietzke kiitteli. –Nyt teidän isäntänne Tulio Trietzken on aika vetäytyä nukkumaan. Hyvää illanjatkoa kaikille! Osaava dj:mme ottaa teidät nyt hellään huomaansa.

 

Trietzke poistui lavalta aplodien saattelemana. Hän napsautti mikrofoninsa kiinni ja palautti tuon tiskille, jossa dj käynnisti musiikintoistonlaitteiston jälleen. Vahvan basson rytmittämä tanssimusiikki tulvi saliin. Shiral vaikutti jo uniselle. Tyttö haukotteli ja nojasi päänsä Michaelin olkaa vasten. Shardenia tuntui olevan laskuhumalassa. Hän oli kumonnut lähes yksin kaksi viskipulloa.

 

―Me menetimme tänään monta hyvää sotilasta Alenialla. Emmekä me edes tiedä mille me ne menetimme. Näittekö te niitä? Minä vain kuulin, että ne olivat jotain suuria matelijoita… Me olemme menettäneet tänään niin paljon, Shardenia sanoi.

―Olet aivan oikeassa, Carnwyn sanoi.

 

Jopa Carnwyn tuntui menettäneen mielenkiintonsa naisen puheiden suhteen, sillä Shardenia oli juuttunut selittämään samaa asiaa uudelleen ja uudelleen. Michael, Jalier ja Sawo vilkuilivat kulmiensa alta toisiaan kuin kysyen ääneti kuka heistä ilmoittaisi että oli jo aika lähteä nukkumaan.

 

―Ja he kuolivat minkä takia? Minä en ymmärrä sitä. Kaikki siellä olivat jo kuolleet. Ei meidän olisi tarvinnut lähettää heitä kuolemaan sinne. Se paikka oli tyhjä ja kuollut. Siellä ei voinut olla mitään sellaista, mikä olisi ollut yli kymmenen sotilaan hengen arvoista! Shardenia ärisi sitten hän tuntui kiinnittävän huomionsa Shiraliin joka pysytteli hiljaa kun oli puhe Aleniasta.

―Mikä sinä olet?

―Cazie, Shiral vastasi yksinkertaisesti.

―Niin niin, mutta sinä eroat joukosta ilmiselvästi. Mistä sinä olet tullut tänne?

―Minä… tulin tänne Alenialta, Shiral sanoi epävarmasti.

―Luulin että kukaan ei selvinnyt sieltä…

―Shiral on ainoa, Michael sanoi.

―Mitä sinä olet oikein tehnyt? Millä oikeudella sinä selvisit ja muut kuolivat? Sinä tapatit heidät! Shardenia alkoi huutamaan ja katsoi syyttävästi Shiralia.

―Kyse on vain ajasta ja tuurista. Shiral olisi tuskin selvinnyt siellä enää kauan, Jalier sanoi sovittelevasti.

―Tuon takiako Shawn on kuollut?! Shawn ja kymmenen muuta. He olivat hyviä sotilaita, joilla oli vielä elämä elettävänään. Mikä sinusta tekee muka niin arvokkaan että yli kymmenen on kuoltava jotta sinä saisit elää? Shardenia raivosi. – Luuletko sinä olevasi niin erikoinen että olet monen ihmisen elämää arvokkaampi? Ei ollut mitään syytä lähettää heitä sinne kuolemaan jotta yksi voitaisiin tuoda tänne.

―E-en minä… Shiral sanoi surkeana. Hänen korvansa taipuivat alas ja tyttö painautui lähemmäksi Michaelia hakemaan turvaa. – En minä voinut sille mitään.

 

Shardenia ei uskonut Shiralin heikkoa selitystä. Hänestä Shiral oli kokonaan syyllinen Shawnin kuolemaan ja ansaitsi ainakin kuulla kunniansa siitä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt läksyttää tyttöä enempää kun sanaharkkaan ajautunut sotilas heidän lähellään jysäytti oikean suoran toverinsa leukaperiin. Iskun saanut horjahti taaksepäin ja kaatui heidän pöytäänsä. Pöytälevy irtosi pöydänjalasta ja mies putosi levyn ja juomien kera maahan.

 

Jalier ja Carnwyn loikkasivat syrjään. Michael nappasi Shiralin syliinsä ja ponkaisi ylös sohvalle seisomaan. Shardenia oli liian humaltunut ehtiäkseen reagoimaan. Juomat roiskuivat hänen ja Sawon päälle. Shiral katsoi hämillään ympärilleen. Sitten hän huomasi Sawon ilmeen. Miehen kasvot olivat tähän asti olleet aina ilmeettömät, mutta nyt kun hän kohotti katseensa likaantuneista vaatteista hänen kasvonsa olivat raivostuneet. Shiral kietoi kätensä lujemmin Michaelin ympärille. Sali oli hiljentynyt katsomaan mitä tapahtuisi.

 

Sawo nousi hitaasti seisomaan ja harppasi taintuneen miehen ja lasinsirujen ylitse. Shardenia hoippui ylös sohvalta. Hän vilkuili ympärilleen ja alkoi sitten itkeä. Sotilas joka oli lyönyt toisen tajuttomaksi ymmärsi mitä hän oli suututtanut. Hän astui askeleen kauemmaksi.

 

―Vahinko. Anteeksi. Ota nyt aivan rauhallisesti Sawo, sotilas yritti rauhoitella.

 

Sawo ei ottanut miehen sanoja kuullakseen. Hän harppasi viimeisen askeleen lähemmäksi. Hermostunut sotilas kohotti kädet eteensä valmiina puolustautumaan.

 

―Miksette te osaa käyttäytyä? Sawo murisi ja tarrasi miestä paidanrinnuksesta kiinni. Mies iski Sawoa nopeasti, mutta jätti ei tuntunut edes huomaavan hänen lyöntiään. Sawo nosti miehen ylös ilmaan.

 

―Anteeksi! sotilas parahti ennen kuin Sawo paiskasi hänet toiseen pöytään.

 

Joukkotappelun ainekset olivat valmiit. Michael, Jalier, Carnwyn, Shardenia ja Shiral poistuivat salista vähin äänin ennen tappelun alkua. He eivät halunneet jäädä sotilaspoliisien jalkoihin ja saada rangaistusta tappelusta. Muutama muu poistui salista heidän mukanaan.

 

―Tämä taisi olla meidän valomerkkimme, Carnwyn totesi hymyillen.

―Hän raivostui noin pienestä…? Shiral sanoi ja katsoi ihmeissään Michaelia.

―Sawo? Ei hän raivostunut. Älä pelkää. Hänhän oli vielä aivan rauhallinen, Michael sanoi. – Sinä et ole nähnyt Sawoa kun hän on ollut oikeasti vihainen.

―Hän tulee näihin tapahtumiin vain koska hän haluaa hieman toimintaa, Jalier selitti hymyillen.

―Ettekö te muuten saa tarpeeksi toimintaa? Shiral kysyi hämmentyneenä.

―Tämä on vaarattomampaa jännitystä. Tämä on Sawolle kai eräänlainen harrastus, Michael kertoi. – Tappeluihin baarissa suhtaudutaan yllättävän höllästi. Nuo tappelut ovat joillekin terapiamuoto.

―Minä painun maate ennen kuin sotilaspoliisit tulevat, Jalier sanoi. – Nähdään aamuharjoituksissa!

―Nähdään. Hyvää yötä Jalier, Michael toivotti. Carnwyn ja Shiral toivottivat myös hyvää yötä Jalierille. Shardenia synkisteli laskuhumalassaan, eikä sanonut mitään.

―Tulehan Shardenia. Minä saatan sinut lepäämään, Carnwyn sanoi.

 

Shardenia nojasi raskaasti Carnwynia vasten. Hänen jalkansa yrittivät mennä eri suuntiin. He loittonivat hoippuen kauemmaksi käytävälle. Michael laski Shiralin alas omille jaloilleen.

 

―Mennään rappuja, Michael sanoi ja lähti liikkeelle.

―Michael… Etkö sinä ole huolestunut että Carnwyn tekee jotain… typerää? Shardenia näytti olevan pahasti poissa tolaltaan, Shiral sanoi huolestuneena.

―En. Eivätkö muiden asiat kuulu minulle, Michael totesi.

 

Raskaiden saappaiden ääni kuului heidän takanaan sotilaspoliisiryhmän saapuessa rauhoittamaan tilannetta vaarissa. Michael avasi metallioven rappukäytävään. Ritiläaskelmat kolisivat hänen rymistellessä rappuja nopeasti alas. Shiral huomasi pian jäävänsä jälkeen. Hän oli vielä heikko aliravitsemuksesta.

 

―Odota… Minä en jaksa, Shiral sanoi hieman häpeillen.

 

Michael pysähtyi portaiden alapäähän odottamaan tyttöä ja lähti sitten kulkemaan Shiralin rinnalla samaa vauhtia alas.

 

―Anteeksi. Olen tottunut juoksemaan portaat täällä, Michael sanoi.

―Ei se mitään, Shira sanoi ja hymyili.

 

He jättivät rappukäytävän taakseen saapuessaan samaan kerrokseen jossa Michaelin huone oli. Michael oli yllättynyt siitä, että Shiral oli oppinut vaihtamaan vaatteensa kylpyhuoneessa. Michael saattoi sillä aikaa vaihtaa shortsit ja t-paidan ylleen joissa nukkua.

 

Hän istui vuoteenreunalle ja jäi katsomaan kuvaa seinällään. Jälleen joukko, jonka kanssa hän oli aloittanut Hiyasawalla työskentelyn oli pienentynyt. Hän ei ollut tuntenut heistä kaikkia hyvin, mutta saattoi helposti kutsua joitain heistä ystävikseen. Nyt he olivat poissa. Michael tunsi raskaan painon sydämellään ja huokaisi syvään.

 

Hän ei laittanut merkille sitä kun tyttö palasi. Shiral katsoi kuvaa jota mies tuijotti ja sitten Michaelia. Hän istui miehen taakse ja kietoi kätensä varovasti Michaelin ympärille.

 

―Olen pahoillani Michael, tyttö kuiskasi lempeällä ja myötätuntoisella äänellä.

―Kiitos… Michael vastasi hiljaa.

 

Mies laski kätensä Shiralin käsien päälle ja puristi kevyesti. Shiral nojasi päänsä miehen olkaa vasten. Michael ei itkenyt, mutta tyttö saattoi tuntea tuon olevan surullinen. Michael ei liikkunut pitkään aikaan. Hän pysyi paikallaan ja Shiral pysyi hänen lähellään.

 

Lopulta mies taputti tytön kättä ja veti sitten tuon kädet ympäriltään.

 

―On jo myöhä. Sinun on parasta käydä nukkumaan, Michael sanoi. – Minulla on vielä joitain asioita hoidettavanani.

 

Shiral nyökkäsi ja kiskoi päiväpeitteen sängystä. Hän käpertyi peiton alle ja painoi päänsä tyynyyn. Shiral seurasi katseellaan kun Michael asettui tietokoneen ääreen kirjoittamaan raporttiaan loppuun.

 

―Michael, tämähän on sota-alus?

―Erinyes? Tämä on raskas Neon varustettu taistelutukialus, joten kyllä, Michael sanoi nostamatta katsettaan näytöstä.

―Emmekö me sitten voi joutua sotaan? Shiral kysyi huolestuneella äänellä.

―Emme. Piraatit eivät uskalla hyökätä Erinyesin kimppuun. Edes he eivät ole niin typeriä, eikä meillä ole muita uhkia. Tämä on yhtiön alus, eikä sellaisia vastaan hyökätä kuin valtaustaisteluissa, Michael selitti ja vilkaisi tyttöön. – Sitäkö sinä pelkäät?

 

Shiral nyökkäsi.

 

―Ei sinulla ole mitään hätää. Kukaan ei hyökkää Erinyesin kimppuun, emmekä me ole menossa minnekään ennen kuin sinut on saatettu turvaan, Michael rauhoitteli. – Nuku nyt Shiral. Sinä olet turvassa täällä.

 

Tyttö huokaisi hiljaa ja käänsi kylkeä. Ei Michaelilla ollut mitään syytä valehdella tuollaisesta. Shiral katseli pöytävalon heijastumista seinää vasten ja kuunteli näppäimistön vaimeaa naputtelua ennen kuin uni vei voiton.

Shiral palasi unessaan Alenialle. Hän seisoi Alenian kentällä Annan kanssa. Heidän vaatteensa olivat resuiset ja likaiset. Aurinko paistoi kirkkaana pilvettömällä taivaalla. He katsoivat hohtavan valkoista alusta, joka oli laskeutumatta kentälle. Shiral varjosti silmiään nähdäkseen aluksen paremmin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

―Me selvisimme, Anna hymyili.

 

Shiral katsoi Annaa ja hymyili onnellisena. Hän puristi Annan kättä kädessään. Alus laskeutui heidän eteensä. Se jäi leijumaan ilmaan kahden metrin korkeuteen. Aluksen ovi liukui. Shiral näki oviaukossa ihmisiä, joilla oli koreat iltapuvut ja kalliita kimaltavia jalokiviä kauloillaan, ranteillaan ja hiuksissaan. Takaa kuului klassisen kaunista musiikkia. Kaksi pukumiestä ojensi kätensä ja he alkoivat auttamaan Annaa nousemaan koneeseen. Shiral vilkaisi vielä kerran takana varjoihin jäänyttä keskusrakennusta. Kun hän ojensi kätensä noustakseen ylös koneeseen Anna kumartui hänen lähelleen ja tuuppasi tytön kauemmaksi. Shiral kaatui selälleen maahan. Hän tuijotti hämillään Annaa.

 

―Mitä sinä teet? Shiral kysyi.

―Et sinä kuulu meidän joukkoomme, Anna sanoi ja nauroi. Kuin kuorona muut yhtyivät tuohon teennäiseen ja äänekkääseen nauruun.

 

Maa Shiralin alla tärisi. Shiral nousi ylös seisomaan ja yritti juosta aluksen luokse, mutta asfaltti halkeili hänen allaan ja rikkoutuneen maankuoren läpi työntyi esiin musta olento. Peto tarrasi Shiralin jaloista kiinni ja kaatoi hänet maahan. Tytö huusi tuskasta kun kynnet repivät hänen reittään. Hän riistäytyi irti ja syöksyi kohti alusta, joka oli leijunut kauemmaksi.

 

―Älä anna niiden tappaa minua!

 

Anna katsoi Shiralia viileästi hymyillen ja nosti shampanjalasin huulilleen.

 

―Sinä et kuulu meidän joukkoomme. Sinun paikkasi on siellä. Muiden hyödyttömien ja rasittavien orjien luona. Ole nyt kiltti tyttö ja kuole hiljaa, Anna sanoi kylmällä äänellä. – Sinä pitkästytät minua.

―Anna… Shiral kuiskasi epäuskoisena kun alus lähti loittonemaan taivaalle.

 

Taivas oli mennyt pilveen. Shiral kääntyi katsomaan petoa takanaan. Se virnisti hänelle ja juoksi sitten hänen kimppuunsa. Musta tappaja upotti hampaansa hänen vatsaansa ja repi hänen lihaansa ja sisäelimiään irti suurina paloina. Shiralin huuto kaikui pitkin tyhjää pihaa.

 

Sitten  tuli aivan hiljaista. Shiral avasi silmänsä, eikä hän ollut enää Alenialla. Kivikkoinen ja hankalakulkuinen kalliomaisema jatkui silmänkantamattomiin. Kauempana näkyi suuri tummanvihreä ja kulunut alus, joka seisoi kallion juurella tukijaloillaan. Kymmenet caziet vaelsivat alusta kohti heidän koko omaisuutensa pakattuna reppuihin ja laukkuihin.

 

―Älä seiso siinä Shiral. Ala tulla, Shiralin äiti sanoi.

 

Shiral katsoi äitiään, jolla oli myös vaaleanpunainen tukka. Shiral oli viiden vanha. Hän lähti kiipeämään suuren kiven ylitse ja seuraamaan naista. Hänen isänsä kulki hieman kauempana. Isällä oli valtava reppu selässään.

 

Yhtäkkiä he kuulivat lähestyvien moottorien murinaa. Shiral kääntyi katsomaan taakseen. Suuret hiekanväriset kuusirenkaiset maastoautot puikkelehtivat kivien ylitse. Moottorit ulvoen aavikon kuumuudessa ne rymistelivät caziedein suuntaan. Autojen kyydissä oli sotilaita aavikkosotapuvuissaan. He heiluivat autojen ryömiessä eteenpäin ja pitivät tiukasti kiinni auton paksuista turvakaarista. Autojen nokalla oli suuret konekiväärit.

 

―Tule Shiral! äiti hoputti jälleen. – Juokse! Meidän on ehdittävä alukselle. Juokse!

 

He lähtivät juoksemaan kohti suurta alusta. Muut caziet olivat myös alkaneet juosta. Shiral kaatui kasvoilleen kivikkoon. Nainen nosti hänet pian takaisin jaloilleen ja otti tyttöä kädestä kiinni.

 

―Mariel, tule! Meillä ei ole aikaa! Shiralin isä huusi.

 

Marielin ote irtosi Shiralin kädestä. Mariel juoksi nopeammin kuin Shiral, eikä Shiral kyennyt pysymään naisen perässä vaikka hän juoksi niin lujaa kuin pystyi. Shiral kaatui taas. Hän nousi ylös. Hänen polvensa olivat verillä ja kyyneleet kihosivat sinisiin silmiin. Shiral lähti kompuroimaan eteenpäin.

 

-Äiti, odota! Isä…! Shiral huusi itkuisella äänellä. Hän kuuli autojen olevan lähempänä. He avasivat tulen cazieita kohden. Luodit halkoivat kivien pintaa ja viuhuivat ilmassa. Viimeisiksi jääneiden cazieiden ruumiit nytkähtelivät luotisateessa ja kaatuivat sitten kuolleina maahan. Kallio Shiralin edessä oli muuttunut jyrkemmäksi. Hän yritti turhaan löytää jalansijaa kiivetäkseen ylös harjanteelle ja juostakseen vanhempiensa perään.

 

―Äiti! Minä en pääse! Shiral itki. – Odota! Odottakaa minua.

 

Mariel kääntyi katsomaan Shiralia. Tytön lapsenkasvoilla oli kyyneliä. Hän yritti käsillään kiskoa itsensä ylös kiven päälle, joka esti häntä etenemästä. Shiralin vielä päänkokoon suhteettoman isot korvat painuivat alas luotien viuhuessa hänen ohitseen kiviin. Mariel otti askeleen eteenpäin juostakseen auttamaan Shiralia, mutta Zayn tarrasi hänen kädestään kiinni ja kiskoi toiseen suuntaan. Mariel käänsi selkänsä Shiralille ja lähti juoksemaan pois. Shiralin sydän läpätti villisti. Hän pelkäsi kuollakseen. Hänen koko pieni kehonsa vapisi pelosta. Häntä pelotti, eikä hän ymmärtänyt mitä oli tekeillä. Mikseivät isä ja äiti odottaneet häntä?

 

―Äiti! Isä! Shiral huusi epätoivoisena katsoessaan loittonevia selkiä. – Älkää jättäkö!

 

Shiral hyppäsi epätoivoisena lohkaretta vasten. Hän takertui pienillä sormillaan kiveen kiinni, muttei jaksanut kiskoa itseään ylös. Shiral tunsi otteensa alkavan lipeämään ja hän putosi alas. Hän löi päänsä kiveen ja sitten kaikki pimeni.

 

Hän heräsi sängyn vikinään. Joku ähelsi hänen päällään. Shiral avasi silmänsä. Lihava ja kalju mies huohotti kuin höyrykone hänen päällään. Miehen naama punoitti ja hänen kaljunsa kiilsi. Shiral ei välittänyt miehestä. Hän vain odotti että mies olisi valmis ja häipyisi. Mies puuskutti aikansa, laukesi, pukeutui ja lähti.

 

Shiral jäi yksin pieneen huoneeseen, jossa ei ollut juuri muuta kuin sänky. Hän huomasi yöpöydälle lasiin jätetyt ryppyiset setelit. Surkean ja haisevan asunnon seinät oli koristettu kankain. Punaisia, keltaisia ja sinisiä kankaita roikkui pitkin seiniä ja sängynpylväitä. Shiralin vaatteita oli pitkin huonetta. Huoneessa haisi tupakka ja hiki. Viereisistä huoneista kuului voihkintaa, natinaa ja huudahtelua.

 

Tyttö ei välittänyt noista äänistä. Häntä väsytti ja janotti. Hän kiskoi vaatteet ylleen ja sytytti savukkeen. Joku kolkutti oveen.

 

―Sisään! Se on auki, Shiral jupisi. – Halvatun idiootti…

 

Sisään astui pitkä vanha mies, jolla oli siisti hopeanharmaa tukka ja valkoinen puku. Hänellä oli punainen solmio ja jalopuinen kävelykeppi. Mies katsoi halveksuen ympärilleen ja yhtä halveksuvasti hän katsoi vähäpukeista cazieta sängynreunalla.

 

―Pue päällesi. Me menemme tänään ajelulle, mies käski.

―Emme ole nähneet kolmeentoista vuoteen ja nyt sinä tulit tänne hakemaan minut ajelulle? Shiral mutisi. – Kyllä isäntä. Minä olen ihan heti valmis.

 

Shiral runttasi tupakkansa pöydänreunaa vasten ja alkoi repiä vaatteita päälleen. Mies poimi setelit lasista taskuunsa. Shiral vilkaisi itseään peilistä astellessaan miehen luokse. Hänen kasvonsa olivat vanhat ja uurteiset, edes hänen raskas meikkinsä ei kyennyt peittämään sitä. Hänen silmiensä katse oli väsynyt ja hiustensaväri haalistunut. Hän näytti irvokkaan laihalle kuin ainoa luuton kohta hänen kehossaan olisivat olleet suuret silikonirinnat. Hänellä oli resuinen toppi ja pitkähihainen harsopaita, joka peitti neulanjäljet käsivarsissa. Hänen hameensa oli purppuranpunainen. Edestä minihameen mittainen ja takaa pitkä ja rönsyilevä kuin riikinkukon pyrstö. Hänen punaiset korkokenkänsä olivat kuluneet ja väsyneet, aivan kuten hän itsekin.

 

―Onko sinulla enemmän? mies kysyi.

―Pöydänlaatikossa, Shiral sanoi.

 

Mies haki loput rahat yöpöydänlaatikosta ja sitten he lähtivät. Pihalla odotti kyyhkysen valkoinen pitkä luksusauto. Auto leijui ääneti paikallaan. Autonlinjat olivat sulavat ja pyöreät kuten ihmisten 50-luvun autoissa. Keulassa oli molemmin puolin koristeena renkaat. He astuivat autoon ja auto kaarsi pois bordellin pihasta ja valoista.

 

He eivät poistuneet kaupungin huonoilta alueilta, vaan auto lipui eteenpäin rikkoutuneiden katulyhtyjen reunustamalla tiellä kaiken roskan ja saastan ylitse. Pimeässä tuntemattomat silmäparit seurasivat autoa. He eivät puhuneet sanaakaan matkan aikana. Auto pysähtyi vanhan ja lahon puutalon pihaan. Yhdessä mökinikkunoista paloi valo. Rappuset narisivat heidän askeltensa alla heidän saapuessaan ovelle.

 

Mies painoi hansikoidulla sormellaan ovisummeria. Meni hetki ennen kuin spox saapui avaamaan oven. Pallomaisella otuksella oli lentäjänhattu päässään ja hänen vaatteensa olivat liasta ruskeat. Spox taapersi huojuen kuin tuulessa peremmälle pimeässä talossaan. Rojua oli pitkin lattioita ja tuoleja. Koneidenosia, vaatteita, kirjoja, työkaluja, astioita. Kaikkea.

 

Spox vei heidät kirkkaasti valaistuun keittiöön. Pukumies avasi salkkunsa ja laski paperinipun pöydällä jota peitti muovinen kukkaisliina. Spox nousi ylös tuolille ja kaivoi paitansataskusta silmälasit. Hän nosti silmälasit kuonolleen ja tihrusti tekstiä tarkkaan. Sitten hän hyppäsi tuolilta alas ja katosi jonnekin taloon.

 

Shiral vilkaisi pukumieheen, mutta mies seisoi ilmeettömänä aloillaan. Spox palasi takaisin ja asetti pöydälle kaksi 100 yangin arvoista ohutta kultalevyä. Pukumies otti taskustaan kalliin mustekynän ja kirjoitti nimensä paperiin ennen kuin tarjosi kynää spoxille. Otus raapusti nimensä paperille.

 

– Tervehdi uutta omistajaasi Shiral, valkohiuksinen mies sanoi ja veti paperinipusta irti oman versionsa sopimuksesta. Hän tiputti kultalevyt salkkuunsa ja pujotti kynän takaisin taskuunsa. – Hyvää illanjatkoa.

 

Mies kumarsi lyhyesti ja poistui. Spox otti paperit pöydältä ja lähti lyllertämään peremmälle pimeässä mökissä. Hän viittasi Shiralia seuraamaan perässään. Hän vei paperit jonkinlaisen työhuoneen pöydänlaatikkoon ja sitten he menivät kellariin. Lamppu kellariin vievässä portaikossa väpätti. He saapuivat suureen huoneeseen, jossa oli hyllyjä ja kaappeja täynnä purnukoita ja purkkeja. Shiral tuijotti mykistyneenä ympärilleen. Lasipurkeissa oli sikiöitä, silmiä ja sormia. Hyllyillä oli kulhoissa erilaisia hampaita, sarvia ja luita. Kaapissa roikkui vaatteita, jotka oli tehty eri olentojen nahasta. Shiral tuijotti huonovointisena lattialla olevia bootseja jotka oli tehty naraon turkista ja vyötä jonka takana roikkui cazien häntä.

 

―Mikä paikka tämä oikein on? Shiral ynähti. Häntä etoi.

―Älä niistä välitä. Tule tänne, spox sanoi ja avasi oven toiseen huoneeseen.

 

Huoneen kirkas valaistus sai Shiralin pimeään tottuneet silmät särkemään. Huone oli kuin ruumishuone. Tuolla oli metallinen pöytä, joka oli säädetty matalalle. Pöydässä oli kahleet. Maassa oli syvät urat viemäreihin. Pöydän vieressä oli pöytä, jolle oli laitettu riviin eriläisiä instrumenttejä. Veitsiä, pihtejä ja neuloja. Huoneen yhdellä seinällä oli kaapisto, jonka päällä oli valikoima eri lääkepulloja ja erikokoisia elimensäilytysrasioita.

 

―Mikä paikka tämä oikein on?! Shiral kysyi uudelleen.

 

Spox ei vastannut vaan hän meni pesemään käsiään. Shiral huomasi huoneessa olevan kalliisiin vaatteisiin pukeutuneita olentoja. Heidän kasvonsa olivat kuin ilmeettömät naamiot. Aivan kuten heidän takanaan seisovilla henkivartijoilla. He istuivat rivissä tuoleilla ja tuijottivat Shiralia kuin arvioiden tuon hyödyllisyyttä.

 

―Ota vaatteesi pois, spox sanoi.

―Ei! Shiral tiuskaisi ja syöksyi ovea kohti.

 

Kaksi isoa miestä tarrasi hänestä kiinni. He vetivät rimpuilevan Shiralin pöydän luokse. Shiral yritti lyödä, potkia ja purra vangitsijoitaan, mutta hän ei onnistu pääsemään irti.

 

―Näpit irti minusta! Ettekö te kuule?! Näpit irti minusta! Laskekaa irti senkin idiootit! Irti!! Shiral huusi ja tempoili.

 

Miehet eivät reagoineet hänen sanoihinsa mitenkään vaan he riisuivat hänen vaatteensa ja sitoivat sätkivän cazien kiinni kylmään metallipöytään. Shiral yritti vielä tempoa, mutta raskaat metallikahleet pitivät hänet paikallaan. Hän tuijotti hätääntyneenä spoxia, joka tuli lähemmäksi teurastajan esiliina yllään.

 

―Aloitetaan sitten, spox sanoi.

 

Hän otti terävän skalpellin ja kumartui Shiralin puoleen. Shiral tunsi paniikin kuristavan otteen. Hän ei kyennyt liikkumaan. Pelko sai kylmän hien nousemaan hänen otsalleen.

 

―Ei! Anna minun olla. Mene pois. Päästäkää minut menemään. Laita se veitsi pois, pyydän, Shiral itki murtuneena. – Antakaa minun mennä. En minä kerro kenellekään. Olkaa niin kiltti. Antakaa minun olla…

 

Spox ei kuunnellut häntä vaan hän viilsi syvän viillon cazien korvanjuureen. Shiral huusi pistävästä tuskasta kun spox viilsi hänen toisen korvansa irti. Veri valui pitkin hänen päätään ja hiuksiaan pöydälle. Kukaan huoneissaolijoista ei välittänyt Shiralin kirkumisesta ja huudoista.

 

Veri täytti Shiralin korvakäytävät kun spox irrotti hänen korvansa eikä hän kuullut enää kunnolla kun spox käynnisti rälläkän. Hän näki kun spox kumartui hänen lähelleen tuon pelottavan laitteen kanssa, jonka pyöreä terä pyöri nopeammin kuin silmä saattoi nähdä. Terä oli värjäytynyt punaiseksi toisten verestä. Shiral tunsi kyynelien valuvan pitkin poskiaan ja oman äänensä anelevan armoa. Ei hän halunnut kuolla! Ei näin.

 

Sitten Shiral kuuli tutun äänen, joka kutsui häntä nimeltä. Tyttö säpsähti hereille. Hän katsoi peloissaan ympärilleen Michaelin huoneessa. Yöpöydällä paloi pieni valo. Mies katsoi häntä huolestuneena tytön säpsähtäessä istumaan. Shiral tunsi kyyneleet vieläkin poskellaan. Hän katsoi Michaelin kasvoja ja purskahti itkuun. Hän kietoi kätensä miehen ympärille ja rutisti lujasti.

 

―No… no, Michael sanoi epävarmasti. – Ei mitään hätää. Kaikki on nyt hyvin. Ei mitään hätää Shiral.

 

Michael oli herännyt siihen, että Shiral itki. Hän oli ensin kutsunut tyttöä nimeltä, mutta tuo ei ollut reagoinut. Kun hän oli laittanut valon päälle hän ymmärsi toisen näkevän pahaa unta. Michael ei tiennyt olisiko hänen pitänyt antaa Shiralin nukkua vai herättää, mutta tytön alkaessa liikehtimään levottomasti ja huutamaan Michael oli herättänyt tuon.

 

Cazien vartalo vapisi. Michael tunsi kyynelien valuvan paljaalle rintakehälleen. Hän ei tiennyt mitä tehdä tai miten lohduttaa tyttöä. Hän vain ojensi kätensä silittämään hellästi tytön pehmeää tukkaa.

 

―Ssh. Ei mitään hätää, Michael kuiskasi Shiralin korvaan. – Kaikki on nyt hyvin.

―Eikä ole, Shiral nyyhkäisi.

―Se oli vain pahaa unta. Ei sinulla ole hätää. Olet nyt turvassa.

 

Pieni olento tuntui rauhoittuvan. Tyttö nyyhkytti enää hiljaa. Shiralin ote oli hellittänyt hieman, mutta hän ei silti laskeunut irti miehestä. Michael ojensi kätensä poimimaan paperinenäliinan yöpöydänlaatikosta ja ojensi tuon Shiralille.

 

―Se ei ollut vain unta, Shiral mutisi ottaessaan nenäliinan.

―Miten niin? Michael kysyi ihmeissään.

―Ne… Minulle voi käydä niin oikeasti. Ne tekevät minusta maksullisen naisen, Shiral alkoi taas itkeä. – Ne myyvät minut inhottaville ja puhiseville vanhoille miehille ja kun kukaan ei enää halua minua ne myyvät minut osiksi. Ne repivät minun korvani irti ja myyvät minun elimeni rikkaille. En minä halua sellaista. Ei niin saa tehdä.

―Ei kukaan ole tekemässä sinulle niin, Michael yritti rauhoitella.

―Miksei tekisi? Ei ketään kiinnosta miten minulle käy. Kaikki vain käyttävät minua ja heittävät sitten pois. Minä olen kaikille vain lelu, jonka voi heittää menemään kun kyllästyy.

―Ei tuo ole totta.

―Onpas! Kaikki jättävät minut… Shiral sanoi ja kohotti katseensa Michaeliin.

 

Yölampun kellertävä valo heijastui Shiralin kasvoille ja hiuksille. Hänen silmänsä kimalsivat kyynelistä ja hänen ripsensä olivat märät. Kyyneleet olivat valuneet pitkin hänen poskiaan kapeina noroina. Michael lakkasi silittämästä tytön hiuksia ja Shiral nousi ylös istumaan.

 

―Miksi sinä pelastit minut? Shiral kysyi.

―Miksen? Ei sinun tarvinnut kuolla siellä. En ymmärrä miksi sinä hullu lähdit juoksemaan takaisin, mutta ei se ole tarpeeksi suuri syy antaa sinun kuolla, Michael sanoi.

―Anna antoi sen korun minulle ja minä kadotin sen. Orjalla pitää olla jokin tunniste mukanaan, Shiral sanoi hiljaa. – Miksi sinä pelastit minut? Miksi sinä pelastit minut elämään surussa ja tuskassa? En minä halua että minut myydään miesten leluksi tai joku silpoo ruumiini ja myy osani eniten tarjoaville. En minä halua sellaista elämää Michael. Ehkä oli jo minun aikani. Minun olisi ollut parempi kuolla siellä kuin elää jos tulevaisuudella ei ole muuta tarjottavanaan minulle.

―Shiral, kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan…

―Mutta sinä pelastit minut! Shiral intti. – Minä en usko, että sinä teit sen vain velvollisuudesta. Et sinä vaarantanut henkeäsi vain että minut voitaisiin lähettää pois ja kärsimään. Et sinä pelastanut minua sellaista elämää varten.

 

Shiral käänsi suurten sinisten silmiensä katseen Michaeliin. Mies oli noussut istumaan sängynpäätyä vasten. Michael ei ollut tuolla hetkellä käynyt mielessään mitkään noin monimutkaiset asiat. Shiral oli ollut hänen tehtävänsä. Hänen tehtävänsä oli tuoda Shiral elävänä alukselle ja hänen juostessaan suojaamaan Shiralia oli tehtävän loppuunvieminen ollut ainoa asia hänen mielessään. Ei taistelussa ollut aikaa ajatella.

 

―Michael, ota minut luoksesi, Shiral sanoo sitten yllättäen. – Sinä pelastit minun henkeni ja minä olen sinulle elämäni velkaa. Minä kuulun sinulle. Vain ja ainoastaan sinulle. Aina elämäni viimeiseen päivään asti. Ota minut sinun mukaasi Michael.

 

Mies tuijotti tyttöä sanattomana. Hän ei ymmärtänyt mitä tuo tarkoitti sanoillaan. Shiral oli onnistunut saamaan hänet pahasti pois tolaltaan sanoillaan.

 

―Mitä sinä tarkoitat? Michael kysyi.

―Minä haluan tulla sinun mukaasi. Osta minut omaksi Michael, Shiral selitti hymyillen. – Minä kuulun sinulle ja minä haluan kuulua sinulle.

―En minä tiedä… Michael sanoi epävarmasti.

―Minusta voi olla sinulle hyötyä. Voin pitää sinulle seuraa silloin kun olet yksinäinen ja voin pitää huolen kodistasi ja hoitaa sinun lemmikkejäsi… Shiral selitti. – Minusta on sinulle vielä hyötyä. Usko. Anna minun vain tulla mukaasi.

 

Tyttö kietoi kätensä kevyesti miehen ympärille ja tuli tuon lähelle. Heidän nenänpäänsä koskettivat toisiaan. Michael ei tehnyt käsillään mitään. Hän vain tuijotti Shiralin silmiin.

 

―En minä tiedä. Ei minulla ole ikinä ollut orjaa, enkä minä tiedä mitä minä sellaisella tekisin…

―Ei sinun tarvitse tietää. En minä ole niin ihmeellinen Michael. Ei sinun tarvise huolehtia sellaista asiaa. Ajattele minua vaikka sellaisena kämppäkaverina, joka ei ikinä maksa vuokraansa, Shiral hymyili.

―Mistä sinä tiedät että minä en myy sinua seksileluksi tai leikeltäväksi? Michael kysyi.

―Minä vain tiedän, Shiral sanoi hymyillen salaperäisesti. – Minä tunnen sinut. Sinä pelastit minut jotain varten, enkä minä suostu uskomaan että sinä pelastit minut elämään kärsimyksessä.

―En minä tiedä, Michael mutisi vaivautuneena.

 

Shiral katsoi miestä vielä hetken aikaa hiljaa ja laski sitten irti. Hän käänsi selkänsä miehelle ja istui sängynreunalle. Michael ei tuntunut olevan yhtään samaa mieltä hänen kanssaan. Shiral katsoi surullisena alas käsiinsä. Hänen korvansa taipuivat alas.

 

―Ymmärrän, tyttö kuiskasi surullisena. – Eihän se ole sinun ongelmasi mitä minulle tulee tapahtumaan. Et sinä voi, eikä sinun kuulukaan ottaa kaikkea vastuullesi. Ymmärrän hyvin… Ei sinun tarvitse surra tai pahoittaa mieltäsi minun tulevaisuuteni takia. Kaikki kuitenkin hylkäävät minut lopulta. Anna jätti minut kuolemaan niiden olentojen käsiin. Vaikka minä olin ollut hänelle uskollinen niin monta vuotta ja olisin jäänyt hänen luokseen kohtaamaan kuoleman hänen rinnallaan… Hän vain jätti minut jälkeensä. Jopa minun vanhempani hylkäsivät minut! He vain lähtivät ja jättivät minut jälkeensä… Minä en pystynyt seuraamaan heitä…

 

Shiralin ääni värisi. Michael katsoi surullisen cazien selkää myötätuntoisena. Hän ei tiennyt mitä tulevaisuudella olisi tarjottavanaan Shiralille. Hän tiesi vain ettei hänellä ollut mitään käsitystä siitä miten orjia kuuluisi käsitellä. Sellaisen hankinnasta olisi varmasti iso paperisota. Ei Shiral voinut olla niin kallis etteikö hänellä olisi ollut varaa ostaa ja elättää tyttöä, mutta Michael oli koko orjalaitosta vastaan. Hän ei hyväksynyt sitä, että sotavangit ja rikolliset alistettiin orjiksi. Kukaan ei ansainnut menettää ihmisarvoaan. Mutta oliko se oikein kapinoida järjestelmää vastaan jättämällä Shiral systeemin armoille?

 

―Michael, minua pelottaa, Shiral vinkaisi. – En minä halua kuolla. Ole kiltti… Älä jätä minua.

―En minä jätä sinua, Michael kuiskasi.

 

Hän kietoi takaatapäin kätensä hellästi Shiralin ympärille. Hän ei ollut yhtään varma tästä päätöksestä tai siitä kuinka järkevä se olisi, mutta hän ei halunnut jättää cazieta yhtiöiden ja erilaisten laitosten armoille.

 

―En tiedä mitä minun pitää tehdä, että saan sinut luokseni mutta lupaan ottaa siitä selvää, Michael sanoi vakavalla äänellä. – Ole rauhassa Shiral. Minä en jätä sinua…

―Kiitos, Shiral hymyili ja hyökkäsi Michaelin kimppuun.

 

Michael tuli Shiralin äkkihyökkäyksen yllättämäksi ja kaatui selälleen sänkyyn. Hän kolautta päänsä sängynreunaan, mutta ei jaksanut mainita asiasta vaan kietoi toisen kätensä kevyesti Shiralin ympärille. Shiral käänsi onnellisena hymyilevät kasvonsa miehen puoleen ja painoi kevyen suukon miehen poskelle. Hän rutisti miestä lujasti.

 

―Nyt kun tämä on selvitetty niin käydäänkö nukkumaan? En halua edes ajatella sitä, kuinka kamala paperisota siitä seuraa että ostan sinut, Michael sanoi.

Shiral nyökkäsi. – Hyvää yötä Michael.

―Hyvää yötä, Michael vastasi.

 

Mies sammutti pöytävalon ja huoneeseen laskeutui pimeys. Shiral käpertyi hänen kylkeään vasten. Michael kääri peiton huolellisesti Shiralin ympärille ja jäi silittämään tytön hiuksia pimeässä. Hän toivoi ettei tyttö näkisi enempää painajaisia, ainakaan saman yön aikana. Michael havahtui siihen että hän kuuli viereltään pehmeän, lähes hypnoottisen kehräävän äänen. Hän vilkaisi Shiraliin.

 

―Shiral…?

 

Tyttö ei vastannut, joten mies oletti että tuo nukkui jo. Kummallinen otus. Hän ei tiennyt miten tyttöön olisi kuulunut reagoida tai oliko hän mennyt lupailemaan liikoja siinä pelossa että tyttö alkaisi taas itkemään ellei hän sanoisi jotain. Hän oli sotilas. Hän osasi taistella ja tappaa, mutta kun kyse oli vuorovaikutuksesta erilaisten olentojen kanssa hän ei ollut enää niin varma. Hän ei vieläkään tiennyt miten orjaan kuuluisi suhtautua, mutta hän jättäisi sen asian murehtimisen myöhemmäksi. Michael kuunteli vieressään hiljaa kehräävää cazieta ja nukahti.

 

À

 

Michael otti Shiralin aamulla mukaansa vaikka tyttö vikisikin haluavansa nukkua vielä. Shiral suostui kuitenkin kiltisti tulemaan kun Michael lupasi hänelle aamupalan treenien jälkeen. Kuntoilusalilla oli kirkas valaistus. Suuri Sali oli täynnä erilaisia suuria kuntoilulaitteita. Shiralista nuo laitteet näyttivät metallisille eläimille, jotka olivat taipuneet vääristyneisiin asentoihin.

 

―Me olemme täällä liian aikaisin. Ei täällä ole edes ketään, Shiral marisi. – Mennään takaisin nukkumaan.

―Älä edes yritä. Ei sinun tarvitse tehdä muuta kuin pysyä hereillä, Michael sanoi ja nappasi Shiralia vyöstä kiinni ennen kuin tyttö livistäisi paikalta.

―Miksi sinun pitää tulla tänne näin aikaisin? Sinä olet jo hyvässä kunnossa, Shiral mutisi.

―Tarkoitus on pysyä hyvässä kunnossa. Sotilaan päätehtävä on jaksaa juosta tuntikaupalla monen kymmenen kilon varusteiden kanssa, Michael sanoi. – Minulla täytyy olla kestävyyttä jos aion selvitä hengissä näissä hommissa.

 

Illan juhlat olivat vähentäneet aamuisten salinkäyttäjien määrää. Paikalla oli Sawo, Jalierin ja Lönnerin lisäksi vain muutama.

 

―Huomenta, Michael sanoi ja tiputti laukkunsa maahan.

―Huomenta, muut toivottivat.

 

Shiral jäi katselemaan uima-allasta, joka näkyi salin seinän toisella puolen. Sinisen kloorivedenpinta oli tyyni ja tasainen. Michael venytteli ja katsoi tytön olan ylitse allasta.

 

―Minä voisin viedä sinut uimaan kohta, Jalier sanoi kuin olisi lukenut tytön ajatuksia.

―Hänellä ei ole uimapukua, etkä sinä aivan varmasti vie häntä ilman sitä tuonne, Michael totesi.

―Olen kolme askelta sinua edellä. Arvasin että ottaisit Shiralin mukaan joten kävin hakemassa hänelle uimapuvun, Jalier virnisti.

―Huomenta, Carnwyn mutisi löntystellessään muiden luokse. – Hitto täällä on kirkkaat valot…

―Taisi tulla juhlittua liikaa? Lönner ilkkui.

―Mene siitä leikkimään jumppapallojen kanssa, Carnwyn ärähti.

―Carnwyn lohdutti Shardeniaa, Towersin leskeä. Hän epäitsekkäästi lähti Shardenian mukaan lohduttamaan häntä aamuun asti, Jalier kertoi.

―Tiedoksi vain, minä toimin kuin herrasmies. Minä saatoin hänet hänen huoneeseensa ja jätin nukkumaan. Siinä kaikki, Carnwyn sanoi ylpeänä.

―Toisin sanoen hän sammui ennen kuin ehdit yrittää mitään, Lönner totesi.

―Eikä! Herrasmiehenä minä en yrittänyt mitään. Minä vain katsoin että hänellä on kaikki hyvin ja lähdin, Carnwyn sanoi. – Sitä paitsi ei niin humalassa olevasta naisesta ole niin paljon iloa. Ne alkavat itkemään ja puimaan läpi kaikkia mahdollisia vääryyksiä. Kun ne ovat poranneet meikin pitkin naamaansa ne yleensä seuraavaksi oksentavat siinä vaiheessa. Sitten ne sammuvat.

―Jotenkin minä arvasin että tuolla käytöksellä oli jokin käytönnön syy. Et sinä korkean moraalin takia pitänyt näppejäsi kurissa, Lönner sanoi.

―Ole hiljaa. Tuo on ilmiselvää kateutta. Sinä et ole ikinä päässyt naisenmakuun, etkä edes tiedä mistä puhut. Älä puutu aikuisten miesten asioihin kun et niistä mitään tiedä, Carnwyn sanoi.

―Olenpaas! Sinä et tiedä mistään… Lönner aloitti.

―Pikselinaisia ei lasketa, eikä virtuaalinaisia, eikä koneita. Sen on oltava oikea nainen, Carnwyn keskeytty.

 

Michael oli seurannut hetken aikaa kuinka Shiral yritti tempia Jalierin jättämää rintaprässiä, mutta ei onnistunut edes molemmin käsin saamaan toista vastuksista liikkumaan. Michael astui laitteen luokse ja liu'utti sormeaan ohjauspaneelia pitkin. Laite kolahti vaimeasti muuttaessaan vastuksia.

 

―Kokeile nyt, Michael sanoi. – Voisitteko te aikuiset rajoittaa puheitanne hieman kun täällä on nuorempiakin paikalla?

―Täällä oli niin rauhallista ennen kuin sinä tulit tänne Carnwyn, Sawo totesi.

―Ei kai Shiral nyt niin nuori ole? Carnwyn kysyi. – Tuo on sitä paitsi sinulta todella tekopyhää. Sinä otit hänet tänne vain jotta voisit esitellä lihaksiasi hänelle.

―Aivan. Kai hän nyt on jo nähnyt ne, Michael totesi.

―Mitä? Lönner kysyi ja tuijotti Michaelia ja Shiralia vuoronperään.

―Missä välissä tämä on tapahtunut? Hitto! Sinähän olet paljon ovelampi kuin arvasinkaan! Olen joutunut kuuntelemaan hännisen naisen porua ja sinä olet pitänyt koko yön hauskaa cazien kanssa!

―En minä nyt välttämättä kuvailisi sitä hauskaksi, Shiral totesi.

―Ssh Shiral! Michael sihahti äkkiä.

―Anna hänen puhua! Carnwyn komensi ja tuli lähemmäksi Shiralia. – Oliko Calas todella niin surkea? Älä anna sen masentaa itseäsi. Jos Calas ei osaa käsitellä sinua oikein niin minä osaan. Ja minulla on aikaa sinulle. Minun oveni on aina auki sinulle, tiedäthän sinä sen?

―Sinun ovesi on auki kaikille naisille ja miehillekin jos on tarpeeksi pimeää, Lönner totesi.

―Niinhän sinä toivot!

 

Sawo huokaisi toisten puheille ja jatkoi painojen nostamista. Michael saattoi huokaista helpotuksesta kun Carnwyn keskittyi kinaamaan Lönnerin kanssa Shiralin ahdistelun sijaan. Michael käynnisti juoksumaton. Jalier punnerrussarjan loppuun ja poimi vesipullonsa kaapin päältä.

 

―Saanko ottaa Shiralin mukaan uimaan? Jalier kysyi.

―Kunhan tuot hänet takaisin, Michael sanoi.

 

Shiral hyppäsi alas kuntoilulaitteesta ja lähti Jalierin perään. Jalier otti laukkunsa mukaan ja käveli naisten pukuhuoneiden suuntaan. Carnwyn katseli naisten perään ja istui penkillä ajatuksiinsa unohtuneen näköisenä.

 

―Carnwyn, aiotko sinä oikeasti tehdä jotain vai tulitko sinä vain katsomaan muiden rehkimistä? Michael kysyi.

―Eihän täällä ole enää mitään katsottavaa kun Jalier meni, Carnwyn sanoi. – Kaverit hei… Eikö teitä kiinnosta yhtään mitä noiden ovien takana tapahtuu?

―Ei. Minä olen naimisissa, Sawo totesi mutkattomasti.

―Sinä oletkin aivan epänormaali, Carnwyn sanoi.

―Minä tiedän mitä sinä suunnittelet ja vastaus on ei, ei ja vielä kerran ei, Michael sanoi ja naputteli kellostaan sykemittarin päälle. – Jalier tappaa sinut jos änkeät itsesi tuonne.

―Mikä teitä vaivaa? Ettekö te ymmärrä että tytöt ovat tuolla kaksin? He ovat tuolla alasti kaiken vaahdon keskellä? He hierovat saippuvaa toisiinsa vartaloillaan ja koskettelevat toisiaan hellästi ja arasti, koska se on kiellettyä, Carnwyn selitti unelmoiden.

―Noin he varmasti tekevät sinun unissasi. Anna sen nyt vain olla, Michael sanoi. ―Oletko sinä ollut jokin pornoleffojen käsikirjoittaja? Ei ihme että noilla taidoilla me olemme saaneet sinut riesaksemme, Sawo sanoi. Lönner  näytti unohtuneen kuvittelemaan Carnwynin maalaamaa kuvaa mielessään.

―Tyttöjen suihkussa on varmasti aivan eri meininki kuin meidän, Carnwyn huokaisi.

 

―Kai sinä osaat uida? Jalier huomasi kysyä pukuhuoneessa riisuessaan vaatteitaan.

―Osaan, Shiral sanoi ja viikkasi vaatteensa siististi pukukaappiin.

―Minä kun luulin, että caziet vihaavat vettä… Jalier sanoi.

―En minä ainakaan.

―Nämä ovat sinulle, Jalier sanoi ja ojensi tytölle pyyhkeen ja bikinit.

―Kiitos, tyttö hymyili ja kietoi pyyhkeen ympärilleen ennen kuin lähti Jalierin perässä suihkutiloja kohti.

 

Pesutilat olivat kauttaaltaan valkoista kaakelia. Seinää pitkin kulki sininen koristekaakelirivi. Suihkut ja shampootelineet olivat kromattua terästä. Suuret höyrysaunan erotti tilasta paksu lakattu puuovi. Naisten paljaiden jalkojen askeleet kaikuivat muuten autiossa tilassa. Jalier napsautti suihkun päälle ja astui lämpimän vesisuihkun alle. Hän vilkaisi sivusilmällä kohti Shiralia. Tyttö oli kovin laiha. Shiralin kylki- ja olkaluut näkyivät ihon läpi.

 

―Onko sinun kätesi vielä kipeä? Jalier kysyi katsellessaan valkoista sidettä tytön käsivarrella.

―Ei varsinaisesti. Vain jos siihen koskee… Shiral totesi hymyillen. – Minä en tiennyt että on olemassa naissotilaita… Oletko sinä ollut täällä jo kauan?

―Kuka sinulle on kertonut noin sovinistisiä käsityksiä? Melkein puolet sotilaista on naisia, mutta sinä et taida olla ollut paljon tekemisissä sotilaiden kanssa, Jalier selitti. – Minä olen ollut Hiyasawalla nyt neljä vuotta, mutta sotilas minä olen ollut 15 vuotiaasta asti.

―Niin nuoresta? Shiral sanoi hämmästyneenä. – Miksi sinä aloit sotilaaksi niin nuorena?

―Tämän minä osaan hyvin ja tiesin että tämä olisi minulle ainoa oikea vaihtoehto, Jalier hymyili. – Ainakin minä olen tässä parempi kuin aikaisemmassa amattissani. Mennään.

 

Jalier lähti kulkemaan edeltä. Hän ei tiennyt mitä asioita Shiralilta uskaltaisi kysyä. Monet tavallisetkin aiheet saattoivat olla tytölle arkoja tuon menneisyyden ja aseman takia, vaikka tyttö käyttäöytyikin yllttävän tavanomaisesti. Shiralista tuntui että Jalier yritti vältellä jotain koska nainen lähti niin nopeasti pois suihkusta. Shiral kiristi bikiniensä rusetin ja kiirehti naisen perään.

 

À

 

―Calas, millaista se oli? Carnwyn kysyi.

―Mikä oli? Michael kysyi takaisin. Hän oli jo saanut hien pinaan ja treenasi lihaksiaan hauis-mutkatangolla.

―Cazien kanssa naiminen. Kyllä sinä voit meille kertoa. Emme me kerro sitä eteenpäin.

―Luulin että sinä olet meidän cazie asiantuntijamme, Michael totesi. – En minä ole maannut Shiralin kanssa, eikä minulla ole mitään mielenkiintoa siihen.

―Miksei? Oletko sinä kipeä?

―Carnwyn, jotkut voivat ajatella naisia muussakin mielessä kuin seksileluina, Lönner sanoi.

―Sinulle kaikki naiset ovat vain ystäviä ja tulevat pysymään sellaisina Lönner, Carnwyn sanoi. – Calas minä en ymmärrä sinua. Sinulla olisi täydelliset mahdollisuudet Shiralin kanssa ja sinä et tee mitään. Sinussa on jotain vikaa.

―Minä en vain näe häntä sillatavalalla ja vaikka näkisinkin hän on edelleen cazie ja todennäköisesti alaikäinen... enkä minä luota siihen etteikö hän olisi saanut jonkinlaista tartuntaa.

―Olet ilmiselvästi miettinyt tätä paljon... Carnwyn sanoi hiljaa.

 

Hän tuijotti lasin takana uima-altaan reunalla kävelevää kaksikkoa. Jalier oli sitonut tukkansa palmikolle. Pitkä palmikko keikkui puolelta toiselle naisen kävellessä. Hänellä oli musta uimapuku, joka jätti lähes koko selän paljaaksi. Shiralilla oli jadenvihreät bikinit. Carnwyn nuoli katseellaan naisten muotoja, jotka olivat niin sulokkaasti esillä vähäisten asujen takia.

 

―Shiral on hieman luiseva. Hänen kätensä ovat käytännössä vain luuta ja nahkaa… Ihme, että hänellä on noin hyvät rinnat vaikka hän on noin laiha, Carnwyn totesi.

―Ei hän niin pahalle näytä, Lönner sanoi Carnwynin vierestä.

―Luulen että hän muuttuu tuosta vielä normaalimman näköiseksi. Ainakin sen perusteella kuinka paljon hän on valmis syömään, Michael sanoi.

 

Carnwyn vilkaisi vierelleen ilmestynyttä kaksikkoa. – Mistä te siihen tulitte? Aina puhumassa minusta kuin olisin joku perverssi, mutta minä näytän olevan meistä ainoa joka on rehellinen.

―Minä haluan vain nähdä osaako Shiral uida, Michael sanoi tyynesti.

―Minulla on ensiapukoulutus, joten olen tässä valmis lähtemään auttamaan jos jotain sattuu, Lönner selitti.

―Minä en usko teitä kumpaakaan, Carnwyn totesi.

―Teidän takianne joutuu häpeämään silmät päästään. Yrittäisitte edes näytellä että olette aikuisia, Sawo sanoi ja kolautti painot telineeseensä. – Minä menen suihkuun.

 

Muut vilkaisivat Sawon perään. Carnwyn ja Lönner poistuivat ikkunan luota. Michael katseli vielä hetken aikaa Shiralin perään. Jalier vaikutti seuraavan Shiralia, siltä varalta että tytön voimat ehtyisivät. Jalier käytti puoli tuntia nopeaan matkan uimiseen. Shiral tuntui vain leikkivän. Tyttö ui muutaman altaanmitan Jalierin kanssa, mutta sitten hän luopui yrittämästä pysytellä naisen vauhdissa ja uiskenteli ja sukelteli laiskasti pitkin allasta. Shiral ei ymmärtänyt miksi jotkut caziet eivät pitäneet vedestä. Hän nautti veden suomasta painottomuudentunteesta ja mystisestä hiljaisuudesta, joka vallitsi veden alla.

 

Seuraavaksi Jalier vei Shiralin höyrysaunaan. Shiral nojasi selkänsä seinään hämärässä ja vesihöyryn täyttämässä huoneessa. Hän huokaisi tyytyväisenä. Jalier avasi palmikkoaan pää kallellaan.

 

―Ahh... Siitä on pitkä aika kun olen ollut saunassa, Shiral huokaisi ja sulki silmänsä.

―Todellakin. Tämä on ihana paikka silloin kun tämä ei ole täpöten täynnä, Jalier sanoi ja katsoi tyttöä hetken aikaa hiljaa. – Sinä et ole tainnut elää kovin köyhissä oloissa.

―En kai varsinaisesti, mutta en minä ole luksusoloissakaan kasvanut, Shiral mietti.

―Tarkoitin että olet ilmiselvästi elänyt kaupungissa ja joku on pitänyt sinusta huolta, Jalier selitti. Hän oli huomannut Shiralin puheista ja tuon tietämyksestä ettei tyttö aivan pellolla ollut elänyt. – Oletko sinä viihtynyt täällä?

―Erinyesillä? Liiankin hyvin. Tiedän että en kuulu tänne, mutta silti haluaisin jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Pidän siitä kuinka aitoja ja eläviä kaikki ovat.

―Tuosta aitoudesta voi olla montaa mieltä, mutta olen jokatapauksessa iloinen jos viihdyt täällä, Jalier hymyili. – Shiral, jos sinua alkaa heikottaa niin sano ja menemme suihkuun.

―Miksi kaikki ovat niin huolestuneita minusta? Olette ihan liian varovaisia. Ei minulla ole hätää, Shiral sanoi.

―Olet meidän vieraamme. Olisi aika tökeröä jos emme huomioisi sinua mitenkään tai ottaisi huomioon sitä mitä olet kokenut. Me olemme vain huolissamme sinusta Shiral.

 

Jalier tarkoitti sanoessaan me itseään ja Michaelia. Shiral oli selkeästi Michaelin vieras. Jalier katseli Shiralin haurasta olemusta, joka suli hymyyn.

 

―Kiitos... Shiral kuiskasi hymyillen.

 

Jalier alkoi tavallaan ymmärtää miksi tuo cazie oli herättänyt Michaelin myötätunnon. Shiral oli niin ihastuttavan luonnollinen ja vilpitön Jalier totesi mielessään katsellessaan kuinka Shiral kuivasi pää kallellaan hiuksiaan toinen korva taipuneena suihkun jälkeen. Jalier sammutti suihkun ja kietoi pyyhkeen ympärilleen. Hän erotti viemäriin valuvan veden äänestä toisenkin. Joku käveli suihkutiloissa. Askeleet olivat ilmiselvästi varovaiset ja hiipivät.

 

Jalier veti Shiralin itseään vasten ja kaakelipylvään taakse piiloon. Hän kurkisti varovasti kulman taakse. Carnwyn! Olisihan tuo pitänyt arvata. He olivat tuolla yksin, joten mies ei ollut varmaankaan pystynyt vastustamaan kiusausta. Shiral vilkaisi hämillään ylös Jalieriin. Nainen painoi sormen huuliaan vasten merkiksi vaikenemisesta.

 

Carnwyn vilkuili ympärilleen ja jatkoi höyrysaunan ovelle. Jalier kuulosteli miehen askelia ja kun hän kuuli oven käyvän hän syöksyi esiin. Jalier potkaisi oven kiinni hämmästyneen Carnwynin takana. Ovi tönäisi Carnwynin nurin lattialle. Mies kuuli kolahduksen kun Jalier pönkitti oven kiinni penkilla. Hän ponkaisi äkkiä ylös jaloilleen ja alkoi takoa puuovea.

 

―Jalier! Se olet sinä, minä tiedän! Hyvä vitsi. Sinä voitit, okei? Carnwyn huusi. – Avaa nyt ovi. Sinä olet siellä… Eikö? Jalier!! Älä nyt viitsi! Minähän vain pelleilin! Avaa nyt tämä ovi! Jalier!

 

Nainen katseli ovea hetken aikaa huvittuneena ja lähti sitten kävelemään pukuhuoneeseen. Shiral katsoi ensin ovea ja kiirehti sitten Jalierin perään. Carnwyn jyskytti edelleen ovea, mutta penkki ei liikkunut sijaltaan.

 

―Jalier, eikö hän kuole tuonne jos me jätämme hänet? Shiral kysyi huolestuneena.

―Luuletko? Jalier virnisti ja katsoi huvittuneena Shiralia. – Älä huolehdi. Ei hän sinne kuole. Tänne tulee myöhemmin muita ja he varmasti päästävät tuon tirkistelijän vapaaksi.

 

Carnwyn lakkasi hakkaamasta ovea. Naiset olivat ilmeisesti menneet jo. Kostea ja kuuma ilma sai hien nousemaan pintaan ja vaatteet liimautuivat ihoa vasten. Mies riisui paitansa ja istui alimmalle lauteelle. Hitto! Hän ei ollut edes nähnyt mitään. Hän oli aliarvioinut Jalierin valppauden.

 

Michael oli jäänyt odottamaan kuntosalin ulkopuolelle Shiralia ja Jalieria. Shiral kiirehti Jalierin ohitse Michaelin luokse. Miehen tukka oli vielä kostea ja pörrössä suihkun jäljiltä kuten Jalierilla ja Shiralillakin. Shiral selitti kiihtyneenä Carnwynin kohtalosta.

 

―Sinä olit aivan liian kiltti hänelle Jali, Michael nauroi kuultuaan Shiralin selonteon. – Hän melkein onnistui houkutella Lönnerin mukaansa.

 

Shiral tunsi olevansa ainoa, joka oli huolissaan Carnwynin terveydestä. Hän pujotti kuitenkin kätensä Michaelin käteen heidän lähtiessä kävelemään hisseille. Mies vilkaisi kysyvästi tyttöön, mutta Shiral ei huomannut tehneensä mitään erikoista. Hetken emmittyään Michael puristi vierellään kulkevan cazien kättä.

 

À

 

Shiral sopeutui täydellisesti elämään Erinyesillä. Michael otti tytön aina mukaansa ruokailemaan ja aamu- ja iltatreeneihin. Eniten tyttö tuntui viihtyvän sotilalle varatulla vapaa-ajan salilla. Tyttö viihtyi siellä missä oli paljon ihmisiä ja tuolla oli paljon väkeä, pelejä ja elokuvateatteri. Shiral oli leikkisä luonne. Tyttö ei tuntunut kyllästyvän millään videopelien, pöytätenniksen, biljardin ja muiden seurapelin pelaamiseen. Michaelin helpotukseksi Carnwynilla ja Lönnerillä oli intoa leikkiä tytön kanssa kun hänen ja Jalierin mielenkiinto loppui.

 

Cazie oli alkanut voimistumaan. Vaikkei Shiral ollut ollut Erinyesilla montaa päivää Michael huomasi tytön jaksavan jo enemmän. Tyttö ei väsähtänyt enää niin välittömästi kuin aikaisemmin. Shiral oli jatkuvasti hänen lähettyvillään. Michael alkoi jo tottua vaaleanpunaiseen varjoonsa, mutta hän tiesi että he jäisivät ennen pitkää kiinni siitä että Shiral kulki vapaana.

 

Tyttö näki edelleen painajaisia ja halusi pitää pöytävalon päällä yövalona. Michael ei ollut varma oliko se soveliasta kuinka lähelle Shiral änkesi sängyssä. Toisaalta hänen kapeassa yhdenhengen sängyssään ei ollut ylimääräistä tilaa ja Shiral rauhoittui painajaisistaan herättyään paremmin kun sai olla lähellä. Michael tiesi että Shiralin aika Erinyesilla oli lähestymässä loppuaan ja hän saattoi tuntea lopuntunteen kuin sähköisyyden ilmassa mustien sadepilvien kerääntyessä taivaalle. Silti se onnistui yllättää hänet kun niin lopulta tapahtui.

 

À

 

Huoneenovi liukui auki ja käytävältä kolmen hahmon takaa kiilautui valoa pimeään huoneeseen. Rivers räpsäytti valot päälle Michaelin huoneeseen. Hänen takanaan seisoi kaksi sotilasta aseineen ja käytävllä odotti kaksi sotilasta lisää. Riversin mukana saapuneet sotilaat olivat sotilaspoliiseja. Turvallisuussyistä he eivät olleet muuta kuin työtehtävissä tekemisissä muiden sotilaiden kanssa.

 

Shiral heräsi siihen että valot räpsähtivät päälle. Hän veti peittoa päälleen haluttomana heräämään, kunnes tunsi Michaelin nousevan ylös ja kuuli vieraan äänen. Joku muu kuin Michael oli saapunut huoneeseen ja sytyttänyt valot. Shiral säpsähti äkkiä ylös istumaan ja katsoi pölmähtäneen näköisenä huoneeseen saapuneita.

 

―Calas, te olette rikkoneet suoraan esimieheltänne saatua käskyä. Teidän piti viedä tämä orja 12D osastolle, eikä omaan huoneeseenne, Rivers sanoi tiukka ilme kasvoillaan. Hänen äänestään kuulsi suuri ärtymys. –Onko teillä jokin selitys tähän?

―Minä pyysin, että hän… Shiral aloitti.

―En minä kysynyt sinulta. Viekää hänet D 12. Rivers käski.

 

Sotilaat tarrasivat Shiralia käsivarresta kiinni ennen kuin hän ehti edes kunnolla nousemaan vuoteesta ylös. Shiral yritti nykäistä kättään vapaaksi, mutta sotilaiden ote piti ja muuttui lujemmaksi. Cazie alkoi rimpuilla ja yritti tempoa itsensä vapaaksi.

 

―Näpit irti minusta! Minä en ole menossa yhtään mihinkään! Shiral sähisi. – Ette te voi tehdä näin. Minä en halua sinne!!

―Shiral, Michael sanoi vakaalla äänellä. Shiral kuuli äänessä toruvan sävyn.

 

Michael seisoi selkä suorana ja vilkaisi häntä moittivasti. Michaelin ilme oli välinpitämätön ja kylmä. Shiral katsoi hämillään miestä ja lakkasi riuhtomasta. Michael ei tehnyt mitään estääkseen muita. Tyttö painoi päänsä pettyneenä. Sotilaat puristivat hänen käsivarttaan kivuliaan lujasti.

 

―Minä tulen… Ei teidän tarvitse pitää noin lujasti, Shiral mutisi.

 

Sotilaat hellittivät otteensa ja Shiral lähti huoneesta heidän saattamaan. Hän vilkaisi vielä Michaeliin, mutta mies ei katsonut hänen suuntaansa vaan Riversiä. Rivers puhui kovalla ja ärtyneellä äänellä, mutta Shiral oli jo niin kaukana ettei hän saattanut erottaa sanoja. Hänet vietiin aluksen alimpiin kerroksiin. Shiral kulki sotilaiden välissä pitkin hämärää käytävää ja varoi kompuroimasta johtoihin, joita kulki pitkin lattiaa. Käytävä leveni ja heidän oikealla puolellaan oli rivissä paksuja metalliovia, joissa oli numerolaatat. Shiral näki vain vilaukselta vankisellinsä käytävän heikossa valossa. Tuo oli kolkko ja kylmä huone jossa oli pieni lavuaari, wc-istuin, ruoka-automaatti ja laveri jolla oli patja ja viikattu huopa. Shiral sysättiin sisälle ja ovi painui raskaasti kolahtaen kiinni. Selli oli täydellisen pimeä.

 

Tyttö tunsi olonsa ahdistuneeksi rikkoutumattomassa hiljaisuudessa ja pimeydessä joka huoneessa vallitsi. Hän ei kuullut edes sotilaiden loittonevien askelin ääntä. Shiral hapuili sormillaan ovea ja ovenvierustaa etsien valokatkaisijaa. Mitä kauemmin hän yritti löytää katkaisijan sitä pelokkaammaksi hän tuli. Hän ei löytänyt katkaisijaa. Huoneessa ei ollut sitä. Hän ei halunnut jäädä yksin pimeään! Shiral lyhistyi oven viereen polvilleen. Hän nojasi ovea vasten ja käpertyi pieneksi keräksi lattialle.

 

Shiral tunsi itsensä pohjattoman yksinäiseksi. Hän ei kyennyt näkemään huonetta jossa oli ja tuo inhottava tietämättömyyden tunne muuttui peloksi. Kaikki muistot Alenialta palasivat kipeinä hänen mieleensä. Shiral tunsi kyynelien valuvan poskilleen. Hän ojensi kätensä poimimaan ranneketjuaan lyhyiden shortiensa taskusta, mutta hän ei löytänyt ketjua. Hänen oli täytynyt unohtaa ketju Michaelin huoneeseen. Miksei Michael ollut tehnyt mitään estääkseen sotilaita viemästä häntä? Shiral ymmärsi tavallaan ettei Michael ollut voinut estää heitä vaikka olisi halunnutkin. Michael joutuisi jo nyt varmaan hankaluuksiin hänen takiaan, mutta miksi mies oli ollut niin kylmän ja etäisen tuntuinen kun hän oli lähtenyt?

 

Anna oli hylännyt hänet ongelmien edessä. Jopa hänen omat vanhempansa olivat hylänneet hänet joten miksei Michaelkin hylkäisi häntä? Pelko ja suru tuntuivat tukahduttavan suurena ja kylmänä pallona hänen sisällään. Shiral yritti olla rohkea ja pitää mielenmalttinsa, mutta hän purskahti itkuun. Hänet oli hylätty yksin pimeään ja kylmään. Pelko sai Shiralin pienen kerälle käpertyneen vartalon vapisemaan.

 

Rivers käski Michaelin kokoushuoneeseen, jossa päätettäisiin Michaelin rangaistuksesta rikkeen suhteen. Rivers jätti kaksi sotilaspoliisia vahtimaan Michaelia hänen pukeutuessaan ja saattamaan hänet sitten kokoushuoneeseen. Rivers istui kokoushuoneessa pienten spottivalojen loisteessa pitkässä pöydässä. Hänen oikealla puolellaan istui Harks ja vasemmallaan Nimao. Michael oli näkevinään Harksin kasvoilla pettymyksen, mutta tuo ilme viipyi miehen kasvoilla vain hetken aikaa. Heidän edessään pöydällä oli joitain papereita ja tietokone. Näyttö heijasti vain yhtiön logoa, eikä Michael saattanut nähdä mitä muut näkivät leveältä näytöltä.

 

Sotilaspoliisit jäivät seisomaan oven molemmin puolin kiväärit käsissään. Michael asettui seisomaan pöydän toiselle puolelle ja katsoi suoraan esimiehiinsä, jotka eivät vaivautuneet nousemaan ylös.

 

―Calas, oletteko saanut käskyn, jonka perusteella olette olettaneet voivanne ohittaa antamani käskyn viedä Shiraliksi nimetty orja 12D osastolle? Rivers kysyi.

―En, Michael sanoi värittömällä ja vakaalla äänellä.

―Sellien lukkorekisterien mukaan sinä et vienyt tätä orjaa missään vaiheessa selliin, Nimao sanoi ja kohotti katseensa näytöstä Michaeliin.

―En.

 

Michael saattoi jo aavistaa mitä nuo hakivat takaa. He kyselisivät ensin tosiasiat ja kertoisivat hänelle asiat, jotka hän jo tiesi. Sitten he toteaisivat kaiken perusteella hänet idiootiksi, joka ei osannut noudattaa yksinkertaisia käskyjä ja päättäisivät rangaistuksen. Michael ei pitänyt tästä typerästä kuulusteluleikistä, jolla he yrittivät nöyryyttää häntä. Rivers olisi varmasti keksinyt hänelle jo jonkin rangaistuksen, mutta yhtiöpolitiikka kielsi tuota tekemästä niin suuria päätöksiä yksin kun he eivät olleet sotatilassa. Rivers vaikutti raivostuneelle. Mies pyöritti kynää sormissaan kokoajan hermostuneesti. Jokin oli mennyt pieleen tai oli menossa Michaelin teon takia ja ilmeisesti Rivers pelkäsi päänsä joutuvan pölkylle siitä hyvästä.

 

Harks vaikutti vain poissaolevalle. Harks ja Nimao oli todennäköisesti revitty myös ylös tätä varten. Michael saattoi ymmärtää Harksin pettymyksen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli rikkonut sääntöjä, eikä Harksilla ollut pahaa sanaa sanottavanaan hänen palveluksistaan. Michael ei ollut ollut Nimaon komennuksessa kuin muutaman kerran, eikä hän osannut sanoa mazierista paljon.

 

Mazierit olivat pitkiä ihmismäisiä olentoja, joiden iho oli karkeaa ja lähes nahkamaista. Heidän ihonvärinsä vaihtelivat syvän tummanharmaasta mustaan. Heidän ruumiinsa olivat vahvatekoisia ja lihaksikkaita. Ihmiset usein kutsuivat maziereita liskomiehiksi, koska liskomaisen hännän, kuonon ja sarvien kanssa nuo muistuttivat hieman matelijaa. Maziereilla on yhdet suuret, kaartuvat sarvet ja kasvojen syrjällä luupiikkien muodostama ketju, joka madaltui leukaa kohden. Mazierien tapaan Nimao oli myös erittäin rauhallinen ja harkitseva.

 

―Kuulustelun jälkeen eversti Rivers käski sinua viemään kuulusteltavana olevan orjan säilöön 12D osastolle ja sinä rikoit tätä sääntöä. Sen lisäksi sinä vaaransit aluksen turvallisuuden antamalla hänen kulkea täällä vapaasti. Shiralille ei ole tehty vielä kaikkia kokeita ja hän voi olla biologinen uhka miehille. Päästit hänet myös tiloihin, jotka on kielletty siviileiltä ja annoit hänelle mahdollisuuden päästä käsiksi aseisiin, Harks totesi.

―Kaikkein pahinta on se, että päästitte huippusalaista tietoa omaavan siviilin kulkemaan ympäriinsä. Hän on voinut levittää tietoja tahoille, joiden ei olisi missään nimessä kuulunut tietää niistä, Rivers lisäsi. – Keiden kaikkien kanssa hän on puhunut?

―Vein Shiralin miehistön jäähyväisjuhlaan, enkä pysty antamaan nimiä sillä en tiedä kuinka monen kanssa hän puhui siellä. En pysty myöskään sanomaan keiden kanssa hän on puhunut vapaa-aikaosastolla, mutta en usko hänen kertoneen kenellekään mitään huippusalaista. Hän on ollut kuitenkin kokoajan minun valvonnassani, Michael sanoi.

―Kuinka helvetissä sinä voit olla noin edesvastuuton?! Vai oletko sinä vain typerä? Rivers ärähti.

―En tiedä sir, Michael vastasi ilmeenkään värähtämättä.

―Hän on ollut siis tekemisissä miehistön kanssa. Ymmärrättekö kuinka suuri terveydellinen riski se voi olla? Nimao kysyi äkkiä kuin haluaisi vaientaa Riversin ennen kuin tuo alkaisi huutaa.

―Tohtori Newernia sanoi Shiralin olevan kunnossa ja uskon hänen sanaansa ja ammattitaitoonsa tässä asiassa niin paljon että uskalsin ottaa hänet mukaani, Michael vastasi.

―No, pääasia on että hän on nyt tallessa ja kunnossa, Nimao totesi.

―Te olette rikkonut montaa turvallisuussääntöä. Oletteko te tietoinen rikkeistä, joihin olette syyllistyneet? Harks kysyi.

―Olen herra majuri.

―Hyvä on… Näitä kaikkia rikkeitä on varmasti turha käydä läpi, sillä te tiedätte ne jo. Onko teillä jokin selitys tälle? Nimao kysyi ja katsoi hieman uteliaasti Michaelia.

―Shiral oli jo valmiiksi ahdistunut kuulustelusta ja tapahtumista Alenialla, enkä halunnut sulkea häntä vankiselliin. Hän on edelleen henkisesti heikossa kunnossa, eikä häntä tulisi rangaista sen takia että hän selvisi elossa Alenialta. Olen tietoinen kaikista sääntörikkomuksista jotka tein, mutta halusin auttaa häntä toipumaan traumoistaan antamalla hänen elää normaalisti. Tarkoitukseni ei ollut vaarantaa sillä ketään ja Shiral oli kokoajan valvonnassani, Michael sanoi päättäväisesti. – Ymmärrän mitä olen tehnyt ja olen valmis ottamaan teoistani täyden vastuun.

―Sinä olet sotilas, etkä psykiatri tai kasvatusopettaja! Rivers huusi. – Sinulla ei ole oikeutta tuollaisiin päätöksiin.

―En vieläkään täysin ymmärrä miksi tietoisesti järjestitte itsellenne näin paljon ongelmia, mutta olen tyytyväinen siihen että olette rehellinen ja valmis ottamaan vastuun teoistanne, Nimao sanoi.

―Millaista rangaistusta te ehdotatte sitten? Harks kysyi.

―Ainoa oikea ratkaisu tähän on välitön virasta erottaminen ja erillisen vaitiolosopimuksen kirjoittaminen, Rivers sanoi.

―Minusta tuo on liioiteltua. Calas on toiminut moitteettomasti kentällä ja osoittanut mainiota harkintakykyä hankalissakin tilanteissa. Hän on toiminut taistelutilanteissa moitteettomasti, enkä näe syytä erottaa häntä tämän takia. Kyse on kuitenkin vain vaarattomista sääntörikkomuksista, Harks sanoi.

―Ei ole olemassa vaarattomia sääntörikkomuksia. Ne on tehty meidän kaikkien turvaksi ja jos me annamme anteeksi yhden rikkeen pian niitä kaikkia rikotaan, Rivers selitti kiihtyneenä.

 

Nimao ja Harks vilkaisivat toisiaan. Tuota selitettiin alokkaille, mutta jokainen saattoi tietää että oli olemassa sääntöjä jotka olivat toisia tärkeämpiä.

 

―Ehdotan väliaikaista viranalennusta ja arestia, Harks sanoi. – Hänet alennetaan ja viiden kuukauden koeajan jälkeen voimme harkita tilannetta uudelleen ja mahdollisesti palauttaa hänen asemansa.

―Ette te voi olla tosissanne. Tuo on liian pieni rangaistus näin suurista rikkeistä, Rivers sanoi epäuskoisena.

―Hyvä on, Nimao totesi sovittelevaan sävyyn. – Kolmen kuukauden palkanmenetys, viranalennus ja kymmenen päivän aresti. Ketkä kannattavat?

 

Nimao kohotti kättään ja Harks kohotti myös kätensä. Rivers katsoi erittäin pettyneenä heitä ja lopulta kohotti kätensä. Rivers joutui enää harvoin itse menemään kentälle, mutta Harks ja Nimao menivät usein sotilaiden kanssa taistelutilanteisiin. He arvostivat sen takia taistelukäyttäytymistä ja luotettavuutta taistelussa paljon enemmän kuin Rivers. Nimaolle ja Harksille oli lähes yhdentekevää mitä sotilaat tekivät silloin kun he eivät olleet taistelussa.

 

―Calas, te menetätte kolmen kuukauden palkan, teidät alennetaan viideksi palvelukuukaudeksi vänrikiksi ja te olette sen ajan koeajalla, jonka jälkeen te saatatte saada arvonne takaisin. Te joudutte myös arestiin kymmeneksi päiväksi. Onko teillä jotain kysyttävää? Harks kysyi.

―Ei ole herra majuri, Michael sanoi kuuluvalla äänellä.

―Hyvä, Harks totesi.

―Viekää hänet upseerien asuintilojen hyttiin 132 ja katsokaa ettei hänellä ole mitään ylimääräistä, Nimao sanoi. – Voitte poistua.

 

Calas teki asennon vielä ennen kuin hän lähti sotilaspoliisien mukaan. Hänellä oli ollut onnea sen suhteen, että Rivers ei saanut päättää asioista yksin ja Nimao ja Harks olivat ilmiselvästi kiinnostuneempia palaamisesta nukkumaan kuin hänen kuritustoimenpiteistään.

 

Sotilaspoliisit veivät hänet hyttiin, joka oli kuin hänen oma hyttinsä paitsi että tuolla ei ollut mitään ylimääräistä. Huoneessa oli vain sänky, pöytä ja tuoli eikä muuta. Sotilaat käskivät hänen riisuuntua ja tarkistivat hänen vaatteensa ennen kuin he poistuivat. Michael tiesi ovea kokeilemattakin että ovi oli lukossa, eikä hän saisi sitä auki. Hän istui sängynreunalle ja huokaisi syvään.

 

Hän tunsi itsensä typeräksi. Hän ei vieläkään keksinyt mitään todellista syytä miksi oli järjestänyt itsensä tähän liemeen Shiralin takia. Ehkä hänen luonteensa oli liian heikko sotilaalle kerran hän oli säälinyt tyttöä. Michael tunsi pienen metallisen korun nyrkkinsä sisässä. Hän oli napannut korun pöydältä Riversin rynnätessä huoneeseen sotilaineen. Tuo tunnistuskoru oli ilmeisen tärkeä Shiralille, joten Michael oli ottanut sen. Hän tiesi että tuo olisi muuten hävinnyt jonnekin systeemin syövereihin sen jälkeen kun hänen huoneensa tongittaisiin läpi.

 

Vankiselleistä olisi suljettu jo valot tähän aikaan. Shiral olisi todennäköisesti poissa tolaltaan jouduttuaan pimeään, jota tyttö tuntui pelkäävän. Michael roikotti kultaista ketjua kasvojensa edessä. Ehkä kaikki oli ollut vaivan arvoista. Shiral oli vaikuttanut aidosti iloiselle ja onnelliselle sinä aikana mitä tyttö oli ehtinyt olemaan vapaana Erinyesillä. Miksiköhän hän oli edes ottanut korun? Ei hän kuitenkaan näkisi Shiralia enää niin että voisi palauttaa tuon.

 

À

 

Rivers oli hermostunut. Hän jäi vielä kokoussaliin Nimaon ja Harksin mentyä. Hän tuijotti tietokoneen näyttöä ja naputti kynällä pöydän kiiltävää pintaa. Miten näin saattoi tapahtua? Heidän kuului olla ammattilaisia! Hän oli tarkistanut että kaikki olisi kunnossa huomista yhtiön eliittisotilaiden tapaamista varten. Hiyasawan lähettämä alus saapuisi huomenna hakemaan Shiralin ja Rivers oli kauhukseen huomannut kaikkien vankisellien olevan tyhjiä tarkistaessaan heidän eloonjäänen tilannetta.

 

Tuo kirottu orja oli saattanut puhua ohi suunsa. Sillä ei ollut merkitystä mitä tuo oli sanonut. Eihän Shiral edes tiennyt paljon. Sen takia Harks ja Nimao suhtautuivat tähän niin lepsusti, koska Shiral ei tiennyt mitään oikeasti huippusalaista. Sotilaat, jotka olivat käyneet Alenialla tiesivät lähes yhtä paljon. Mutta jos tieto siitä, että Shiral oli ollut vapaana ja yhteydessä muuhun miehistöön leviäisi Hiyasawan johdon tietoon hän joutuisi tästä kaikesta vastuuseen. Hänen tuleva ylennyksensä prikaatinkenraaliksi olisi silloin vaarassa. Hän oli nähnyt niin paljon vaivaa päästäkseen tähän asemaan, eikä hän aikoisi antaa yhden orjan tuhota kaikkea.

 

Kokoushuoneenovi liukui hiljaa auki ja sotilaspoliisit marssivat huoneeseen. He palasivat takaisin vietyään Calasin huoneeseensa. Rivers vilkaisi heitä ja katsoi sitten tietokonetta. Hän laski kynän pöydälle ja nousi seisomaan. Hänen olisi pidettävä huoli siitä, että Shiral pitäisi suunsa kiinni.

 

―Seuratkaa, hän sanoi sotilaille ja poistui kokoushuoneesta.

 

Rivers harppoi sotilaspoliisit perässään hisseille ja he menivät alas 12D kerrokseen. Shiralin sellinoven turvaluokitus oli muutettu varmuuden vuoksi etteivät Calasin kaltaiset hyväntekijät pääsisi enää vapauttamaan tyttöä.

 

―Anna minulle pamppusi, Rivers käski.

 

Sotilas katsoi Riversiä epäilevästi ja hän empi kaksi sekunnin murto-osaa ennen kuin ojensi kätensä. Hän nyppäsi sähköpampun irti varustevyöstään ja ojensi sen kahva edellä Riversille.

 

―Odottakaa tässä, Rivers komensi.

 

Hän vei kätensä oventunnistimelle. Sähköisestä lukosta kuului heleä ääni sen myöntäessä luvan oven avaamiseen ja sellinovi liukui auki. Rivers sytytti valot selliin oven ulkopuolelta ja astui sisälle. Ovi pysyi auki. Shiral makasi maassa sikiöasentoon käpertyneenä. Oven avautuessa hän ponkaisi äkkiä ylös jaloilleen ja perääntyi ovelta hieman kauemmaksi. Shiral näki heti Riversin ilmeestä ja silmien petomaisesta katseesta että jokin oli pielessä. Hän perääntyi seinää vasten, niin kauas kuin vain pääsi miehestä.

 

―Ymmärrätkö millaisia ongelmia sinä olet aiheuttanut? Rivers kysyi.

―E-en varmaan… Shiral sanoi epävarmasti.

―Et tietenkään. Ei sinulta voikaan odottaa niin paljon että ymmärtäisit tuhoavasi minun urani! mies ärähti ja käynnisti sähköpampun. Pamppu sähisi hiljaa sähkön kulkiessa sen eristämätöntä pintaa pitkin. – Sinun seikkailujesi takia minä saatan menettää kaiken mitä olen saavuttanut!

―Olen pahoillani, Shiral sanoi äkkiä.

 

Rivers astui askeleen lähemmäksi häntä. Shiral perääntyi huoneennurkkaan. Hän tuijotti kyyneleisin silmin ylös mieheen. Shiral tunsi sydämensä hakkaavan nopeammin. Hän ei ymmärtänyt miksi mies oli niin vihainen hänelle. Hän ei käsittänyt miksi kaikki oli yhtäkkiä muuttunut painajaiseksi. Shiral tunsi olevansa kuin nurkkaan ajettu eläin.

 

―Tuo ei auta minua mitenkään! Sinun kuului olla täällä koska sinun piti pitää suuri suusi kiinni Aleniasta. Kaikki tieto siitä paikasta kuuluu Hiyasawalle, Rivers sanoi. – Keille kaikille sinä olet puhunut Aleniasta?

―En kenellekään, Shiral vastasi.

 

Hän ehti tuskin puhumaan loppuun kun Rivers huitaisi häntä pampulla. Shiral ehti kohottamaan kätensä eteensä. Kipu sai tytön parkaisemaan surkeasti. Rivers ei ollut lyönyt lujaa, mutta sähkö levittäytyi koko kädelle ja sai repivän tuskantunteen aikaan. Shiralin toinen käsi tuntui puutuneelle.

 

―En minä ole puhunut kenellekään. Vannon, Shiral yritti selittää ja Rivers löi häntä uudelleen.

 

Shiral yritti syöksyä miehen ohitse avoimelle ovelle, mutta Rivers nappasi häntä pitkästä tukasta kiinni ja kiskoi tytön takaisin seinää vasten. Shiral katsoi miestä pelokkain silmin. Hänen korvansa olivat painuneet luimuun tukkaa vasten.

 

―Minä en ole puhunut kenellekään. Olkaa kiltti, uskokaa minua. Kerroin vain teille, Knoxfordille ja Michaelille. En kenellekään muulle, Shiral sanoi ja alkoi itkeä. – Ole kiltti älä lyö.

―Minulla on koko ilta aikaa, enkä minä lähde täältä ennen kuin saan nimiä, Rivers sanoi matalalla äänellä, joka oli samalla kertaa uhkaus ja lupaus.

―Mutta kun minä en voi antaa teille enempää nimiä. En ole puhunut kenellekään muulle! Shiral parkaisi.

 

Mies iski häntä uudelleen. Kipu säkenöi pitkin Shiralin reittä. Tyttö värisi. Pakokauhu alkoi saamaan otteen hänen mielestään. Hän ei päässyt Riversin ohitse, eikä mies suostunut uskomaan häntä vaikka hän puhui totta. Shiral katsoi nopeasti kulmiensa alta kohden avointa sellinovea.

 

―Apua! Auttakaa joku!! Shiral huusi ja yritti vielä livistää miehen ohitse.

 

Rivers oli häntä nopeampi ja mies otti häntä puseronrinnuksesta kiinni. Mies sysäsi hänet alas lattialle istumaan.

 

―Ole hiljaa! Rivers murisi yhteen purtujen hampaidensa välistä. – Minä en halua kuulla mitään muuta kuin nimiä.

―Ei minulla ole nimiä! En ole puhunut kenellekään muulle kuin heille, joista jo kerroin, Shiral selitti epätoivoisena.

 

Pamppu jysähti uudelleen Shiralin vartaloa vasten ja voimakkaan sähköiskun aiheuttama kipu sai tytön sävähtämään. Jälleen uusi alue hänen kehostaan tuntui puutuneelle ja tuota pisteli kuin joku olisi pistellyt häntä sadoilla pienillä neuloilla. Rivers uskoi Shiralin valehtelevan syystä, jota hän ei ymmärtänyt. Mutta eihän kukaan ymmärtänyt mitä orjien päässä liikkui. Hän löi Shiralia kerta toisensa jälkeen kunnes tyttö makasi lattialla kyljellään. Cazie nyyhkytti hiljaa ja piti kouristuksenomaisesti käsiä suojaamassa päätään. Rivers hengitti nopeasti ja raskaasti. Hän tunsi muutaman hikipisaran kohonneen otsalleen. Hän puristi rystyset valkoisina mustaa pamppua kädessään.

 

―Ehkä sinä puhut totta, Rivers suostui viimein myöntämään.

 

Hän otti Shiralia hiuksista kiinni ja kiskoi tytön ylös istumaan. Mies kumartui Shiralin puoleen ja katsoi tyttöä silmiin. Hänen silmänsä kiilsivät epämiellyttävällä tavalla, joka sai Shiralin haluamaan riistäytyä vapaaksi mutta hän oli liian voimaton ja liian puutunut voidakseen tehdä muuta kuin tuijottaa takaisin.

 

-Sinä olet ollut täällä haastattelusta asti. Sinä olet käynyt vain tapaamassa tohtori Newerniaa ja se on ollut ainoa kerta kun olet poistunut täältä. Minut sinä olet tavannut vain kuulusteluhuoneessa. Tätä ei ole tapahtunut, Rivers selitti matalalla äänellä. – Ymmärrätkö?

―Y-ymmärrän… Shiral sopersi itkuisella äänellä. – Minä olen ollut täällä kokoajan.

―Hyvä tyttö, Riversin kasvoilla kävi susimainen hymy.

 

Hänen sormiensa ote Shiralin tukasta irtosi ja tyttö vajosi takaisin lattialle. Riversin olisi tehnyt mieli potkaista orjaa, mutta siitä olisi saattanut jäädä jälki joten hän tyytyi vain humauttamaan tyttöä vielä kerran pampulla. Tuosta ei jäisi jälkiä, joita olisi epämukava selitellä jälkeenpäin. Hän ei ollut lyönyt tyttöä niin lujaa että tuolle tulisi mustelmia ja ulkopuolella odottavat sotilaspoliisit osaisivat pitää suunsa kiinni.

 

Ovi kolahti Riversin poistuessa ja valot sammuivat sen jälkeen. Shiral oli jälleen yksin pimeässä. Hän kuunteli omaa niiskuttavaa ja epätasaista hengitystään. Hänen kehoaan särki. Shiral kietoi kädet ympärilleen ja painautui kylmää metalliseinää vasten. Miksi he tekivät hänelle näin? Ei hän ollut tehnyt mitään väärää. Raskaat nyyhkäykset ravisuttivat Shiralin kehoa.